Tältä sivulta löydät kaikki tiedot Euroopan MM-karsinnoista vuoden 2026 jalkapallon MM-kisoihin. Yhteensä 16 Euroopan maata voi saada paikan USA:ssa, Kanadassa ja Meksikossa pelattavista MM-kisoista. Globaalisti MM-karsinnat ovat alkaneet syksyllä 2023 ja ne pelataan sekä lohkovaiheen että pudotuspelien muodossa, mutta Euroopan osalta karsinnat käynnistyvät vuoden 2025 maaliskuussa.
Euroopassa 55 jalkapallomaajoukkuetta kamppailee karsintaotteluissa pyrkien saavuttamaan lopulta paikan jalkapallon MM-kisojen lopputurnaukseen.
📆 Vuoden 2026 jalkapallon MM-kisojen Euroopan karsintojen päivämäärät ja otteluohjelma
Lohkovaiheen ottelut pelataan viidessä maaotteluikkunassa, joissa joukkueet pelaavat yhden tai kaksi ottelua per ikkuna. Pienempiin karsintalohkoihin arvotuilla joukkueilla ei ole karsintaotteluita kahden ensimmäisen ikkunan aikana, joten niiden karsinta alkaa vasta syksyllä 2025.
Tässä ovat Euroopan MM-karsintojen ottelupäivämäärät:
- 21.-25. maaliskuuta 2025
- 6.-10. kesäkuuta 2025
- 4.-9. syyskuuta 2025
- 9.-14. lokakuuta 2025
- 13.-18. marraskuuta 2025
- Pudotuspelien välierät 26. maaliskuuta 2026
- Pudotuspelien loppuottelut 31. maaliskuuta 2025
🇫🇮 Suomen karsintaottelut vuoden 2026 MM-kisojen karsinnoissa
Huuhkajat pelasi vuoden 2022 MM-karsinnoissa samassa lohkossa yhdessä Bosnia-Hertsegovinan, Ukrainan, Kazakstanin ja Ranskan kanssa. Lisäämme Suomen karsintalohkon vuoden 2026 MM-kisoihin tälle sivulle heti kun lohkoarvonta on suoritettu.
Sivustoltamme, joka käsittelee tarkemmin Suomen karsintaotteluita, löydät lisätietoa lohkosta ja Suomen joukkueen aiemmasta MM-karsintamenestyksestä.
EUROOPAN MM-KARSINTOJEN 2026 LOHKOT
Lohko A



Lohko B




Lohko C



Lohko D



Lohko E



Lohko F



Lohko G




Lohko H





Lohko I




Lohko J





Lohko K
WC Qualification Europe: Group A



WC Qualification Europe: Group B




WC Qualification Europe: Group C



WC Qualification Europe: Group D



WC Qualification Europe: Group E



WC Qualification Europe: Group F



WC Qualification Europe: Group G




WC Qualification Europe: Group H





WC Qualification Europe: Group I




WC Qualification Europe: Group J










Lohko L
EUROOPAN MM-KARSINTOJEN 2026 OTTELUOHJELMA




















































































































































































































































































EUROOPAN MM-KARSINTOJEN 2026 TULOKSET






































































































































































































































































































































































































































































































































Euroopan MM-karsinnat 2026: viimeisimmät uutiset
⭐ Aikaisemmat Euroopan MM-karsinnat
Monien vuosien ajan Euroopalla on ollut etuoikeus saada muita maanosia suurempi määrä pelipaikkoja jalkapallon MM-kisoihin. Syynä tähän on Euroopan maajoukkueiden ylläpitämä korkeampi taso verrattuna muihin. Ensimmäisten MM-kisojen karsinta pelattiin hieman ennen lopputurnausta vuonna 1934 ja tämän jälkeen jopa 12 lopputurnauspaikkaa yhteensä 16 paikasta annettiin eurooppalaisille joukkueille. Alla luetellaan eurooppalaiset joukkueet, jotka ovat onnistuneet pääsemään MM-kisoihin aiemmista MM-karsinnoista.
Vuoden 1934 MM-kisat Italiassa – 12 paikkaa
Ruotsi, Espanja, Italia, Unkari, Tšekkoslovakia, Romania, Hollanti ja Saksa voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Lohkovaiheeseen osallistuivat myös Itävalta, Sveitsi, Belgia ja Ranska.
Vuoden 1938 MM-kisat Ranskassa – 11 + 1 paikkaa
Saksa, Norja, Puola, Romania, Sveitsi, Unkari, Tšekkoslovakia, Itävalta ja Hollanti voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Lohkovaiheessa mukana olleet Ruotsi ja Belgia saivat myös paikan lopputurnauksesta. Ranska sai kisojen järjestäjänä automaattisesti paikan lopputurnaukseen.
Vuoden 1950 MM-kisat Brasiliassa – 7 paikkaa
Englanti, Turkki, Jugoslavia, Sveitsi, Ruotsi ja Espanja voittivat karsintalohkonsa ja menivät suoraan MM-kisoihin. Lohkovoittajien lisäksi lohkossaan toiseksi jäänyt Skotlanti pääsi myös lopputurnaukseen.
Vuoden 1954 MM-kisat Sveitsissä – 11 + 1 paikkaa
Länsi-Saksa, Belgia, Englanti, Ranska, Itävalta, Unkari, Tšekkoslovakia, Italia ja Jugoslavia voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Lohkovoittajien lisäksi lohkossaan toiseksi jäänyt Skotlanti pääsi myös lopputurnaukseen. Sveitsi sai järjestäjämaana automaattisesti paikan lopputurnauksesta. Viimeinen paikka meni Turkkiin, joka arvonnan kautta otti viimeisen kisapaikan ennen Espanjaa.
Vuoden 1958 MM-kisat Ruotsissa – 9 + 2 paikkaa
Englanti, Ranska, Unkari, Tšekkoslovakia, Itävalta, Neuvostoliitto, Jugoslavia, Pohjois-Irlanti ja Skotlanti voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Ruotsi sai järjestäjämaan ominaisuudessa pelipaikan automaattisesti ja samoin hallitseva mestari Länsi-Saksa sai suoraan kisapaikan ilman karsintoja.
Vuoden 1962 MM-kisat Chilessä – 8 + 0,5 + 0,5 paikkaa
Sveitsi, Bulgaria, Länsi-Saksa, Unkari, Neuvostoliitto, Englanti, Italia ja Tšekkoslovakia voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Espanja ja Jugoslavia puolestaan osallistuivat mannertenvälisiin pudotuspeleihin, joissa molemmat joukkueet voittivat vastustajansa ja pääsivät siten MM-kisojen lopputurnaukseen.
Vuoden 1966 MM-kisat Englannissa – 9 + 1 paikkaa
Länsi-Saksa, Ranska, Portugali, Sveitsi, Unkari, Neuvostoliitto ja Italia voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Belgia ja Bulgaria sekä Espanja ja Irlanti päätyivät tasapisteisiin lohkoissaan, joten pudotuspelien avulla ratkaistiin, ketkä saisivat kaksi viimeistä MM-paikkaa. Näiden otteluiden voittajina selvisivät Espanja ja Bulgaria. Englanti sai järjestäjämaana suoraan paikan lopputurnauksesta.
Vuoden 1970 MM-kisat Meksikossa – 8 + 1 paikkaa
Romania, Tšekkoslovakia, Italia, Neuvostoliitto, Ruotsi, Belgia, Länsi-Saksa ja Bulgaria voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Englanti hallitsevana mestarina sai lopputurnauspaikan ilman karsintoja.
Vuoden 1974 MM-kisat Länsi-Saksassa – 8,5 + 1 sijaa
Italia, Hollanti , Itä-Saksa, Puola, Bulgaria ja Skotlanti voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Ruotsi ja Itävalta sekä Espanja ja Jugoslavia päätyivät tasapisteisiin omissa lohkoissaan, joten pudotuspelien avulla ratkaistiin, ketkä saisivat kaksi viimeistä MM-paikkaa. Näiden otteluiden voittajina selvisivät lopulta Ruotsi ja Jugoslavia. Neuvostoliitto voitti myös lohkonsa, mutta joutui silti mannertenvälisiin pudotuspeleihin. Pudotuspeleissä joukkue kuvitteli pelien olevan läpihuutojuttu, mikä lopulta johti siihen, että joukkue putosi MM-kisoista. Länsi-Saksa sai kisojen järjestäjämaana suoraan paikan lopputurnauksesta.
Vuoden 1978 MM-kisat Argentiinassa – 8,5 paikkaa
Puola, Italia, Itävalta, Hollanti, Ranska, Ruotsi, Skotlanti ja Espanja voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Myös Unkari voitti lohkonsa, mutta se joutui silti mannertenvälisiin pudotuspeleihin. Pudotuspeleissä Unkari päihitti suurena jalkapallomaana tunnetun Bolivian ja sai siten paikan lopputurnaukseen. Länsi-Saksa pääsi hallitsevana mestarina suoraan lopputurnaukseen ilman karsintoja.
Vuoden 1982 MM-kisat Espanjassa – 13 + 1 paikkaa
Länsi-Saksa, Belgia, Neuvostoliitto, Unkari, Jugoslavia, Skotlanti ja Puola voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Myös lohkoissaan toiseksi jääneet Itävalta, Ranska, Tšekkoslovakia, Englanti, Italia ja Pohjois-Irlanti pääsivät lopputurnaukseen. Espanja kisojen järjestäjämaana pääsi lopputurnaukseen ilman karsintoja.
Vuoden 1986 MM-kisat Meksikossa – 12,5 paikkaa
Puola, Länsi-Saksa, Englanti, Ranska, Unkari, Tanska, Espanja voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Portugali, Pohjois-Irlanti, Bulgaria ja Neuvostoliitto jäivät lohkonsa toiselle sijalle, mutta saivat pelipaikan MM-kisoista. Belgia ja Hollanti kohtasivat pudotuspelissä kamppaillen viimeisestä suorasta MM-kisapaikasta. Belgia voitti MM-kisapaikan suuremman vierasmaalimäärän ansiosta. Skotlanti eteni heikoimpana lohkokakkosena mantereidenvälisiin pudotuspeleihin, joissa se lunasti viimeisen MM-kisapaikan voitettuaan pelinsä Australiaa vastaan. Italia hallitsevana mestarina sai paikan lopputurnauksesta suoraan ilman karsintoja.
Vuoden 1990 MM-kisat Italiassa – 13 + 1 paikkaa
Romania, Ruotsi, Neuvostoliitto, Hollanti, Jugoslavia, Espanja ja Belgia voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Englanti, Itävalta, Länsi-Saksa, Skotlanti, Irlanti ja Tšekkoslovakia tulivat lohkoissaan toiselle sijalle ja saivat kukin paikan MM-kisoista. Kisojen järjestäjämaana Italia sai paikan turnauksesta ilman karsintoja.
Vuoden 1994 MM-kisat USA:ssa – 12 paikkaa
Italia, Norja, Espanja, Romania, Kreikka ja Ruotsi voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Lohkojensa toiselle sijalle tulleille Sveitsille, Alankomaille, Irlannille, Belgialle, Venäjälle ja Bulgarialle myönnettiin myös kisapaikat. Länsi-Saksa hallitsevana mestarina sai paikan MM-kisoihin ilman karsintoja.
Vuoden 1998 MM-kisat Ranskassa – 14 + 1 paikkaa
Tanska, Englanti, Norja, Itävalta, Bulgaria, Espanja, Hollanti, Romania ja Saksa voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Skotlanti sai parhaana lohkokakkosena myös paikan MM-kisoista. Muiden toiselle sijalle tulleiden maiden tie jatkui pudotuspeleihin, missä Kroatia, Italia, Belgia ja Jugoslavia olivat menestyneimpiä ja saivat paikat MM-kisoista. Ranska kisojen järjestäjämaana sai paikan ilman karsintoja.
Vuoden 2002 MM-kisat Etelä-Koreassa ja Japanissa – 13,5 paikkaa
Venäjä, Portugali, Tanska, Ruotsi, Puola, Kroatia, Espanja, Italia ja Englanti voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Irlanti arvottiin lohkokakkosten joukosta mannertenvälisiin karsintoihin, joista he voittivat MM-kisapaikan kukistettuaan Iranin. Muut lohkokakkoset kohtasivat perinteisissä pudotuspeleissä, joissa Belgia, Saksa, Slovenia ja Turkki ottivat viimeiset MM-kisapaikat. Ranska pääsi hallitsevana mestarina suoraan MM-kisoihin ilman karsintoja.
Vuoden 2006 MM-kisat Saksassa – 13 + 1 paikkaa
Hollanti, Ukraina, Portugali, Ranska, Italia, Englanti, Serbia ja Montenegro ja Kroatia voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Puola ja Ruotsi olivat parhaimmat lohkokakkoset ja saivat kumpikin MM-kisapaikan. Muut lohkokakkoset jakoivat pudotuspeleihin, joissa Espanja, Sveitsi ja Tšekki ottivat viimeiset MM-kisapaikat. Saksa oli kisojen järjestäjämaana oikeutettu kisapaikkaan ilman karsintoja.
Vuoden 2010 MM-kisat Etelä-Afrikassa – 13 paikkaa
Tanska, Sveitsi, Slovakia, Saksa, Espanja, Englanti, Serbia, Italia ja Hollanti voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Kahdeksan parasta lohkonsa toiseksi sijoittunutta maata pääsi pudotuspeleihin kamppailemaan neljästä viimeisestä kisapaikasta. MM-pelipaikan pudotuspeleistä lunastivat itselleen Ranska, Portugali, Kreikka ja Slovenia.
Vuoden 2014 MM-kisat Brasiliassa – 13 paikkaa
Belgia, Italia, Saksa, Hollanti, Sveitsi, Venäjä, Bosnia ja Hertsegovina, Englanti ja Espanja voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Kahdeksan parasta lohkonsa toiseksi sijoittunutta maata pääsi pudotuspeleihin kamppailemaan neljästä viimeisestä kisapaikasta. MM-pelipaikan pudotuspeleistä lunastivat itselleen Portugali, Ranska, Kreikka ja Kroatia.
Vuoden 2018 MM-kisat Venäjällä – 13 + 1 paikkaa
Espanja, Portugali, Saksa, Serbia, Puola, Englanti, Espanja, Belgia ja Islanti voittivat karsintalohkonsa ja pääsivät suoraan MM-kisoihin. Kahdeksan parasta lohkonsa toiseksi sijoittunutta maata pääsi pudotuspeleihin kamppailemaan neljästä viimeisestä kisapaikasta. MM-pelipaikan pudotuspeleistä lunastivat itselleen Sveitsi, Kroatia, Tanska ja Ruotsi. Kisojen järjestäjänä Venäjä sai kisapaikan ilman karsintoja.
Vuoden 2022 MM-kisat Qatarissa – 13 paikkaa
Saksa, Tanska, Ranska, Belgia, Kroatia, Espanja, Serbia, Englanti, Sveitsi ja Alankomaat voittivat kaikki karsintalohkonsa ja etenivät suoraan MM-kisoihin. Wales, Puola ja Portugali pääsivät Qatarin turnaukseen mukaan pudotuspelien kautta.
🌍 Kuinka monta eurooppalaista joukkuetta pääsee MM-kisoihin?
Eurooppalaiset maajoukkueille on tarjolla yhteensä 16 paikkaa vuoden 2026 MM-kisoissa.
⭐ Mitkä joukkueet pääsevät vuoden 2026 MM-kisoihin?
Kaksitoista karsintalohkojen voittanutta joukkuetta pääsee suoraan MM-kisoihin. Mitkä nämä joukkueet ovat, selviää keväällä 2026.
2️⃣ Eivätkö lohkokakkoset etene MM-kisoihin?
Karsintalohkojen toiseksi sijoittuneet joukkueet saavat uuden mahdollisuuden ansaita MM-kisapaikka maaliskuussa 2026 pelattavien pudotuspelien kautta. Pudotuspeleissä on tarjolla Euroopan viimeiset neljä MM-kisapaikkaa.