Kolumbia otti tärkeän voiton Australiassa ja Uudessa-Seelannissa pelattavissa vuoden 2023 naisten MM-kisoissa kukistamalla Etelä-Korean lohkossa H. Aamun ottelussa Filippiinit nappasi historiallisen MM-voiton kaadettuaan Uuden-Seelannin.
Naisten MM-kisoissa pelattiin yön ja varhaisen aamun aikana kaksi ottelua. Ensimmäinen näistä pelattiin H-lohkossa viime vuoden Etelä-Amerikan mestaruuskilpailujen kakkosen Kolumbian ja Aasian mestaruuskilpailujen kakkosen Etelä-Korean välillä.
Turnauksen ensimmäisen ottelukierroksen viimeisen pelin voittajaksi selvisi Kolumbia, joka nappasi äärimmäisen tärkeät kolme pistettä taistelussa pudotuspelipaikasta. Catalina Usme vei Kolumbian johtoon rangaistuspotkusta 30 minuutin pelin jälkeen, ja vain yhdeksän minuuttia myöhemmin superlahjakas Linda Caicedo tuplasi maansa johtoaseman. Kolumbia ei päästänyt otteluun ennakkosuosikkina lähtenyttä Etelä-Korea missään vaiheessa kunnolla pelin päälle ja piti johtoasemansa loppuun asti. Eteläamerikkalaiset jakavat H-lohkon piikkipaikkaa ensimmäisen kierroksen jälkeen yhdessä Saksan kanssa, joka kaatoi avausottelussaan Marokon.
Kolumbia – Etelä-Korea 2-0 (2-0)
’30 1-0 Catalina Usme
’39 2-0 Linda Caicedo
Aamulla kisojen toinen emäntämaa Uusi-Seelanti pelasi Filippiinejä vastaan A-lohkon ottelussa. Uusi-Seelanti lähti otteluun ennakkosuosikkina voitettuaan avausottelussaan historiallisesti Norjan, kun taas Filippiinit hävisi ensimmäisessä ottelussaan Sveitsille.
MM-kisojen toisen kierroksen ensimmäisessä ottelussa nähtiin kuitenkin jättiyllätys, kun Filippiinit kaatoi kotijoukkueen hienon esityksen päätteeksi. Sarina Bolden puski 24 minuutin pelin jälkeen maansa kaikkien aikojen ensimmäisen MM-maalin aivan Uuden-Seelannin maalin edestä. Filippiinit antoi Uuden-Seelannin pitää palloa paljon, ja emäntämaa loikin useita maalipaikkoja, mutta ratkaisupaikoissa ruuti oli turhan märkää.
Tunnin pelin jälkeen Suomen pääsarjassa pelaava Jacqui Hand sai loistopaikan tasoitusmaalin tekemiseen, mutta hyökkääjän laukaus karkasi Filippiinien maalin tolppaan. 70. minuutilla Uusi-Seelanti näytti jo tehneen tasoitusmaalin, mutta jälleen pahanteossa olleen Handin maali hylättiin kotiyleisön valtavaksi pettymykseksi niukan paitsioaseman takia. Aivan ottelun lopussa vaihtopelaaja Grace Jale näytti jo tuovan kisaemännän tasoihin, mutta Filippiinien maalivahti Olivia McDaniel venyi upeaan torjuntaan alakulmasta.
Vankka ja aggressiivinen puolustus toi Filippiineille lopulta sen historian ensimmäisen MM-voiton ja kolme pistettä. Maat ovat nyt kolmella pisteellä tasoissa Sveitsin kanssa, joka kohtaa myöhemmin tänään nollassa pisteessä olevan Norjan.
Uusi-Seelanti – Filippiinit 0-1 (0-1)
’23 0-1 Sarina Bolden
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti