Kroatia ja Marokko kohtaavat jo toisen kerran Qatarin MM-kisojen aikana, kun joukkueet iskevät yhteen MM-kisojen pronssiottelussa. Kummallakin on luonnollisesti hurja pettymys allaan, mutta molemmille mailla MM-mitali on itsessään upea saavutus, joten uskon, että lauantaina kentällä nähdään kaksi taistelevaa joukkuetta.
Kroatian unelma maailmanmestaruudesta murskautui tiistaina, kun joukkue antoi Argentiinalle kaksi turhan helppoa maalia eteen, eikä onnistunut enää murtamaan La Albicelesten puolustusta.
Marokko puolestaan ajautui loukkaantumissuman ja kenties päävalmentaja Walid Regraguin pienen ylianalysoinnin uhriksi päivää myöhemmin. Myös Marokko antoi Ranskalle kaksi helpohkoa maalia eteen, eikä Les Bleusin tasoinen joukkue päästä johtoasemaa lipumaan käsistään.
Lauantain pronssipelissä asetelmat ovat sikäli todella mielenkiintoiset, että siinä, missä neljä vuotta sitten samassa ottelussa nähtiin kaksi melko halutonta huippujoukkuetta, nähdään tämän vuoden pronssiottelussa kaksi maata, joille molemmille MM-mitali on merkittävä saavutus.
Marokko pyrkii pääsemään mitalikanteen ensimmäisenä afrikkalaisena maana koskaan. Pelaajat varmasti ymmärtävät, etteivät todennäköisesti ole pääsemässä MM-kisojen mitalipeleihin uudestaan, ja haluavat antaa kaikkensa tuodakseen maalle arvometallia. Kroatialaiset puolestaan antavat aina kaikkensa pukiessaan maajoukkuepaidan päälleen, ja vaikka heistä iso onkin saanut jo nauttia MM-hopeasta, haluaa joukkueen kokeneemmasta osastosta moni varmasti päättää uransa MM-kisoissa mitaliin.
Uskon siis, että ottelussa nähdään kaksi joukkuetta, jotka pitävät kiinni omasta pelitavastaan ja lähtevät nurmelle aidosti voittamaan pelkän pelailun sijasta.
Marokko on onnistunut puolustamaan tässä turnauksessa lähes hämmentävän hyvin. Joukkue on päästänyt MM-kisojen kuudessa ottelussa vain kolme maalia, eli vain 0,5 maalia ottelua kohden. Joukkue on kohdannut viisi huippujoukkuetta ja nollannut Ranskaa lukuun ottamatta jokaisen.
Toisaalta Marokon oma hyökkäyspeli on sakannut melko pahasti. Joukkue on tehnyt turnauksessa vain viisi maalia, eli myös sen tehtyjen maalien keskiarvo on alle yhden.
Kroatia on puolestaan puolustanut melko ailahtelevasti. Se piti alkulohkossa sekä Marokon että Belgian nollilla ja pudotuspeleissä Japanin ja Brasilian yhdessä maalissa, mutta Argentiinaa vastaan omiin menikin sitten kolme. Välierässä Kroatian verkkoon isketyt maalit tulivat kuitenkin kaikki henkilökohtaisista virheistä, eivät niinkään joukkuepelin rakenteen annettua periksi, joten liian suuria johtopäätöksiä niistä ei voi vetää.
Kroatia on päästänyt kuuteen peliin kuusi maalia ja tehnyt itse niin ikään kuusi. Se on siis sekä päästänyt että tehnyt tasan maalin per ottelu.
Maaliodottamia tarkasteltaessa voidaan huomata, että Marokko on sekä luonut että päästänyt hieman enemmän maaliodottamaa kuin todellisuus antaa ymmärtää. Sen tehtyjen maalien odottama on 5,5 ja päästettyjen 6,9, mutta molemmat ovat edelleen alhaisia lukuja ja kielivät vain kahden maalin odottamasta yhtä Marokon ottelua kohden. Kaiken lisäksi Ranska-ottelun virheet, jotka eivät kuvasta Marokon joukkuepuolustamista, nostavat päästettyjen maalien odottamaa.
Kroatia on puolestaan ailahtelevainen myös odottaman suhteen. Joukkue on luonut maaliodottamaa 6,4 ottelua kohden, eli lähelle sen todellista maalimäärään, mutta antanut vastustajiensa luoda odottamaa jopa 10 maalin edestä. Odottamasta jopa kahdeksan on kuitenkin Belgian, Brasilian ja Argentiinan luomaa. Lähtökohtaisesti itseään heikompia jalkapallomaita, Marokkoa, Kanadaa ja Japania, vastaan Kroatia on päästänyt maaliodottamaa vain 0,66 per ottelu.
Päästettyjä maaleja merkityksellisempää on kuitenkin maalien tekeminen. Pronssiottelussa kohtaavat kaksi joukkuetta, jotka ovat kumpikin onnistuneet luomaan maaliodottamaa vain noin yhden maalin verran ottelua kohden – ja tehneet vain 0,9 maalia per ottelu – eikä ole syytä uskoa, että tilanne merkittävästi muuttuisi pronssiotteluun.
Kun molempia maita vielä kiinnostaa tuoda mitali kotiin, en usko, että puolustuspeli lähtee repsottamaan, vaikka pelataankin sinällään vähämerkityksellistä peliä. Kun ottelussa kohtaavat tiiviinä yksikkönä ja matalalta puolustava Marokko ja pallon kanssa erinomainen puolustava Kroatia, on syytä odottaa vähämaalista ottelua.
Lisäksi Marokon ja Kroatian ensimmäisessä ottelussa tässä turnauksessa päädyttiin 0–0 tasapeliin, eikä kumpikaan onnistunut luomaan maaliodottamaa puolikasta maalia enempää. Antakoon historia toistaa itseään.
Pelaan Kroatian ja Marokon väliseen pronssiotteluun alle 2,5 maalia (1.90), koska:
Kumpikin joukkue on luonut maaliodottamaa vain yhden per ottelu
Kummankin joukkueen pelaaminen perustuu maalien estämiseen, ei niiden tekemiseen
Historiaan ja pelityyleihin peilaten 1.90 on mielestäni selkeä ylikerroin
Kaikki vetovihjeet sivustolla jalkapallon-mm.fi on tarkoitettu yli 18-vuotiaille. Pelaatko liikaa? Ota yhtettä Peluuri.fi.
Tilastot: Fotmob
Jätä kommentti