Tällä sivulla kerromme kaikki tiedot Suomen joukkueen karsinnoista vuoden 2026 MM-kisoihin USA:ssa, Kanadassa ja Meksikossa. Huuhkajat arvottiin karsintalohkoon G, ja vuoden 2025 aikana joukkue pelasi tärkeitä otteluita, joissa panoksena oli suora kisapaikka lohkovoittajalle sekä jatkokarsintapaikka lohkokakkoselle.

⚽ Näin Suomen vuoden 2026 MM-kisojen karsintalohkossa pelattiin

Joukkue, joka on karsintaotteluiden jälkeen oman lohkonsa kärjessä, palkitaan pelipaikalla USA:n, Kanadan ja Meksikon MM-kisoissa. Toiseksi sijoittunut joukkue jatkaa jatkokarsintoihin, joiden vastustajat määräytyvät toisten lohkojen tulosten perusteella. Huuhkajien G-lohkosta voittajana MM-kisoihin eteni Hollanti, ja lohkokakkosena jatkokarsintoihin Puola. Suomi ei vieläkään onnistunut saavuttamaan historiansa ensimmäistä MM-lopputurnauspaikkaa.

Miesten MM-karsintalohkojen arvonta järjestettiin 13. joulukuuta 2024. Suomen kannalta arpaonni ei ollut kovinkaan suotuisa, sillä samassa lohkossa pelasivat Hollannin ja Puolan lisäksi Liettua sekä Malta. Kaksi viimeksi mainittua olivat etukäteen ajateltuna lohkon heikoimmat joukkueet, joita vastaan Suomen olisi ehdottomasti pitänyt saada täydet pistepotit. Puola oli lähtökohtaisesti lohkon toiseksi kovin maa, kun taas Hollanti oli aivan omassa luokassaan.

Huuhkajat onnistui voittamaan Puola-kohtaamisista toisen, mutta ei saanut pistettäkään Hollannilta. Liettuaa vastaan Suomi jäi vieraskentällä tasapeliin, joka oli MM-haaveiden kannalta paha takaisku, vaikka kotiottelu hoidettiinkin kunnialla. Malta kaatui vieraissa 0-1, mutta karsintojen päätöskierroksella piskuinen saarivaltio nöyryytti Huuhkajia hakemalla Olympiastadionilta voiton samoin lukemin. Ottelulla ei kuitenkaan enää siinä vaiheessa ollut merkitystä Suomen karsintojen lopputuloksen kannalta. Suomi keräsi lopulta kahdeksasta otttelusta 10 pistettä, sijoittuen lohkon kolmanneksi.

Suomi aloitti valmistautumisensa karsintoihin ilman päävalmentajaa Markku Kanervan potkujen seurauksena. 27. tammikuuta 2025 Huuhkajien uudeksi päävalmentajaksi nimettiin tanskalainen Jacob Friis. Friisin ensimmäinen tehtävä oli palauttaa Huuhkajien pelillinen uskottavuus ja viedä Suomi historiansa ensimmäisiin MM-kisoihin. Näin kovasta lohkosta kisoihin yltäminen olisi kuitenkin vaatinut jo pienoista ihmettä. Valitettavasti Friis ei kuitenkaan onnistunut saamaan joukkueesta maksimisuoritusta irti, eikä Suomi yhtä Puola-voittoa lukuunottamatta kyennyt ylittämään odotuksia. Etenkin hyökkäyspeli oli kovin tehotonta, ja omalla kenttäpuoliskollakin virheitä tuli liikaa. Huuhkajien otteiden on parannuttava paljon, mikäli joukkue mielii pelata kesän 2028 EM-kisoissa.

Lopullinen sarjataulukko Suomen lohkossa

#
Joukkue
PO
V
T
H
M
PST
1
Hollanti
8
6
2
0
27 - 4
20
2
Puola
8
5
2
1
14 - 7
17
3
Suomi
8
3
1
4
8 - 14
10
4
Malta
8
1
2
5
4 - 19
5
5
Liettua
8
0
3
5
6 - 15
3

📆 Suomen joukkueen MM-karsintojen 2026 otteluaikataulu

Suomen koko MM-karsintaohjelma:

  • Perjantaina 21. maaliskuuta 2025 klo 21:45: Malta – Suomi
  • Maanantaina 24. maaliskuuta 2025 klo 19:00: Liettua – Suomi
  • Lauantaina 7. kesäkuuta 2025 klo 21:45: Suomi – Hollanti
  • Tiistaina 10. kesäkuuta 2025 klo 21:45: Suomi – Puola
  • Sunnuntaina 7. syyskuuta 2025 klo 21:45: Puola – Suomi
  • Torstaina 9. lokakuuta 2025 klo 19:00: Suomi – Liettua
  • Sunnuntaina 12. lokakuuta 2025 klo 21:45: Hollanti – Suomi
  • Perjantaina 14. marraskuuta 2025 klo 19:00: Suomi – Malta

🎫 Katso Suomen karsintakohtaamiset paikan päällä

Suomen joukkueen otteluiden kiinnostus on noussut huimasti viime vuosina ja monet haluavat päästä todelliseen jalkapallotunnelmaan näkemällä pelit paikan päällä jalkapalloareenalla niin koti- kuin vierasotteluissa. Sivuiltamme voit lukea erilaisista mahdollisuuksista MM-karsintaotteluiden lippujen hankintaan.

⭐ Suomen joukkueen aiempi MM-karsintamenestys

Suomen joukkue on 20 kertaa yrittänyt päästä maailmamestaruuskilpailuihin osallistumalla MM-karsintoihin. Toistaiseksi Suomen joukkue ei ole kertaakaan onnistunut tavoitteessaan. Ensimmäistä kertaa Suomi oli mukana karsinnoissa vuonna 1938, mutta ei voittanut yhtäkään ottelua. Sama on toistunut useana osallistumiskertana vuosien ja vuosikymmenien varrella.

Kisapaikka lopputurnauksessa on tähän asti ollut kaikkein lähimpänä vuoden 1986 MM-kisojen karsintalohkossa. Suora kisapaikka jäi uupumaan kahdella pisteellä. Vuonna 1998 Suomi jäi yhden pisteen päähän lohkon toisesta sijasta eikä päässyt pudotuspelikarsintoihin. Suuri toivo lepää EM-kisapaikan lunastaneiden Huuhkajien harteilla Suomen historian ensimmäisestä jalkapallon MM-kisojen lopputurnauspaikasta.

🇫🇮 Miten Suomi pääsee MM-kisoihin?

Jos Suomi voittaa karsintojen G-lohkon, pääsee se suoraan USA:ssa, Kanadassa ja Meksikossa pelattavaan MM-lopputurnaukseen. Toinen sija lohkossa antaa vielä mahdollisuuden saavuttaa kisapaikka jatkokarsintojen avulla

🔥 Mitkä ottelut ovat avainasemassa Suomen lohkossa?

Suomen kovin vastustaja on Hollanti. Jos Suomi pystyy raapimaan pisteitä lohkon suurimmilta ennakkosuosikeilta, ovat sen mahdollisuudet jatkoon hyvät.

📺 Miten voin seurata MM-karsintaotteluita?

Yle näyttää kaikki Suomen karsintaottelut ilmaiseksi TV:ssä ja Yle Areenassa. Jos haluat nähdä laajemmin eri joukkueiden otteluita, tarjoaa MTV Katsomo -suoratoistopalvelu maksullisella MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella kaikkien eurooppalaisten joukkueiden ottelut suorina lähetyksinä.


Päivitetty 8. joulukuuta 2025.