Australian ja Uuden-Seelannin MM-turnauksen puolivälierävaihe potkaistiin käyntiin varhain perjantaina. Ensimmäisessä kamppailussa toisistaan mittaa ottivat Espanja ja Hollanti.

Espanjan ja Hollannin välisestä pelistä povattiin etukäteen suhteellisen tasaista kahden huippumaan vääntöä. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Sveitsin yli 5-1 lukemin pyyhkäissyt Espanja oli lievä ennakkosuosikki, mutta tasaisen varmasti läpi turnauksen esiintyneen Hollannin uskottiin pystyvän laittamaan punapaidat ahtaalle.

Hieman tunnustelevan alun jälkeen Espanja otti kenttätapahtumat haltuunsa ja määritti pelin virtausta mielensä mukaan. Hollanti pyrki parhaansa mukaan rikkomaan vastustajansa pelinrakentelua ollen pakotettuna omalle kenttäpuoliskolleen.

Avausjakson paras tekopaikka ilmaantui kuin tyhjästä Maria Alba Redondo Ferrerille, jonka pusku jysähti tolppaan. Nainen oli ensimmäisenä irtopallossa, mutta toinenkin yritys pysähtyi pystypuuhun.

Espanja jatkoi jakson loppua kohden vyöryään ja joukkue ehti jo tuulettaa johto-osumaa, kun Jenifer Hermoso ohjasi pelivälineen pömpeliin. Tähtipelaajan maali kuitenkin hylättiin paitsiona, joten tauolle lähdettiin 0-0 tilanteessa.

Hollanti pääsi kamppailuun mukaan toisella puoliajalla – Varsinainen peliaika sai dramaattisen lopun

Hollanti pyrki reagoimaan avausjakson vaikeuksiin heti toisen nelivitosen alkuhetkistä lähtien. Keskialueen aktiivinen prässi topparien avustuksella hankaloitti Espanjan hyökkäyksiin lähtöjä. Punapaidat pystyivät kuitenkin luomaan tiloja kuin tyhjästä ja iskemään ensimmäisen linjan selustaan aina tilaisuuden tullen.

Puntit tasoittuivat pelin edetessä ja Hollannin fyysisyys ja yhtenäinen paine pakotti La Rojan ajoittain syvälle omalle puolustusalueelleen. Varsinkin piikissä pelannut Lineth Beerensteyn väläytteli vaarallisuuttaan useaan otteeseen jääden kuitenkin liian yksin Espanjan puolustajien puristuksessa.

Pallo vietiin pilkulle 80. minuutilla Stephanie van der Gragtin karmaisevan käsivirheen seurauksena. Mariona Caldentey laukoi Espanjan kiinni välieräpaikkaan upottamalla pallon tolpan kautta verkon perukoille.

Ottelu oli päättymässä punapaitojen hyväksi, mutta van der Gragt pääsi kuittaamaan aiemman virheensä tälläämällä pallon takanurkkaan. Espanjan paitsioansa petti tilanteessa pahemman kerran ja ylös noussut hollantilaistoppari viimeisteli varmasti pystyjuoksunsa jälkeen.

Ratkaisu pidemmän kaavan mukaan – Espanja joutui tekemään täyden päivätyön voittonsa eteen

Varsinainen peliaika päättyi tasalukemiin, joten ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta. Pelin tempo alkoi ymmärrettävästi laskea Hollannin ollessa aavistuksen hallitsevampi osapuoli. Pikkuhiljaa vaakakuppi alkoi jälleen kallistua Espanjan hyväksi, mutta lukemat säilyivät ennallaan.

Huimalla pelipäällä ollut Beerensteyn karkasi jatkoajan jälkimmäisen puolikkaan alkajaisiksi puolittaiseen läpiajoon, mutta hänen sijoituksensa karkasi hieman ohi Espanjan maalista. Hetkeä myöhemmin Juventus-tähdelle tarjoutui uusi tilaisuus viedä Hollanti johtoon, mutta pallo painui riman väärälle puolelle.

Kun Hollannille ei maistunut, niin Espanja iski. Vaihdosta sisään tullut Salma Paralluelo pääsi vastustajan puolustukselta karkuun ja tykitti maansa johtoon. Tämä riitti lopulta voittoon asti, sillä Hollanti ei pystynyt enää nousemaan rinnalle. Espanja pääsi näin ollen juhlimaan välieräpaikaa huiman kamppailun päätteeksi.

Espanja – Hollanti 2-1 (0-0)

81’ 1-0 Mariona Caldentey
90+1’ 1-1 Stephanie van der Gragt
111’ 2-1 Salma Paralluelo


Crystal Palace - Manchester United
Fulham - Manchester City