Tältä sivulta löytyy G-lohko jalkapallon MM-kisoissa 2023. Lohkossa pelaavat Ruotsi, Italia, Argentiina ja Etelä-Afrikka. Tältä sivulta näet tietoa lohkon joukkueista, lohkon otteluohjelman ja reaaliaikaisen pistetilanteen.
Jalkapallon MM-kisojen 2023 G-lohkon ottelut
G-lohkon ensimmäinen ottelu pelataan lohkovaiheen ensimmäisen kierroksen toiseksi viimeisenä päivänä, eli sunnuntaina 23. heinäkuuta. Vastakkain ensimmäisellä kierroksella ovat Ruotsi ja Etelä-Afrikka, ja päivää myöhemmin Italia sekä Argentiina.
Seuraavat ottelut pelataan perjantaina 28. heinäkuuta. Tällöin toisensa kohtaavat Argentiina ja Etelä-Afrikka. Jälleen ottelukierroksen ottelut on jaettu eri päiville, sillä Ruotsi ja Italia kohtaavat vasta päivää myöhemmin. Lohkon päätöskierros pelataan keskiviikkona 2. elokuuta klo 10:00 Suomen aikaa.
Kahden ensimmäisen kierroksen ottelut tullaan pelaamaan eri aikoihin, kun taas päätöskierroksen pelit pelataan samanaikaisesti. Näin fanit voivat seurata mahdollisimman montaa ottelua ilman päällekkäisyyksiä, mutta vältytään siltä, että joukkueet voisivat päätöskierroksella varmistella jatkopaikkaansa jonkin tietyn tuloksen turvin.
G-lohko jalkapallon MM-kisoissa 2023: Otteluohjelma
Kaikki ajat Suomen aikaa.
Sunnuntaina 23. heinäkuuta klo 08:00: Ruotsi – Etelä-Afrikka (Wellington Regional Stadium)
Maanantaina 24. heinäkuuta klo 09:00: Italia – Argentiina (Eden Park)
Perjantaina 28. heinäkuuta klo 03:00: Argentiina – Etelä-Afrikka (Forsyth Barr Stadium)
Lauantaina 29. heinäkuuta klo 10:30: Ruotsi – Italia (Wellington Regional Stadium)
Keskiviikkona 2. elokuuta klo 10:00: Argentiina – Ruotsi (Waikato Stadium)
Keskiviikkona 2. elokuuta klo 10:00: Etelä-Afrikka – Italia (Wellington Regional Stadium)
Jalkapallon MM-kisojen 2023 G-lohkon joukkueet pudotuspeleissä
G-lohkon kaksi parasta joukkuetta saavat vastaan E-lohkon kaksi parasta maata. G-lohkon voittaja kohtaa neljännesvälierissä E-lohkon kakkosen, kun taas G-lohkon toiseksi tullut joukkue saa vastaansa E-lohkon voittaja.
G-lohkon voittaja pelaa neljännesvälieränsä Melbourne Rectangular Stadiumilla 6. elokuuta. Jos joukkue jatkaa puolivälieriin, saa se vastaansa voittajan C-lohkon voittajan ja A-lohkon kakkosen välisestä ottelusta. Tämä ottelu pelataan perjantaina 11. elokuuta Eden Parkilla Aucklandissa.
G-lohkon kakkoseksi päätynyt joukkue pelaa E-lohkon voittajaa vastaan 6. elokuuta Sydney Football Stadiumilla. Tämän ottelun voittaja kohtaa A-lohkon voittajan tai C-lohkon kakkosen Wellington Regional Stadiumilla perjantaina 11. elokuuta.
Jalkapallon MM-kisojen 2023 G-lohkon voittajasuosikit
Rakas länsinaapurimme Ruotsi on G-lohkon selkeä voittajasuosikki. Ruotsi on koko maailmanrankingin kolmosmaa ja lohkon ainoa joukkue, joka on pelannut naisten MM-kisojen mitalipeleissä. Vastassaan Ruotsilla on kuitenkin kolme maata, jotka ovat kaikki selvinneet MM-kisoihin ennenkin – joskin sekä Etelä-Afrikka että Argentiina etsivät vielä ensimmäistä voittoaan lopputurnauksessa. Italiaa voidaankin pitää Ruotsin kovimpana haastajana ja todennäköisimpänä lohkokakkosena. Joukkue oli edellisissä MM-kisoissa oman lohkonsa ykkönen ja selvisi aina puolivälieriin asti.
G-lohko jalkapallon MM-kisoissa 2023: voittajakertoimet
Joukkue | XX |
---|---|
🇸🇪 Ruotsi | XX |
🇮🇹 Italia | XX |
🇦🇷 Argentiina | XX |
🇿🇦 Etelä-Afrikka | XX |
G-lohko jalkapallon MM-kisoissa 2023: stadionit
G-lohkon otteluissa on käytössä neljä Australian ja Uuden-Seelannin MM-kisojen kahdeksasta stadionista. Lohkon peleistä jopa kolme pelataan Wellington Regional Stadiumilla Wellingtonissa. Sen lisäksi sekä Aucklandin Eden Park, Dunedinin Forsyth Barr Stadium että Hamiltonin Waikato Stadium emännöivät yhden ottelun. Kaikki stadionit sijaitsevat Uudessa-Seelannissa.
🇸🇪 Ruotsi jalkapallon MM-kisoissa 2023
MM-pronssia kesältä 2019, olympiahopeaa vuonna 2021 ja EM-kisojen neljäs sija kesällä 2022. Ruotsin naisten maajoukkueella on meneillään erittäin vahva ajanjakso, jonka aikana joukkue on muun muassa keikkunut todella pitkään Fifarankingin kakkostilalla. Näin ollen Ruotsi matkustaakin Uuteen-Seelantiin yhtenä koko MM-kisojen voittajasuosikeista. Vaihtuvuus joukkueessa on ollut melko pientä ja useat pelaajat ovat olleet mukana vuoden 2019 MM-kisoista lähtien, joten he tietävät hyvin, mitä turnausmenestys vaatii. Samalla heillä on kuitenkin paljon hampaankolossa. Ruotsissa odotetaan vain ja ainoastaan MM-kultaa.
Faktoja Ruotsin naisten maajoukkueesta:
- Päävalmentaja: Peter Gerhardsson
- Kapteeni: Caroline Seger
- Sijoitus MM-karsinnoissa: Voitti Euroopan MM-karsintojen A-lohkon
- Sijoitus Fifa-rankingissa: 3.
- Aiemmat MM-kisat: Kahdeksat (kaikki)
- Paras sijoitus MM-kisoissa: MM-hopeaa vuodelta 2003
Ruotsin ottelut jalkapallon MM-kisojen 2023 G-lohkossa
Sunnuntaina 23. heinäkuuta klo 08:00
Ruotsi – Etelä-Afrikka
Wellington Regional Stadium
Lauantaina 29. heinäkuuta klo 10:30
Ruotsi – Italia
Wellington Regional Stadium
Keskiviikkona 2. elokuuta klo 10:00
Argentiina – Ruotsi
Waikato Stadium
🇿🇦 Etelä-Afrikka jalkapallon MM-kisoissa 2023
Etelä-Afrikalla on jo pitkään ollut vahva naisten maajoukkue, mutta vasta neljä vuotta sitten joukkue pääsi MM-kisoihin asti. Maanosatasolla se on kuitenkin tuonut kotiin lukuisia mitaleita, ja viime vuonna tuli lopulta kauan kaivattu Afrikan mestaruus. Sekä vuonna 2012 että 2016 joukkue osallistui olympialaisiin, joten kokemusta kansainvälisellä tasolla pelaamisesta on. Ensimmäinen yritys MM-kisoissa ei tuonut yhtään voittoa, mutta jatkopaikka on silti realistinen tavoite.
Faktoja Etelä-Afrikan naiste maajoukkueesta:
- Päävalmentaja: Desiree Ellis
- Kapteeni: Janine van Wyk
- Sijoitus MM-karsinnoissa: Voitti Afrikan mestaruuskisat vuonna 2022
- Sijoitus Fifa-rankingissa: 54.
- Aiemmat MM-kisat: Yhdet (2019)
- Paras sijoitus MM-kisoissa: Lohkovaihe
Etelä-Afrikan ottelut jalkapallon MM-kisojen 2023 G-lohkossa
Sunnuntaina 23. heinäkuuta klo 08:00
Ruotsi-Etelä-Afrikka
Wellington Regional Stadium
Perjantaina 28. heinäkuuta 03:00
Argentiina-Etelä-Afrikka
Forsyth Barr Stadium
Keskiviikkona 2 elokuu 10:00
Etelä-Afrikka – Italia
Wellington Regional Stadium
🇮🇹 Italia jalkapallon MM-kisoissa 2023
Italian naiset elivät suuruuden aikojaan 1980- ja 1990-luvuilla, jolloin maa oli toistuvasti mukana EM-kisoissa ja myös kahdesti MM-kisoissa. Vuoden 1999 jälkeen kesti kuitenkin 20 vuotta ennen kuin Italia onnistui tekemään paluun MM-kisoihin. Sitä mukaa, kun arvoturnauksen ovat kasvaneet ja naisjalkapallon vaatimukset nousseet, Italia on tippunut kansainvälisen eliitin kyydistä. Siihen maassa toivotaan muutosta tänä vuonna. Hyvin menneet karsinnat antavat lupauksia paremmasta.
Faktoja Italian naisten maajoukkueesta:
- Päävalmentaja: Milena Bertolini
- Kapteeni: Sara Gama
- Sijoitus MM-karsinnoissa: Voitti karsintalohkonsa Euroopan MM-karsinnoissa
- Sijoitus Fifa-rankingissa: 17.
- Aiemmat MM-kisat: Kolmet (1991, 1999, 2019)
- Paras sijoitus MM-kisoissa: Puolivälierät (1991, 2019)
Italian ottelut jalkapallon MM-kisojen 2023 G-lohkossa
Maanantaina 24. heinäkuuta klo 09:00
Italia – Argentiina
Eden Park
Lauantaina 29. heinäkuuta klo 10:30
Ruotsi – Italia
Wellington Regional Stadium
Keskiviikkona 2. elokuuta klo 10:00
Etelä-Afrikka – Italia
Wellington Regional Stadium
🇦🇷 Argentiina jalkapallon MM-kisoissa 2023
Argentiinan miehet ovat hallitsevia maailmanmestareita – pystyisivätkö naiset tuomaan maalle ennennäkemättömän tuplan? Todennäköistä tämä ei ole. Argentiina on osallistunut aiemmin kolmiin naisten MM-kisoihin, mutta ei ole voittanut niissä otteluakaan. Joukkue on kuitenkin vakiokävijä Copa América Femeninassa, eikä missään tapauksessa mikään heittopussi. Hyvä arpaonni tarjosi realistiset mahdollisuudet taistella pudotuspelipaikasta.
Faktoja Argentiinan naisten maajoukkueesta:
- Päävalmentaja: Germán Portanova
- Kapteeni: Vanina Correa
- Sijoitus MM-karsinnoissa: Kolmas sija Etelä-Amerikan mestaruuskisoissa
- Sijoitus Fifa-rankingissa: 29.
- Aiemmat MM-kisat: Kolmet (2003, 2007, 2019)
- Paras sijoitus MM-kisoissa: Lohkovaihe
Argentiinan ottelut jalkapallon MM-kisojen 2023 G-lohkossa
Maanantaina 24. heinäkuuta klo 09:00
Italia – Argentiina
Eden Park
Perjantaina 28. heinäkuuta klo 03:00
Argentiina – Etelä-Afrikka
Forsyth Barr Stadium
Keskiviikkona 2. elokuuta 10:00
Argentiina – Ruotsi
Waikato Stadium
G-lohko jalkapallon MM-kisoissa 2022
Brasilia oli selkeä suosikki voittamaan miesten MM-kisojen 2022 G-lohkon, jossa pelasivat sen lisäksi Sveitsi, Serbia ja Kamerun. Lohkon selkeä altavastaaja oli Kamerun, kun taas Sveitsiä ja Serbiaa pidettiin melko tasavahvoina.
Lohkovaihe alkoikin melko odotetusti, kun Brasilia voitti Serbian 2-0 ja Sveitsi Kamerunin 1-0. Toisella ottelukierroksella Kamerun onnistui kuitenkin taistelemaan todella vaiherikkaan ottelun päätteeksi 3-3 tasapelin Serbiaa vastaan, mikä jätti kummankin maan jatkohaaveet eloon vielä päätöskierrokselle. Sveitsi puolestaan onnistui kiusaamaan Brasiliaa tiukalla puolustuspelillään, mutta hävisi lopulta 1-0. Lohkon päätöskierroksella poliittisten jännitteiden takia räjähdysherkkänä pidetty Serbian ja Sveitsin välinen ottelu saikin melko tulikuumia käänteitä. Itse ottelu päättyi lopulta Sveitsin 3-2 voittoon, mikä tarkoitti Sveitsin etenemistä pudotuspeleihin. Jatkopaikkansa jo varmistanut Brasilia lepuutti avainpelaajiaan Kamerunia vastaan ja hävisi ottelun 1-0, mutta voitti silti lohkonsa.
G-lohko jalkapallon MM-kisoissa 2018
Venäjän MM-kisoissa G-lohkossa pelasivat Belgia, Englanti, Tunisia ja Panama. Lohkossa ei suuria yllätyksiä nähty – Belgia ja Englanti marssivat pudotuspeleihin, eivätkä menettäneet pistettäkään Panamalle tai Tunisialle.
Avauskierroksella Tunisia oli kuitenkin jo yllättää Englannin. Harry Kanen rangaistuspotkumaali toisen jakson lisäajalla toi joukkueelle kuitenkin täyden pistepotin. Lohkon toisessa ottelussa Belgia murskasi Panaman tieltään lukemin 3–0.
Toisella kierroksella Belgia marssi myös Tunisian yli selvin numeroin 5-2. Englanti puolestaan paransi pelaamistaan ja möyhensi Panaman 6-1.
Lohkon jatkoon menijät olivat siis selvillä jo ennen päätöskierrosta. Lohkovoiton ratkaisseessa kamppailussa Englanti taipui Belgialle 0–1. Toisessa pelissä Tunisia voitti Panaman 1–2 ja päätti turnauksensa voittoon.