Vuoden 2022 jalkapallon MM-kisat alkavat tänään, kun isäntäjoukkue Qatar kohtaa Ecuadorin klo 18:00 Suomen aikaa alkavassa ottelussa. Kisojen virallinen avajaisseremonia alkaa klo 16:45. Sekä avajaiset että avausottelun voi katsoa suorana Yle TV2:lta tai Yle Areenasta.

Historian eniten kritiikkiä saaneet jalkapallon MM-kisat pääsevät lopulta käynnistymään tänään sekä virallisen avajaisseremonian että ensimmäisen ottelun merkeissä. Huomenna pelejä saakin katsoa jo tosissaan, sillä maanantain aikana pelataan jopa kolme MM-kisojen ottelua.

Pelitahti jatkuu hurjana tämän jälkeenkin, sillä tiistaista aina lohkovaiheen päättymiseen, eli perjantaihin 2. joulukuuta, asti pelataan neljä peliä päivässä. Pudotuspelit käynnistyvät ilman välipäiviä. Neljännesvälierissä pelataan kaksi ottelua joka päivä 3.–6. joulukuuta.

Tämän jälkeen MM-kisoissa vietetään ensimmäisiä välipäiviä. Puolivälierät ovat vuorossa 9. ja 10. joulukuuta. Välierät taas pelataan 13. ja 14. joulukuuta. Turnauksen pronssiottelu on edessä lauantaina 17. joulukuuta ja finaali pelataan sunnuntaina 18. joulukuuta klo 17:00 Suomen aikaa.

Vuoden 2022 jalkapallon MM-kisat: lohkot

Lohko A: Qatar, Hollanti, Senegal, Ecuador
Lohko B: Englanti, USA, Iran, Wales
Lohko C: Argentiina, Meksiko, Puola, Saudi-Arabia
Lohko D: Ranska, Tanska, Tunisia, Australia
Lohko E: Espanja, Saksa, Japani, Costa Rica
Lohko F: Belgia, Kroatia, Marokko, Kanada
Lohko G: Brasilia, Serbia, Sveitsi, Kamerun
Lohko H: Portugali, Uruguay, Ghana, Etelä-Korea

Vuoden 2022 jalkapallon MM-kisat: otteluohjelma

Argentina - Ranska
Yle TV2 & Yle Areena

Ketkä ovat vuoden 2022 jalkapallon MM-kisojen suurimmat voittajasuosikit?

Vedonlyöntiyhtiöt pitävät turnauksen suurimpana voittajasuosikkina Brasiliaa. Brasilia on voittanut miesten MM-kisat useimmin – viisi kertaa – mutta ei kertaakaan vuoden 2002 jälkeen. Brasilian perässä suurimpina voittajasuosikkeina pidetään Ranskaa ja Argentiinaa. Ranska on hallitseva maailmanmestari. Argentiina on taas hallitseva Etelä-Amerikan mestari, eikä ole hävinnyt otteluakaan yli kolmeen vuoteen. Seuraavaksi suurimmat voittajasuosikit ovat Englanti, Espanja ja Saksa.

Tästä voit katsoa voittajakertoimet kaikille MM-kisojen maille

Miten vuoden 2022 jalkapallon MM-kisat pelataan?

Vuoden 2022 miesten MM-kisat ovat viimeiset, joihin osallistuu 32 maata. Vuodesta 1998 lähtien käytössä ollut turnausformaatti muuttuu vuoden 2026 kisoihin, joihin pääsee ensimmäistä kertaa 48 maata.

Vuoden 2022 MM-kisoissa pelataan ensin lohkovaihe kahdeksassa neljän joukkueen lohkossa. Lohkojen joukkueet kohtaavat toisensa kertaalleen, minkä jälkeen jokaisen lohkon kaksi parasta etenee pudotuspeleihin. Jos kaksi joukkuetta on lohkovaiheen päätteeksi tasatilanteessa, määritellään niiden välinen paremmuus lähtökohtaisesti maalieron perusteella. Jos maalierokin menee tasan, tarkastellaan ensin tehtyjä maaleja, sitten keskinäistä ottelua ja lopuksi fair play -pisteitä. Tarvittaessa pudotuspeleihin menevä joukkue voidaan arpoa, jos muuten paremmuutta ei voida määritellä.

Voit lukea lisää MM-kisojen lohkovaiheesta täältä.

Pudotuspelit alkavat lauantaina 3. joulukuuta. Neljännesvälierissä lohkovoittajat kohtaavat jonkin toisen lohkon kakkosen. Kaikki pudotuspelit pelataan kerrasta poikki -periaatteella. Neljännesvälierien voittajat jatkavat puolivälieriin, joiden voittajat taas kohtaavat välierissä. Finaali pelataan sunnuntaina 18. joulukuuta.

Pudotuspeleissä ottelut pelataan ratkaisuun asti. Jos peli on tasan varsinaisen peliajan jälkeen, pelataan 2×15 minuutin jatkoaika. Jatkoaika pelataan loppuun asti huolimatta siitä, kuinka monta maalia sen aikana tehdään. Jos jatkoajan jälkeen ollaan vielä tasatilanteessa, ratkaistaan voittaja rangaistuspotkukilpailulla.

Jalkapallon MM-kisojen pudotuspelikaavio

Päivämäärä Alkamisaika Ottelu
Lauantai 3. joulukuuta 2022 17:00 A-lohkon voittaja – B-lohkon kakkonen
Lauantai 3. joulukuuta 2022 21:00 C-lohkon voittaja – D-lohkon kakkonen
Sunnuntai 4. joulukuuta 2022 17:00 D-lohkon voittaja – C-lohkon kakkonen
Sunnuntai 4. joulukuuta 2022 21:00 B-lohkon voittaja – A-lohkon kakkonen
Maanantai 5. joulukuuta 2022 17:00 E-lohkon voittaja – F-lohkon kakkonen
Maanantai 5. joulukuuta 2022 21:00 G-lohkon voittaja – H-lohkon kakkonen
Tiistai 6. joulukuuta 2022 17:00 F-lohkon voittaja – E-lohkon kakkonen
Tiistai 6. joulukuuta 2022 21:00 H-lohkon voittaja – G-lohkon kakkonen
Perjantai 9. joulukuuta 2022 17:00 Puolivälierä 1
Perjantai 9. joulukuuta 2022 21:00 Puolivälierä 2
Lauantai 10. joulukuuta 2022 17:00 Puolivälierä 3
Lauantai 10. joulukuuta 2022 21:00 Puolivälierä 4
Tiistai 13. joulukuuta 2022 21:00 Välierä 1
Keskiviikko 14. joulukuuta 2022 21:00 Välierä 2
Lauantai 17. joulukuuta 2022 17:00 Pronssiottelu
Sunnuntai 18. joulukuuta 2022 17:00 Finaali

🏆 Kuka voitti vuoden 2018 jalkapallon MM-kisat?

Ranska voitti historiansa toisen mestaruuden kaatamalla finaalissa Kroatian 4-2.

📺 Kuka omistaa vuoden 2022 jalkapallon MM-kisojen TV-oikeudet

Yle on ostanut jalkapallon MM-kisojen TV-oikeudet kansainväliseltä jalkapalloliitolta Fifalta. Yle on kuitenkin myynyt osan oikeuksista MTV:lle, joten MM-kisojen pelejä nähdään sekä Ylen kanavilla että MTV3-kanavalla. Kaikki MM-kisojen pelit on katsottavissa maksuttomilta kanavilta. Lisää tietoa MM-kisojen televisioinnista ja lähetyksistä voit lukea televisiointi-sivultamme.

📣 Miksi ihmiset kritisoivat Qatarin MM-kisoja?

Qatarin MM-kisat ovat olleet historian kritisoiduimmat, eikä ihme. Maa voitti äänestyksen vuoden 2022 kisaisännästä lahjonnalla, mikä selvisi vasta vuosia myöhemmin. Qatar ei ole koskaan itse selvinnyt jalkapallon MM-kisoihin, eikä maassa voi pelata jalkapalloa kesäaikaan kuuman ilmaston takia. Qatar on absoluuttinen monarkia, jossa eivät toteudu edes perustavanlaatuiset ihmisoikeudet. Homoseksuaalisuus on Qatarissa laitonta ja naisten oikeudet ovat lähes olemattomat. Qatarin kaikki stadionit ja jopa osa kaupungeista on rakennettu MM-kisoja varten täysin tyhjästä, ja kokonaan ulkomailta tulleiden siirtotyöläisten voimin. Siirtotyöläiset ovat tehneet töitä epäinhimillisissä oloissa, he eivät ole saaneet kaikki palkkojaan, heillä ei ole lupaa poistua maasta ilman työnantajan lupaa ja heitä on rakennusprojektien aikana pahimpien arvioiden mukaan kuollut yli 15 000. Sivustomme tulee kertomaan Qatarin ongelmista enemmän tulevissa artikkeleissa.


Everton - Liverpool
Brighton & Hove Albion - Chelsea