Marokosta tuli historian neljäs afrikkalainen joukkue, joka eteni miesten MM-kisojen puolivälieriin, kun se voitti raastavan puolustustaistelun jälkeen Espanjan. Joukkue oli valinnut selväksi taktiikakseen hyydyttää Espanjan maalipaikkojen rakentelun täysin, ja onnistuikin siinä täydellisesti. Samalla se kuitenkin uhrasi oman hyökkäyspelaamisensa täysin. Se kuistenkaan tuskin haittaa rankkarikisan voittanutta Marokkoa ja sen kymmeniä tuhansia paikalle matkustaneita faneja. 

Marokko oli valmistautunut väsytystaisteluun

Marokko oli selvästi tehnyt kotiläksynsä, sillä se lähestyi ottelua hyvin samalla tavoin kuin lohkovaiheen päätöskierroksella Espanjan voittanut Japani. Koko Japanin kymmenikkö oli ottelussa ajoittain jopa seitsemäntoista metrin pituuteen mahtuvassa puolustusmuodossa, ja myös Marokko puolusti todella tiiviillä 4-1-4-1 muodolla. Espanjan pelaajat toppareita myöten nousivat usein Marokon kenttäpuoliskolle, mutta sen jälkeen syöttösuuntia ei löytynyt.

Ottelun ensimmäinen kunnollinen maalintekopaikka syntyi Marco Asensiolle kahdenkymmenenviiden minuutin jälkeen. Kun Espanja ei päässyt Marokon pakan läpi, meni se sen yli. Puolittaiseen läpiajoon karannut Real Madridin pelaaja laukoi kuitenkin sivuverkkoon.

Marokko antoi Espanjan nostaa peliä rauhassa puoleen kenttään, mutta sen jälkeen tie oli visusti tukossa. Ensimmäisen jakson lopussa Luis Enrique muutti joukkueensa ryhmitystä hieman leveämmälle, mikä toi kentälle hieman lisätilaa, mutta merkittävää muutosta se ei pelin luonteeseen tuonut.

Varsinaisella peliajalla ei juuri maalipaikkoja

Toinen puoliaika jatkoi samaa rataa. Espanja piti palloa ja Marokko puolusti tiiviisti. Vaikka Espanja oli pitänyt palloa 75-prosenttisesti, oli Marokolla enemmän laukauksia. Toisen jakson edetessä Marokon vastaisku-uhka kuitenkin väheni joukkueen väsyessä, ja pelin kuva alkoi olla yhä enemmän Espanjan pallon hieromista.

Varsinaisen peliajan viimeisen kymmenminuuttisen alkaessa peli oli edelleen maalittomassa tasatilanteessa, ja kummallakin joukkueella oli tilastoissa vain yksi maalia kohtia suuntautunut laukaus. Viisi minuuttia ennen puoliajan loppua Marokko pääsi ensimmäistä kertaa toisen puoliajan aikana Espanjan boksiin, mutta valmista tilanteesta ei tullut.

Aivan toisen puoliajan viimeisellä minuutilla Espanja sai vielä paikkansa, kun Dani Olmon vapaapotku meni koko pelaajamassan läpi. Yassine Bounou oli kuitenkin hereillä ja torjui tilanteen kulmaksi.

Bounou rankkarikisan sankari

Sadan minuutin kohdalla Espanja sai ottelussa täyteen 800 onnistunutta syöttöä. Marokko oli vastaavasti saanut juuri ja juuri kahdensadan syötön rajan puhki. Maalit olivat kuitenkin tasan, ja myös maaliodottama oli melko tasainen. Marokon rankkareille tähdännyt taktiikka oli toiminut tähän asti täydellisesti.

Hetki myöhemmin Marokko oli kuitenkin ratkaista ottelun pelaamalla, kun Walid Cheddira pääsi karkaamaan Espanjan puolustukselta vastahyökkäyksen päätteeksi. Unai Simon otti kuitenkin siihenastisen ottelun tärkeimmän torjunnan.

Paras paikka tuli jälleen viimeisellä minuutilla ennen vihellystä. Rodri nosti täydellisen pallon Marokon linjan taakse ja Pablo Sarabia jatkoi pallon Marokon maalin tolppaan. Enempää jalkapalloa erotuomari Fernando Rapallini ei enää katsellut ja niinpä ratkaisua lähdettiin hakemaan rankkarikisasta.

Pilkkukisassa Abdelhamid Sabiri vei Marokon johtoon vain rankkarikisaa varten kentälle vaihdetun Sarabian laukoessa tolppaan. Myös Hakim Ziyech onnistui, ja kun Carlos Solerin veto jäi Bounoun näppeihin, alkoi Marokon voitto haista jo varmalta. Unai Simon nappasi vielä Badr Benoun vedon kiinni ja antoi Espanjalle toivoa, mutta Bounou nollasi myös Sergio Busquetsin yrityksen. Achraf Hakimi lirutti oman vetonsa maalin keskelle ja vei maansa ensimmäistä kertaa koskaan MM-kisojen puolivälieriin.

Marokko kohtaa MM-kisojen puolivälierissä voittajan tänä iltana pelattavasta Portugalin ja Sveitsin välisestä ottelusta. Puolivälierä pelataan lauantaina klo 17:00 Suomen aikaa.


Wolverhampton Wanderers - AFC Bournemouth