ComeOn

Ranska näyttää samaan aikaan joukkueelta, jota vastaan kuka tahansa voisi yllättää, sekä joukkueelta, joka ei tule häviämään kenellekään.

Sen pelaamisessa ei ole mitään erityisen näyttäävää, ei mitään merkkejä uusista innovaatioista tai jalkapalloevoluution tuoreimpien askelmerkkien seuraamisesta. Ranskan pelaamisesta ei ole tunnistettavissa yhtä selkeää toistuvaa tekijää, kuten pyrkimystä pallolliseen dominanssiin tai huippuunsa viritettyä prässipelaamista.

Ja siitä huolimatta, tai oikeastaan juuri sen takia, Ranska on huippuunsa viritetty maajoukkue.

Maajoukkueiden valmennusryhmillä on hyvin marginaalisesti aikaa pelaajiensa kanssa. Osittain siitä syystä maajoukkueiden peräsimessä nähdään harvoin valmentajamarkkinoiden kuumimpia nimiä. Harjoituskerrat eivät yksinkertaisesti riitä Pep Guardiolan suosiman lyhytsyöttöpelin tai Jürgen Kloppin vaaliman prässipelaamisen täydelliseen jalkauttamiseen.

Sen joutuivat myöntämään myös Qatarin MM-kisojen kaksi nimekkäintä valmentajaa. Luis Enrique yritti ilmentää Espanjansa kanssa ensimmäistä, Hansi Flick Saksan kanssa jälkimmäistä lähestymistapaa. Kumpikin joukkue on lentänyt ulos turnauksesta jo viikkoja sitten.

Ranskan päävalmentaja Didier Deschamps ei ole kiinnostunut estetiikasta tai tuoreimpien trendien seuraamisesta. Hänen papereissaan voittaminen on ainoa asia, jolla on väliä. Ja voittaa Ranska osaa – monellakin eri tavalla.

Puolivälierässä Englantia vastaan Ranska piti palloa 42-prosenttisesta. Välierässä Marokko vastaan lukema oli vain 39-prosenttia. Les Bleus on tuntunut olevan molemmissa otteluissa pelillisesti alakynnessä, mutta siitä huolimatta se on vaikuttanut vaarallisemmalta. Ranskan paradoksi piilee siinä, että se on tuntunut turnauksen parhaalta joukkueelta, vaikkei se aina tunnu edes oman ottelunsa parhaalta.

Ranska ei myöskään ole pelkästään nopeista tilanteenvaihdoista elävä vastaiskujoukkue, sillä koko turnauksen mitalla se on hallinnut palloa enemmän kuin sen vastustajat. Sen vaarallisuus piileekin juuri siinä, että se pystyy muovautumaan lähes millaiseen pelisuunnitelmaan tahansa.

Deschamps ymmärtää, ettei yksikään maajoukkue maailmassa ole huippuunsa organisoitu. Se ei yksinkertaisesti ole rajallisilla aikaresursseilla mahdollista. Jos yksi osa-alue on huippuluokkaa, löytyy jostain muualta puutteita. Hän on realisti ja ymmärtää sen pätevän oman joukkueensa kohdalla, mutta myös vastustajien parissa. Siksi hän vie pelin sinne, minne vastustaja ei sitä halua.

Sekä Englanti että Marokko ovat parempia joukkueita silloin, kun niiden ei tarvitse hallita palloa. Kummankin puolustuspeli on huippuunsa viritettyä, mutta hyökkäyspeli jättää toivomisen varaa. Deschamps pakotti kummankin joukkueen hyökkäämään ja luotti siihen, että Ranskan puolustus kestää. Ja niin se kestikin.

Koska Ranska ei ole lukittautunut yhteen pelitapaan, pystyy se muovaamaan pelaamistaan vastustajansa mukaan. Les Bleus on täysin tyytyväinen, vaikka se joutuisi puolustamaan täydet 90 minuuttia ilman palloa, mutta joukkue pystyy myös lähtemään maalintekokisaan, kuten edellisten MM-kisojen neljännesvälieräottelussa Argentiinaa vastaan nähtiin.

Lisäksi Ranska on loistava joukkue säätelemään energiatasojaan ottelun aikana ja päättämään, milloin iskeä. Etenkin otteluiden aluissa Les Bleus on todella vahva. Se on nyt voittanut Deschampsin alaisuudessa yhteensä kahdeksan MM-kisojen pudotuspeliottelua, joissa se on kaikissa tehnyt ensimmäisen maalin.

Koska puolustuspeli on hyökkäyspeliä helpompi organisoida, on monen maajoukkueen hyökkäämisen rakenteissa toivomisen varaa. Siksi johdon puolustaminen on tasoituksen jahtaamista helpompaa. Avausmaalin merkitys korostuu ratkaisupeleissä, sillä esimerkiksi Marokko ei ollut ennen välierää kertaakaan joutunut tappioasemaan näissä kisoissa. Argentiinakaan ei ole kertaakaan onnistunut nousemaan tappioasemasta tasoihin.

Deschamps on myös osannut ryhmittää joukkueensa niin, että kärkipelaajilla on sopiva vapaus ilmaista itseään. Yhtäkään pelaajaa ei paineta väkisin muottiin, johon nämä eivät sovi. Kylian Mbappé saa luistaa puolustamisesta, kunhan on vaarallinen vastaiskuissa (keskiviikon molemmat maalit syntyivät Mbappén vastaiskun myötä). Olivier Giroud saa pysyä niillä alueilla, joilla on vaarallisimmillaan, vaikka puolustusmuoto olisikin epäsymmetrinen. Turnauksen kenties tärkein yksittäinen pelaaja, Antoine Griezmann, saa häärätä täysin vapaasti molemmissa päissä kenttää.

Deschampsin Ranska ei ole pelillisen evoluution suunnannäyttäjä, mutta se on kaikkea, mitä esimerkillisen maajoukkueen pitää olla.

Jos entinen huippupelaaja saa vietyä joukkueensa toiseen peräkkäiseen MM-kultaan, tulee hänestä historian toinen päävalmentaja, joka on voittanut kaksi miesten maailmanmestaruutta. Kun mukaan lisätään vuoden 1998 maailmanmestaruus pelaajana, tekisi se Deschampsista Ranskan jalkapallomaajoukkueen historian merkittävimmän hahmon.


Sheffield United - Arsenal
AFC Bournemouth - Luton Town