Espanja voitti Ruotsin jalkapallon MM-kisojen 2023 välierässä uskomattoman jännittävän lopetuksen jälkeen. Kumpikin joukkue pelasi todella laadukkaasti omilla vahvuuksillaan, ja ottelussa näytettiin jo etenevän jatkoajalle. Espanjan kuitenkin väänsi väkisin 2-1 voiton ja eteni historiansa ensimmäiseen naisten MM-finaaliin. Ottelun kaikki maalit tehtiin viimeisen kymmenminuuttisen aikana.

Avausjakso odotetun kaltaista vääntöä

Espanja aloittaa ottelun pienimuotoisella yllätyksellä, sillä vastikään kentille pitkän polvivamman jälkeen palannut ja näissä kisoissa selvästi puolikuntoiselta vaikuttanut Alexia Putellas nousee takaisin avauskokoonpanoon, vaikka on aloittanut molemmat aiemmat pudotuspeliottelut penkiltä. Aiemmissa otteluissa hyvin toimineelta keskikentältä Jennifer Hermoso siirtyy takaisin kärkipelaajaksi ja Esther Gonzalez menettää paikkansa avauskokoonpanossa. Myös puolustuslinjasta löytyy merkittävä muutos, kun Olga Carmona nousee avaukseen pelikiellossa olevan Oihane Hernandezin tilalle.

Ensimmäinen puolittainen maalipaikka syntyy kymmenen minuutin jälkeen, kun Carmona tekee hyvän pystyjuoksun ja pääsee keskittämään vaarallisesti. Ruotsin puolustus kuitenkin selvittää Alba Redondon jatkon.

Hetkeä myöhemmin Carmona kokeilee kaukaa, mutta ampuu ohi Ruotsin maalin. Seuranneesta hyökkäyksestä Elin Rubensson nostaa pallon Espanjan puolustuslinjan taakse, mutta Johanna Rytting Kanerydin jatko epäonnistuu pahasti.

Jakson puolivälissä Aitana Bonmati nostaa vaarallisen oloisen pallon kohti Ruotsin maalia, mutta Hermoso ei aivan ylety puskemaan ja Zecira Musovic Ruotsin maalilla koppaa pelivälineen helposti. Espanja alkaa kuitenkin saada yhä enemmän otetta pelistä. Puolen tunnin pelin jälkeen Putellas väläyttää osaamistaan ja luo hyvän maalipaikan, jonka Magdalena Eriksson kuitenkin siivoaa kulmapotkuksi.

Hetki ennen taukoa Ruotsi luo ensimmäisen puoliajan parhaan maalipaikan. Korkea prässi tuottaa ongelmia Espanjalle, joka menettää pallon syvällä omalla alueellaan. Nathalie Björnin keskitys löytää Fridolina Rolfön Espanjan topparien taustalta, mutta Catalina Coll torjuu Ruotsin tähtipelaajan volleyn varmasti. Seurannut kulmapotkukin luo kuitenkin ongelmia Espanjalle. Ruotsi alkaa jakson loppuhetkillä löytää keinoja Espanjan horjuttamiseksi.

Tauolle siirrytään maalittomassa tasatilanteessa. Ottelun voi harvinaisesti sanoa sujuvan kummankin joukkueen käsikirjoituksen mukaan. Espanja kontrolloi palloa yli 60-prosenttisesti ja luo selvästi enemmän maaliuhkaa. Joukkue tietää olevansa pallollisena parempi ja voi olla tyytyväinen siihen. Ruotsi kuitenkin tekee juuri sitä, mitä se haluaa – joukkue ei antanut Espanjalle yhtään laukausta maalia kohti ja loi ainoasta paikastaan koko jakson vaarallisimman maalipaikan.

Kummallakin oli mahdollisuutensa – kaikki päättyi historialliseen kymmenminuuttiseen

Toisen jakson alussa Mariona Caldentey pelaa lupaavan oloisen läpisyötön Redondolle, mutta Musovic ehtii juuri ja juuri katkaisemaan tilanteen ennen kuin todellista vaaraa ehtii syntyä. Ruotsi kuitenkin väläyttelee myös päästessään iskemään pariin otteeseen Rolfön kautta. Todellista vaaraa ei synny, mutta Blågult näyttää jakson alussa vaarallisemmalta.

Vajaan tunnin kohdalla Espanjan päävalmentaja Jorge Vilda joutuu toteamaan, ettei hänen uhkapelinsä kannattanut. Putellas, joka ei ole vielä täyden ysikymppisen kunnossa, jättää kentän. Maailman paras pelaaja ei ehtinyt juurikaan luoda vaaraa Ruotsin päädyssä, ja olisi kenties ollut hyödyllisempi vaihtopelaajana väsyneitä puolustajia vastaan.

Kentälle tulee vasta 19-vuotias Salma Paralluelo, jonka jatkoaikamaali ratkaisi puolivälierän Hollantia vastaan. Barcelonan pelaaja on säväyttää jälleen, kun hän heti vaihtonsa jälkeen luo maalipaikan Redondolle. Laituri ei kuitenkaan onnistu kääntymään pallon kanssa kohti maalia. Paralluelo ottaa paikan Espanjan hyökkäyskolmikosta ja Hermoso putoaa keskikentälle, joka on nyt samassa muodossa kuin kahdessa aiemmassa pudotuspeliottelussa.

Ruotsin hyvä vaihe kuitenkin jatkuu. Kosovare Asllani vapauttaa pystysyötöllä Rytting Kanerydin, joka lähettää vaarallisen keskityksen Espanjan maalin eteen. Coll kuitenkin venyttää sormensa keskityksen tielle. Hetkeä myöhemmin Redondo keskittää ja Paralluelo pääsee puskemaan, mutta pallo karkaa yli Ruotsin maalin.

Vaihto on kuitenkin tuonut uutta virtaa Espanjan hyökkäämiseen. Paralluelo luo jatkuvaa uhkaa Ruotsin puolustukselle, ja hänen luomastaan hyökkäyksestä seuraa myös vapaapotku Espanjalle todella hyvästä paikasta. Veto kimpoaa kuitenkin kulmaksi.

Hetkeä myöhemmin Espanjan maali on kuitenkin todella lähellä. Hienosti rakennettu hyökkäys päättyy siihen, että Hermoso saa imettyä toisen Ruotsin toppareista pois oman maalinsa edestä ja heti pohjoismaalaiset ovat ongelmissa. Hermoson matala keskitys löytää Redondon, jonka jatko kuitenkin epäonnistuu. Paralluelo pitää pallon kentän puolella ja löytää vielä maassa makaavan Redondon, jonka laukaus makuuasennosta menee vain senttejä Ruotsin maalin ohi.

Tilanteen jälkeen Redondo saa myös jättää kentän, kun Eva Navarro korvaa hänet Espanjan oikean laitahyökkääjän paikalla. Navarro pääsee heti peliin mukaan ja Espanjan vyörytys jatkuu. Ruotsin hyvä vaihe on enää muisto vain, mutta kuin yöstä joukkue luo loistavan maalipaikan. Stina Blackstenius ei kuitenkaan aivan saa päätään Rytting Kanerydin lähettämään keskitykseen.

Ruotsi reagoi pelitilanteeseen vaihtamalla Blacksteniuksen ja Rytting Kanerydin tilalle Rebecka Blomqvistin ja Olivia Schoughin. Tilanne kuitenkin muuttuu Ruotsin kannalta radikaalisti vain hetki vaihtojen jälkeen, kun Espanja iskee ottelun avausmaalin.

Hermoso keskittää jälleen, ja Ruotsin puolustus katkaisee. Purku kuitenkin epäonnistuu surkeasti ja irtopallossa on ensimmäisenä Paralluelo, joka on nousemassa Espanjan sankariksi jo toista kertaa peräkkäin.

Ruotsi tekee hyökkäävän vaihdon ottamalla kentälle Lina Hurtigin. Päävalmentaja Peter Gerhardsson saa ottaa sulan hattuunsa, sillä Hurtig on jo ensimmäisellä kosketuksellaan tuomassa Ruotsia tasoihin.

Ruotsi on pitkin peliä ollut todella vaarallinen hyökkäysalueen rajaheitoissa. Jälleen kerran joukkue houkuttelee Espanjan puolustuksen lähelle pallollisia pelaajia ja kääntää pallon nopeasti Espanjan maalille. Hurtig voittaa pääpallon ja tiputtaa pelivälineen Blomqvistille, joka saa aivan rauhassa pommittaa joukkueensa tasoihin.

Vain minuutti ehtii kuitenkin kulua, kun Espanja ottaa jälleen johdon. Joukkue pelaa kulmapotkun lyhyenä ja pallo pelataan rangaistusalueen rajalle aivan yksin jääneelle Carmonalle. Laitapakin tulinen laukaus viuhuu Musovicin käsien kautta ylärimaan ja pomppaa siitä Ruotsin maaliin. Blågult nukahti pahasti kulmapotkun puolustustilanteessa ja maksoi siitä kovaa hintaa.

Ruotsin kiri ei enää lisäajalla lähtenyt käyntiin, ja Espanja eteni uskomattomien käänteiden jälkeen historiansa ensimmäiseen naisten MM-finaaliin. Ruotsi puolestaan koki karvaan välierätappion jo kolmannessa arvoturnauksessa peräjälkeen. Sunnuntaina klo 13 alkavassa MM-finaalissa Espanja kohtaa joko Englannin tai Australian.

Espanja – Ruotsi 2-1 (0-0)

81’ Salma Paralluelo 1-0
88’ Rebecka Blomqvist 1-1
90’ Olga Carmona 2-1


Brentford - Newcastle United