Naisten MM-kisojen suurimpiin mestarisuosikkeihin kuuluva Espanja voitti odotetusti turnauksen heikoimpiin maihin kuuluvan Sambian ja varmisti paikkansa pudotuspeleissä. Myös Japanin pudotuspelipaikka varmistui Espanjan voiton myötä.
Espanja aloitti, kuten siltä odotettiinkin. Joukkue jatkoi siitä, mihin Costa Ricaa vastaan jäi, otti pallonhallinnan itselleen ja alkoi alusta lähtien vyöryttää hyökkäyksiä kohti Sambian maalia. Vain yhdeksän minuutin pelin jälkeen pallo pelattiin pitkän hyökkäyspään pyörityksen jälkeen Teresa Abelleira Duenasille, joka upotti todella näyttävän laukauksen reilusta kahdestakymmenestä metristä Sambian maalin yläkulmaan.
Tulitus jatkui vain kolme minuuttia myöhemmin. Viime vuonna maailman parhaaksi pelaajaksi valittu Alexia Putellas teki taidokkaalla pystyjuoksulla itsensä pelattavaksi Sambian rangaistusalueelle ja löysi keskityksellä takatolpalle jääneen Jennifer Hermoson, joka sai viimeistellä ottelun toisen maalin tyhjiin.
Espanja dominoi ensimmäistä puoliaikaa täysin, eikä antanut Sambialle kummoisiakaan mahdollisuuksia. Kahden maalin johdossa jalka kuitenkin nousi hieman kaasulta, eikä samanlaista hyökkäysilottelua enää nähty.
Tauolla Espanjan päävalmentaja Jorge Vilda suuntasi katsettaan jo lohkon kärkikamppailuun Japania vastaan ja vaihtoi kentältä pois sekä Salma Paralluelon, Ona Batllen ja Putellasin. Etenkin Putellasin rasituksen kontrollointi on Espanjan menestyshaaveiden kannalta tärkeää, sillä keskikenttäpelaaja oli käytännössä koko edellisen kauden sivussa polven eturistisidevamman takia, eikä ole pelannut täyttä yhdeksänkymppistä sitten alkukesän 2022.
Heti toisen jakson alussa Espanja rakensi hyvän maalintekotilanteen, kun Aitana Bonmati pääsi puskemaan täysin estelyittä Sambian rangaistusalueen keskeltä. Sambian maalivahti Eunice Sakala oli jo sössiä päin suuntautuneen puskun maaliinsa, mutta onnistui lopulta selvittämään tilanteen pienen pomputtelun päätteeksi.
Parikymmentä minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua käsijarru päällä pelannut Espanja lisäsi johtonsa jo kolmeen. Alba Maria Redondo Ferrer teki hienon pystyjuoksun ja sai pallon Sambian puolustuksen selustaan Eva Maria Navarrolta. Hyökkääjä kiersi varmasti Sakalan ja upotti pelivälineen tyhjään Sambian maaliin.
Vain minuuttia myöhemmin Hermoso iski pallon uudestaan Sambian verkkoon. Joukkue rakensi hienon hyökkäyksen vasemman laidan kautta ja pallo pelattiin Sambian rangaistusalueelle nousseelle Irene Guerrerolle. Vaihtopelaaja jatko löysi tiensä vain tolppaan, mutta paluupallossa oli ensimmäisenä Hermoso, joka sai viimeistellä ottelun toisensa ilman estelyitä. Maali hyväksyttiin lopulta linjatuomarin liputuksesta huolimatta VAR-tarkastuksen jälkeen.
Ottelun lopussa Redondo Ferrer kaunisteli maalilukemia vielä pelin toisella osumallaan. Sambian puolustus oli jälleen pahasti myöhässä, kun Navarro lähetti nopean hyökkäyksen päätteeksi pallon selustaan ja Redondo Ferrer pääsi viimeistelemään.
Espanja voitto tiesi sitä, että sekä se että niin ikään kuusi pistettä kahdesta ensimmäisestä ottelustaan kerännyt Japani ovat kumpikin varmasti pudotuspeleissä. Maat kohtaavat C-lohkon päätöskierroksella ensi viikon maanantaina. Lohkon kärjessä on Espanja, jonka maaliero on maalin verran Japanin vastaavaa parempi.
Espanja – Sambia 5-0 (2-0)
9’ 1-0 Teresa Abelleira
13’ 2-0 Jennifer Hermoso
69’ 3-0 Alba Maria Redondo Ferrer
74’ 4-0 Jennifer Hermoso
87′ 5-0 Alba Maria Redondo Ferrer
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti