Qatarin MM-kisojen aloituspäivä siirtyy vain kolme kuukautta ennen kisojen alkua
Fifa on päättänyt aloittaa Qatarin MM-kisat päivää aiottua aiemmin, jotta [...]
Fifa on päättänyt aloittaa Qatarin MM-kisat päivää aiottua aiemmin, jotta [...]
Yksi jalkapallohistorian menestyneimmistä päävalmentajista, italialainen Carlo Ancelotti, kertoi Suomen vierailunsa [...]
Pohjois- ja Väli-Amerikan eli Concacafin naisten mestaruuskisat pelattiin heinäkuun aikana [...]
Tänä kesänä pelattavien EM-kisojen lisäksi myös muut maanosat järjestävät omat [...]
Kansainvälinen Jalkapalloliitto Fifa on päättänyt nostaa sallittua joukkuekokoa tämän vuoden [...]
Vuoden 2026 MM-kisat järjestetään USA:ssa, Meksikossa ja Kanadassa. Otteluita tullaan [...]
Costa Rica voitti Uuden-Seelannin 1–0 maanosien välisten MM-jatkokarsintojen viimeisessä ottelussa [...]
Australia voitti maanantai-iltana Suomen aikaa Perun vuoden 2022 MM-kisojen maanosien [...]
Australia voitti Arabiemiraatit 2-1 tiistaina ja eteni Aasian edustajana maanosien [...]
Wales voitti sunnuntai-iltana Ukrainan Euroopan MM-karsintojen pudotuspelivaiheen A-polun finaalissa ja [...]