Velobet

Ranska nappasi shokkialusta huolimatta murskavoiton Panamasta ja eteni naisten MM-kisojen pudotuspeleihin lohkovoittajana.

Ottelu saa shokeeraavan alun, kun Panama saa vapaapotkun vain puolen minuutin pelin jälkeen ja Marta Cox ampuu huikaisevan vedon noin neljästäkymmenestä metristä Ranskan maalin yläkulmaan.

Panama olisi ottelun lopputuloksesta huolimatta varmasti lohkon viimeinen, mutta maali tietää sitä, että ennakkosuosikkeihin lukeutuva Ranska on jäämässä pudotuspelien ulkopuolelle, kun Brasilia ja Jamaika ovat samaan aikaan pelattavassa ottelussaan maalittomassa tasatilanteessa.

Pari minuuttia myöhemmin Ranska luo ensimmäisen maalipaikkansa, mutta Kadidiatou Dianin tulinen laukaus pienestä kulmasta viuhuu ohi Panaman maalin. Ranska kuitenkin jatkaa vyöryttämistään, päättäväisenä siitä, että maali tulisi ennemmin tai myöhemmin. Etenkin vasemman puolustajan Estelle Cascarinon kautta Ranska onnistuu kerta toisensa jälkeen toimittamaan palloja Panaman boksiin.

Kahdenkymmenen minuutin jälkeen Ranskan vyörytys toi tulosta. Pallo jää kulmapotkutilanteen jälkeen Panaman hyökkäyspäätyyn ja Selma Bacha pääsee keskittämään. Maelle Lakrar on aivan vapaana Panaman rangaistusalueen keskelle ja puskee pallon Deysire Salazarin jalan kautta maaliin. Koska Brasilian ja Jamaikan välinen peli on edelleen tasan, on Ranska menossa tällä tuloksella jatkoon lohkovoittajana.

Pari minuuttia myöhemmin Vicki Becho riistää pallon helposti Panaman puolustukselta ja löytää rangaistusalueelle vapaaksi jääneen Dianin, joka lähettää pallon huippupaikasta katsomon ylälehtereille.

Puolen tunnin kohdalla Ranska menee lopulta johtoon. Becho saa pallon vauhtiin oikealla laidalla ja lähettää uuden syötön takaviistoon. Dianin ensimmäinen yritys blokataan, mutta irtopallo putoaa takaisin hänelle ja Ranska johtaa 2-1.

Reilun puolen tunnin pelin jälkeen Ranska luo seuraavan huippupaikan, kun Becho tiputtaa syötön kantapäällään Eve Perisset’lle, jonka veto liruu jotenkin kaikkien jatkamassa olleiden pelaajien ja myös takatolpan ohi.

Hetkeä myöhemmin Ranska saa kuitenkin uuden mahdollisuuden kolmanteen maaliin, kun Yomira Pinzon käsittelee palloa omalla rangaistusalueellaan kädellään ja Ranskalle tuomitaan rangaistuspotku. Diani viimeistelee varmasti ja, koska Jamaika ei ole onnistunut maalinteossa Brasiliaa vastaan, Ranska näyttää purjehtivan varmaan lohkovoittoon.

Kuin varmemmaksi vakuudeksi Ranska menee vielä hetki ennen taukovihellystä kolmen maalin johtoon. Lea Le Garrec lähettää keskityksen kaukaa Panaman maalilta, mutta yksikään pelaaja ei saa päätään pallon tielle ja peliväline kiertää suoraan Panaman maalin takakulmaan.

Ranska menee tauolle 1-4 johdossa, mikä ei pelitilanteisiin nähden ole ollenkaan epäoikeutettua. Joukkue osoitti huikeaa henkistä kypsyyttä, eikä lamaantunut shokkialusta huolimatta.

50 minuutin pelin jälkeen Ranskalle tuomitaan jo ottelun toinen rangaistuspotku ja Diani viimeistelee hattutemppunsa tyylikkäästi. Kymmenen minuuttia myöhemmin Panama saa kuitenkin hieman lohdutusta. Elisa de Almeida rikkoo turhaan Riley Tanneria ja aihettaa rangaistuspotkun, jonka Pinzon viimeistelee.

Peli kuitenkin jatkuu Ranskan hallinnassa. Vaihdosta Dianin tilalle tullut Laurina Fazer pelaa upealla asenteella ja onnistuu luomaan useamman puolittaisen maalipaikan, mutta ei onnistu vielä tekemään uransa ensimmäistä maajoukkuemaalia.

Ranska jatkaa monipuolista hyökkäämistään. Joukkueen kokoonpanoa kierrätettiin hieman tähän otteluun, ja se on luonut päävalmentaja Hervé Renardille positiivisen ongelman. Etenkin Becho ja Le Garrec ovat lyöneet tiskiin sellaiset näytöt, että heidän tiputtamisensa takaisin penkille pudotuspelien avauskierroksella tulee olemaan vaikea päätös.

Panama iskee varsinaisen peliajan lopussa vielä yhden lohdutusosuman, jota joukkue juhlii villista. Onnistumiset MM-kisoissa maistuvat joukkueelle, vaikka paikka pudotuspeleissä onkin jo karannut. Panama saa vapaapotkun puolen kentän tuntumasta ja se pelataan pitkänä. Ensimmäisenä pääpallossa on Lineth Cedeno, jonka pusku karkaa ylärimaan, mutta Cedeno ehtii itse irtopalloon ja tuo joukkueensa kahden maalin päähän.

Maali ei kuitenkaan jää ottelun viimeiseksi. Lisäaikaa on pelattu kymmenen minuuttia, kun Perisset keskittää ja Becho jatkaa pallon Panaman maaliin upeasti suoraan ilmasta. Mahtava maali kruunaa Bechon upean illan.

Neljännesvälierissä Ranska saa vastaansa H-lohkon kakkosen, joka on – mikäli Kolumbia saalistaa päätösottelustaan edes pisteen – mitä todennäköisimmin Saksa.

Panama – Ranska 3-6 (1-4)

2’ Marta Cox 1-0
21’ Maelle Lakrar 1-1
28’ Kadidiatou Diani 1-2
37’ Kadidiatou Diani 1-3 (rp.)
45+5’ Lea Le Garrec 1-4
52’ Kadidiatou Diani 1-5 (rp.)
64′ Yomira Pinzon 2-5 (rp.)
87′ Lineth Cedeno 3-5
90+10′ Vicki Becho 3-6


Sheffield United - Arsenal
AFC Bournemouth - Luton Town