Pohjois- ja Väli-Amerikan eli Concacafin naisten mestaruuskisat pelattiin heinäkuun aikana Meksikossa. USA voitti historiansa yhdeksännen ja kolmannen peräkkäisen mestaruuden. Turnaus toimi samalla myös MM-karsintana vuoden 2023 jalkapallon MM-kisoihin.

Alex Morganin rangaistuspotkumaali riitti ratkaisemaan Pohjois- ja Väli-Amerikan mestaruuskisojen finaalin USA:n hyväksi maanantain ja tiistain välisenä yönä Suomen aikaa. Finaali oli toisinto neljän vuoden takaa, jolloin finaalissa kohtasivat niin ikään USA ja Kanada. Myös tuolloin mestaruutta juhli USA.

Yhdysvallat aloitti terävästi ja testasi Kanadan maalilla torjuneen Kailen Sheridanin refleksejä jo heti ottelun ensimmäisellä minuutilla. Hetkeä myöhemmin Morgan oli iskeä maalin, mutta laukaus karkasi ohi maalin. Kanadalla oli oma etsikkoaikansa ensimmäisen puoliajan aikana, mutta pääasiassa ottelu eteni USA:n kontrollissa. Ensimmäinen puoliaika oli todella vauhdikasta peliä ja tilanteita syntyi lähes liukuhihnalta. Amerikkalaisten heikko viimeistely ja Sheridanin torjunnat kuitenkin pitivät Kanadan mukana pelissä.

Toinen puoliaika alkoi siitä, mihin ensimmäinen jäi. USA vyörytti hyökkäyksiään kohti Kanadan maalia, mutta kanadalaiset onnistuivat roikkumaan pelissä mukana. Ratkaisu nähtiin lopulta 76. minuutilla, kun vaihtopelaaja Allysha Chapman repi Rose Lavellen kumoon Kanadan rangaistusalueella ja pallo määrättiin pilkulle. Morgan viimeisteli yhdestätoista metristä varmasti ja nosti USA:n maanosan mestariksi.

Tutut pelaajat nousivat ratkaisurooleihin, sillä Lavelle ja Morgan olivat myös ottelun ainoat maalintekijät vuoden 2018 finaalissa. Tämän vuoden mestaruus oli USA:lle kolmas peräkkäinen ja historian yhdeksäs. Vain Kanada on onnistunut horjuttamaan joukkueen dominanssia voittamalla kaksi Pohjois- ja Väli-Amerikan mestaruutta.

Maanosan mestaruuskisoissa ratkottiin myös paikat vuoden 2023 MM-kisoihin

Naisten Pohjois- ja Väli-Amerikan mestaruuskisoihin osallistuu kahdeksan joukkuetta, jotka pelaavat kahdessa neljän joukkueen alkulohkossa. USA eteni finaaliin voittamalla kaikki kolme otteluaan A-lohkossa maalierolla 9–0 ja kaatamalla sen jälkeen välierissä Costa Rican 3–0. Kanada voitti niin ikään kaikki kolme lohkovaiheen otteluaan maalierolla 9–0. Välierissä joukkue kukisti Jamaikan 3–0.

Turnauksen pronssiottelussa Costa Rica ja Jamaika hakivat ratkaisua jatkoajalta. Lopulta voittajaksi nousi Jamaika Kalyssa Van Zantenin 102. minuutilla tekemällä maalilla. Mitali oli Jamaikan historian toinen.

Pohjois- ja Väli-Amerikan mestaruuskisat toimivat samalla myös karsintoina vuoden 2023 naisten MM-kisoihin. Erillistä MM-karsintaa ei siis järjestetä, vaan maanosan mestaruusturnauksen neljä parasta joukkuetta selviävät suoraan MM-kisoihin. Niinpä USA, Kanada, Jamaika ja Costa Rica tulevat pelaamaan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa järjestettävissä MM-kisoissa ensi vuonna.

Lisäksi alkulohkojen kolmansiksi tulleet maat, eli Haiti ja Panama, pääsevät maanosien välisiin MM-jatkokarsintoihin. Jatkokarsintoihin osallistuu myös kaksi maata Afrikasta, Aasiasta ja Etelä-Amerikasta sekä yksi maa Oseaniasta ja Euroopasta. Kymmenen joukkuetta jaetaan kolmeen lohkoon, joiden jokaisen voittaja pääsee vuoden 2023 MM-kisoihin.

Pohjois- ja Väli-Amerikan edustajat jalkapallon MM-kisoissa 2023

USA
Kanada
Costa Rica
Jamaika

Pohjois- ja Väli-Amerikan edustajat maanosien välisissä MM-jatkokarsinnoissa helmikuussa 2023

Haiti
Panama


Everton - Liverpool
Brighton & Hove Albion - Chelsea