Australian ja Uuden-Seelannin MM-turnauksen A-lohko pelattiin päätökseensä sunnuntaina, jonka myötä jatkajat ovat selvillä. Lohkovaiheen päätöskierroksella kohtasivat Norja ja Filippiinit sekä Sveitsi ja Uusi-Seelanti.

Erittäin tasaiseksi muodostunut A-lohko sujui kaikkea muuta kuin ennakko-odotusten mukaisesti. Lohkon suurin voittasuosikki Norja kompastui heti avauspelissään Uudelle-Seelannille, jonka jälkeen vuonojen maa hyytyi tasuriin Sveitsiä vastaan.

Päätöskierroksella Norja sai vastaansa  kolmessa pisteessä olleen Filippiinit, joka oli yllättänyt puolestaan Uuden-Seelannin. Hege Riisen valmentama joukkue ei jättänyt mitään arvailujen varaan, vaan nuiji taululle murskaavat 6-0 lukemat Sophie Haugin hattutempun myötä. Tulos riitti lopulta Norjalle jatkopaikkaan, sillä joukkue sijoittui neljällä pisteellään lohkon toiseksi ennen Uutta-Seelantia paremman maalieronsa turvin.

Hyvin turnauksen aloittaneelle emäntäjoukkueelle näin ollen karvas pettymys pudotuspelien jäätyä haaveeksi. Tappio Filippiineille kostautui lopulta pahimmalla mahdollisella tavalla, sillä joukkue ei pystynyt kaatamaan viimeisessä pelissään Sveitsiä.

Sveitsille lohkovoitto – Kaikki neljä maata kahden pisteen sisällä toisistaan

Lohkon ainoa tappioton ryhmä oli Sveitsi, joka vei lohkon nimiinsä yhden voiton ja kahden tasapelin myötä. Joukkue ei missään nimessä esittänyt mitään ihmeellistä, mutta tasaiset suoritukset riittivät tällä kertaa lohkon ykköstilaan muiden kompuroidessa. Sveitsi teki kolmen pelin aikana vain kaksi maalia, joten hyökkäyspelin tehokkuuteen on syytä kiinnittää jatkossa huomiota. Omissa ei kuitenkaan soinut kertaakaan, jonka arvoa ei sovi vähätellä.

Näin ollen seuraavalla kierrokselle jatkavat Sveitsi ja Norja. Uuden-Seelannin ja Filippiinien matka päättyi alkulohkoon, mutta kumpikin joukkue sai kultaakin kalliimpaa kokemusta huipputasolla pelaamisesta. Lohkon tasaisuudesta kertoo se, että jumboksi jäänyt Filippiinit jäi kahden pisteen päähän ykköseksi nousseesta Sveitsistä.

A-lohkon päätöskierros

Norja – Filippiinit 6-0 (3-0)

6′ 1-0 Sophie Haug
17′ 2-0 Haug
31′ 3-0 Caroline Hansen
48′ 4-0 Alicia Barker (oma maali)
53′ 5-0 Guro Reiten
90+5 6-0 Haug

Sveitsi – Uusi-Seelanti 0-0