Yksi jalkapallohistorian menestyneimmistä päävalmentajista, italialainen Carlo Ancelotti, kertoi Suomen vierailunsa aikana ajatuksiaan kesken sarjakauden pelattavista MM-kisoista jalkapallon-MM.fi:lle.

Keskiviikkona Helsingissä jo uransa neljännen Uefa Super Cupin voittanut Carlo Ancelotti saapui ottelun jälkeen haastateltavaksi tuttuun tapaansa hillittynä. Muutamat espanjalaiskollegoiden kommentit saivat kuitenkin yleensä tunteensa kurissa pitävän italialaismanagerinkin nauramaan ääneen ja innostumaan jopa heittämään vitsiä.

Voittajan on helppo hymyillä – ja sitä Ancelotti jos kuka on. Real Madridin kanssa voitettu Uefa Super Cup oli 63-vuotiaalle päävalmentajalle jo uran yhdeksäs pokaali Uefan kilpailuissa. Se on enemmän kuin kenelläkään muulla lajin historiassa.

Qatarin MM-kisat saivat kuitenkin myös hyväntuulisen italialaisen vakavaksi. Marraskuussa alkavat MM-kisat ovat saaneet osakseen monenlaista kritiikkiä. Yksi kritisoinnin aiheista on ollut se, että turnaus järjestetään nyt ensimmäistä kertaa keskellä eurooppalaista sarjakautta. MM-kisojen myöntäminen maahan, jossa ei kuumuuden takia voi kesäaikaan pelata, on hyvin hankalaa pelaajien ja seurojen kannalta.

– Tämä tulee olemaan outo kausi, Ancelotti huokaa samalla kun kokoaa ajatuksiin.

Aina kohtelias italialainen ei tuttuun tapaansa kritisoi Fifan päätöstä MM-kisojen ajankohdasta suoraan, mutta antaa rivien välistä ymmärtää, miten hän olettaa sen vaikuttavan pelaajien suoriutumiseen kauden jälkimmäisellä puoliskolla.

– Ennen MM-kisojen alkua meillä ei tule olemaan juurikaan ongelmia. Pelaajat ovat valmiina kauteen. MM-kisojen jälkeinen aika kuitenkin aiheuttaa epäilyksiä.

Kyse ei ole pelkästään siitä, että MM-kisat aiheuttavat kesken kauden lisää matkustamista ja pelejä seurojen työntekijöille, eli pelaajille. Lopputurnauksen takia myös koko muu kausi joudutaan pelaamaan normaalia tiiviimpänä.

Real Madrid, esimerkiksi, pelaa ennen marraskuun puolessavälissä alkavia MM-kisoja 14 sarjapeliä ja kaikki kuusi Mestarien liigan lohkovaiheen otteluaan, eli käytännössä kaksi peliä joka viikko. Sen jälkeen pelaajat matkustavat reiluksi kuukaudeksi maajoukkueensa mukaan, minkä jälkeen he palaavat käytännössä suoraan tositoimiin seurajoukkueissaan. Real Madridin kausi jatkuu alle kaksi viikko MM-kisojen finaalin jälkeen. Valioliigassa palautumisaika on vielä lyhyempi.

Yli neljä vuosikymmentä huippujalkapallon parissa pelaaja ja sittemmin valmentajana toiminut Ancelotti tietää yhden jos toisenkin asian pelaajien jaksamisesta. Siksi hänen huoliaan ei kannata sivuuttaa pelkällä olankohautuksella.

– Ennen MM-kisoja meillä ei ole ongelmia. MM-kisojen jälkeen meidän täytyy arvioida uudelleen, miten pelaajat voivat. Suurin osa heistä on todennäköisesti väsyneitä. Yleensä pelaajat pääsevät MM-kisojen jälkeen lomalle, mutta nyt he joutuvat hyppäämään suoraan koko kauden tärkeimpään ajankohtaan, historian ainoana päävalmentajana mestaruuden maailman viidessä suurimmassa liigassa voittanut Ancelotti analysoi.


Wolverhampton Wanderers - AFC Bournemouth