Kanada nappasi todella tärkeän voiton Irlannista ja otti askeleen lähemmäs MM-kisojen pudotuspelejä.

Ottelu sai viihdyttävyyden kannalta parhaan mahdollisen alun, kun Irlanti meni johtoon yhdellä kisojen komeimmista maaleista. Joukkue sai neljän minuutin pelin jälkeen kulmapotkun, jonka Katie McCabe upotti suoraan Kanadan maalin takayläkulmaan.

Ottelun alku oli fyysistä pelaamista. Ottelun argentiinalainen erotuomari Laura Fortunado antoi tilaa yllättävänkin koville otteille, mistä irlantilaiset ottivat kaiken irti. Aikainen avausmaali ja fyysiset otteet näyttivätkin saaneen Kanadan pasmat sekaisin, eikä peliin ennakkosuosikkina lähtenyt joukkue saanut luotua ensimmäiseen puoleen tuntiin minkäänlaista uhkaa.

Puolen tunnin tullessa täyteen Kanada sai kuitenkin ensimmäisen loistopaikan kulmapotkun jälkitilanteesta, kun Vanessa Fleming pääsi jatkamaan keskityksen aivan Irlannin maalin edestä. Topparin jatko karkasi kuitenkin selvästi maalin yli.

Kanada paransi pelaamistaan ensimmäisen jakson edetessä ja vain hetki ennen taukovihellystä se sai lopulta palkintonsa. Julia Grosso sai pallon laitaan, ohitti harhauttamalla varjostajansa ja lähetti vaarallisen keskityksen Irlannin maalille. Vaikea pallo pomppi useamman pelaajan ohi ja kimposi lopulta Irlannin puolustajan Megan Connollyn kautta omaan maaliin.

Ensimmäisessä pelissään Nigerian kanssa tasapelin jäänyt tarvitsi keskiviikkona kipeästi voittoa, ja se näkyi toisen jakson alussa. Päävalmentaja Beverly Priestman teki kolme pelaajavaihtoa ja muutti joukkueensa pelaamista, mikä toikin tulosta vain vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen. Vaihdosta kentälle tullut Sophie Schmidt löysi upealla syötöllä Adriana Leonin Irlannin topparien välistä, eikä hyökkääjä epäonnistunut maalintekopaikassa.

Ottelu jatkui täydessä Kanadan hallinnassa. Irlannin pelaaminen oli todella sekaista, eikä joukkue saanut omaa hyökkäyspelaamistaan käyntiin ollenkaan. Pelin lopussa Kanadalla oli vielä useampi laadukas paikka varmistella voittonsa, mutta joukkueen viimeistely oli kehnoa.

Irlannilla ei kuitenkaan ollut aseita Kanadan pelin murtamiseen ja kanadalaiset nappasivat äärimmäisen tärkeän avausvoiton näissä MM-kisoissa. Joukkue siirtyi ainakin hetkellisesti B-lohkon kärkeen neljällä pisteellä. Ottelun vähemmän pelannut ja kolmessa pisteessä oleva Australia kohtaa huomenna Nigerian.

Kanada – Irlanti 2-1 (1-1)

4’ 1 0-1 Katie McCabe
45+5’ 1-1 Megan Connolly (OM)
54’ 2-1 Adriana Leon


Everton - Liverpool
Brighton & Hove Albion - Chelsea