Wales voitti sunnuntai-iltana Ukrainan Euroopan MM-karsintojen pudotuspelivaiheen A-polun finaalissa ja eteni loppuvuodesta pelattaviin Qatarin MM-kisoihin. Ottelu ratkesi Ukrainan kapteenin Andriy Yarmolenkon omaan maaliin.

Ukraina aloitti ottelun todella sähäkästi. Vain viiden minuutin pelin jälkeen pallo oli jo ensimmäistä kertaa Walesin maalissa, kun Oleksandr Zinchenko upotti nopean vapaapotkun sekaisin olleen kotijoukkueen verkkoon. Maalia ei kuitenkaan hyväksytty, sillä ottelun erotuomari ei ollut antanut lupaa vapapotkun antamiseen.

Luvan saamisen jälkeen Ruslan Malinovskyi lähetti tulisen laukauksen kohti Walesin maalia, mutta Wayne Hennessey torjui helposti. Vajaan kymmenen minuutin kohdalla Hennessey joutui uudestaan töihin, mutta onnistui kuitenkin siirtämään takakulmaa kohden suuntautuneen roikkupallon maalinsa yli.

Hetkeä myöhemmin Andriy Yarmolenko pääsi iskemään oikealta laidalta. Hennessey kuitenkin torjui vihaisen laukauksen hienosti. Vajaan puolen tunnin kohdalla Wales menetti pallon vaarallisesti keskialueella. Malinovskyi käynnisti vastahyökkäyksen, joka kuitenkin tyrehtyi Roman Yaremchukin epäonnistuneeseen keskitykseen.

Vain hetken kuluttua Zinchenko kokeili Hennesseyn refleksejä noin kolmestakymmenestä metristä. Walesin maalivahti oli kuitenkin tilanteen tasalla. Minuutti myöhemmin Hennessey venyi uuteen pelastukseen. Yarmolenko pelasi Viktor Tsygankovin kanssa hienon kombinaation Walesin rangaistusalueen rajalla, ja vain Hennesseyn oikea-aikainen vastaantulo piti lukemat vielä nollissa.

Kaksi minuuttia tästä Wales siirtyi täysin pelitilanteiden vastaisesti johtoon. Joukkue sai vapaapotkun reilusta kolmestakymmenestä metristä. Kapteeni Gareth Bale ampui suoraan, ja pallo kimposi purkua yrittäneen Yarmolenkon päästä Ukrainan omaan maaliin.

Viisi minuuttia ennen jakson loppua ZInchenko kokeili vielä kertaalleen, mutta Hennessey onnistui jälleen pelastamaan tilanteen kulmapotkuksi.

Ukrainalaisten pelaamattomuus alkoi näkyä

Wales aloitti toisen jakson ensimmäistä pirteämmin. Heti puoliajan alussa Kieffer Moore tarjoili suoran hyökkäyksen päätteeksi Aaron Ramseylle avopaikan, mutta Glen Kamaran joukkuekaverina Rangersissa kautensa päättäneen pelaajan veto painui ohi.

Noin kymmenen minuutin pelin jälkeen Ukraina rakensi hienolla syöttökombinaatiolla paikan Tsygankoville, mutta Hennessey esitti jälleen yhden upean torjunnan. Tunnin kohdalla Wales sai oman paikkansa. Daniel Jamesin laukaus blokattiin, mutta se muuttui blokista vaaralliseksi roikkupalloksi, jonka Georgiy Bushchan sai vaivoin siirrettyä ylärimansa ylitse.

Ukrainan avauksessa oli kuusi pelaajaa, jotka eivät olleet ennen pudotuspelipolun välierää pelanneet ainuttakaan kilpailullista ottelua helmikuussa alkaneen sodan jälkeen. Pelaamattomuus ja rankka Skotlanti-ottelu alkoivat toisella jaksolla näkyä Ukrainan pelaamisessa. Raikkaasti soljunut hyökkäyspeli alkoi kangistua ja pelin tempo putosi selvästi.

Vartti ennen ottelun loppua vaihdosta sisään tullut Brennan Johnson oli lähellä viedä Walesin kahden maalin johtoon, mutta laukaus pysähtyi tolppaan. Tätä seuranneesta tilanteesta Bale pääsi yrittämään maalintekoa avopaikasta, mutta Bushchan piti joukkueensa haaveet elossa huipputorjunnalla.

Hetkeä myöhemmin Ukraina saikin tilaisuutensa. Zinchenkon käynnistämä hyökkäys päättyi Yarmolenkon huipputonttiin, mutta Ukrainan kapteeni joutui tyytymään blokattuun laukaukseen. Seitsemän minuuttia ennen peliajan loppua Artem Dovbyk pääsi puskemaan hyvästä paikasta ja saikin suunnattua puskunsa aivan Walesin maalin yläkulmaan. Hennessey esitti kuitenkin ottelun upeimman ja mahdollisesti MM-kisapaikan arvoisen torjunnan.

Ukraina oli pelillisesti parempi joukkue, mutta Wales puolusti joukkueista tiiviimmin ja Hennessey pelasi kotijoukkueen maalilla elämänsä pelin. Sodasta kärsivälle maalleen pelanneet ukrainalaiset poistuivat Cardiff City Stadiumin nurmela kyyneleet silmissään. Haaveena ollut paikka Qatarin MM-kisoissa ratkesi tällä kertaa yhteen omaan maaliin.


Everton - Liverpool
Brighton & Hove Albion - Chelsea