E-lohkon kärkikamppailussa ei löytynyt keskinäistä paremmuutta, kun vuoden 2019 MM-kisojen finalistit Hollanti ja USA kohtasivat toisensa Wellingtonissa varhain torstaiaamuna Suomen aikaa. Jill Roord vei Hollannin aikaiseen johtoon, mutta Lindsey Horanin puskumaali tasoitti loppulukemiksi 1-1.

Hollanti ja USA kohtasivat toisensa Suomen aikaa aamuyöstä torstaina neljän vuoden takaisen finaalin uusinnassa, jonka panoksena oli, ainakin ennakkoarvioiden mukaan, naisten MM-kisojen E-lohkon voitto.

Edellisissä kisoissa hopealle jäänyt Hollanti aloitti hyvin ja nappasi johtoaseman jo 17 minuutin pelin jälkeen. Victoria Pelova sai pallon vauhtiin USA:n rangaistusalueella. Hänen laukauksensa blokattiin, mutta Arsenalin keskikenttäpelaaja ehti itse irtopalloon ja pelasi sen Jill Roordille, jonka matala laukaus painui yhdysvaltalaispuolustuksen läpi maalin takakulmaan.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Hollannilla oli mahdollisuus siirtyä jo kahden maalin johtoon, mutta Dominique Janssenin kaukolaukaus sujahti vain hieman yli USA:n maalin.

USA tasoitti kovatempoisen ottelun tunnin kohdalla, kun joukkueen kapteeniksi tähän turnaukseen nimetty Lindsey Horan nousi kulmatilanteessa korkeimmalle ja puski Rose Lavellen keskityksen verkon perukoille.

Hollanti pysyi suurimman osan ottelusta hyvin USA:n mukana, mutta pelin loppua kohti tultaessa hallinta alkoi siirtyä enenevissä määrin hallitseville mestareille. Trinity Rodmanilla oli hyvä paikka viedä maansa johtoon, mutta laukaus karkasi hieman Hollannin maalin takakulman ohi. Hetkeä myöhemmin Sophia Smith oli todella lähellä tuoda voiton USA:lle, mutta Lieke Martens pelasti joukkueensa kurkottamalla päänsä laukauksen eteen.

Hollanti kesti loppuun asti ja nappasi ottelusta tärkeän tasapelipisteen. Kumpikin joukkue on kahden pelin jälkeen neljässä pisteessä ja äärimmäisen lähellä neljännesvälieräpaikkaa. Portugali ja Vietnam, jotka kohtaavat myöhemmin torstaiaamuna, ovat kumpikin ennen toisen kierroksen otteluaan nollassa pisteessä. USA johtaa lohkoa Hollantia paremman maalieron turvin ja on suosikki nappaamaan lohkovoiton ennen päätöskierrosta.

USA – Hollanti 1-1 (0-1)

’17 0-1 Jill Roord
’62 1-1 Lindsey Horan

E-lohkon viimeisen kierroksen ottelut

  • Tiistaina 1. elokuuta klo 10:00 Portugali – USA (Eden Park)
  • Tiistaina 1. elokuuta klo 10:00 Vietnam – Hollanti (Forsyth Barr Stadium)

Everton - Liverpool
Brighton & Hove Albion - Chelsea