Jalkapallon MM-kisoissa pelattiin perjantaina kolme ottelua. Turnauksen toisen pelipäivän ensimmäisessä ottelussa kohtasivat Nigeria ja Kanada. Filippiinit sai puolestaan vastaansa Sveitsin ja turnauksen suurimpiin ennakkosuosikkeihin laskettava Espanja kohtasi Costa Rican.
Australian ja Uuden Seelannin MM-turnaus on lähtenyt hyvällä sykkeellä liikkeelle ja kisatunnelma kohosi entisestään kummankin emäntämaan otettua avauspeleistään voitot. Perjantaina pelattiin kolme ottelua, jonka myötä sekä A-, että B-lohkojen kaikki joukkueet on nähty nurmella kertaalleen.
Nigeria ja Kanada ottivat toisistaan mittaa jännittävässä B-lohkon kamppailussa. Mukana oli myös suomalaisväriä, sillä Lina Lehtovaara toimi ottelun erotuomarina.
Kanada oli pelin alkuhetkillä lähempänä maalintekoa ja muun muassa Christine Sinclairille tarjoutui hyvä tilaisuus viedä vaahteranlehtipaidat johtoon. Nigerian paras tilaisuus koitti jakson loppuhetkillä Kanadan maalivahti Kailen Sheridanin hutipotkun seurauksena. Asisat Oshoala ajautui kuitenkin pieneen kulmaan, eikä saanut kunnollista laukausta aikaiseksi.
Toinen puoliaika sai vauhdikkaan startin, kun Kanadalle tuomittiin rangaistuspotku Sinclairiin kohdistuneen rikkeen seurauksena. Kanadalaismaalitykki asettui itse pallon taakse, mutta Nigerian maalia vartioinut Chiamaka Nnadozie venyi näyttävään pelastukseen. Kanada painoi pelin tämän jälkeen väkisin kohti Nigerian päätyä, mutta todelliset huippupaikat jäivät vähiin. Afrikkalaisten taistelu riitti yhteen pisteeseen, joka saattaa osoittautua arvokkaaksi jatkoa ajatellen.
Nigeria – Kanada 0-0
A-lohkossa Sveitsi sai vastaansa kisojen lilliputteihin lukeutuvan Filippiinit. Pelin kuva oli selvä ensimmäisistä minuuteista lähtien. Valkopaitainen Sveitsi hallitsi kenttätapahtumia mielensä mukaan luoden hyviä aihioita viimeisellä hyökkäyskolmanneksella. Gerardine Reuteler pääsi nokikkain maalivahti Olivia McDanielin kanssa, joka veti kuitenkin pidemmän korren.
Filippiinit aiheuttivat Sveitsille sydämentykytyksiä varttitunnin kohdalla, kun Katrina Guillou karkasi maalintekoon. Nainen oli kuitenkin ehtinyt niukasti paitsioon, joten lukemat säilyivät ennallaan. Sveitsi jatkoi tämän jälkeen jyräystään, mutta viimeistely ontui pahemman kerran.Ensimmäinen maali näki päivänvalon aivan avausjakson loppuhetkillä, kun Ramona Bachmann vei Sveitsin johtoon rangaistuspotkusta.
Ottelun voimasuhteet pysyivät muuttumattomina toisella puoliajalla. Sveitsi hyökkäsi jatkuvalla syötöllä kohti Filippiinien päätyä luoden liukuhihnalta vaarallisia tilanteita. Joukkue sai palkintonsa noin tunnin kohdalla, kun Seraina Piubel latoi pallon verkkoon McDanielin tuplatorjunnan jälkeen. Lukemat jäivät voimaan, joten Sveitsille täysin ansaittu voitto ja kolme pinnaa. Filippiineille pistetilin avaaminen olisi jo voitto itsessään.
Filippiinit – Sveitsi 0-2
45. Ramona Bachmann 0-1
64. Seraina Piubel 0-2
Perjantain päätösottelu pelattiin Espanjan ja Costa Rican välillä. Kyseessä oli C-lohkon ensimmäinen kamppailu ja ennakkoasetelmat olivat varsin hyvin selvillä. Espanjaa on pidetty yhtenä turnauksen suurimmista suosikeista ja nähdyn perusteella näkemykseen on helppo yhtyä.
Punapaidat painoivat väkisin pelin painopisteen kohti Costa Rican maalia. Ensimmäinen maali syntyi 21. minuutilla, kun Costa Rican Valeria del Campo ohjasi laidalta tulleen keskityksen omaan maaliin. Espanja onnistui toistamiseen vain hetkeä myöhemmin, kun Aitana Bonmatille tarjoutui tilaa rangaistusalueen sisältä. Barcelona-pelaajan laukaus jätti Costa Rican maalivahti, Daniela Solera Vegan vaille mahdollisuuksia.
Vahvalla pelipäällä ollut Esther Gonzalez Rodriguez niittasi Espanjan kolmen maalin johtoon vielä ennen puolen tunnin päättymistä. Peli oli näin ollen taputeltu jo ensimmäisen puoliajan jälkeen. Espanja rakenteli jälkimmäisellä nelivitosella vielä muutamia hyviä tekopaikkoja Costa Rican tyytyessä vetäytymään. Espanjalle näin ollen tyylipuhdas aloitus ja kolme pistettä.
Espanja – Costa Rica 3-0
21. Valeria del Campo 1-0 (oma maali)
23. Aitana Bonmati 2-0
27. Esther Gonzalez Rodriguez 3-0
Jätä kommentti