Meksiko ja Saudi-Arabia kohtasivat Qatarin MM-kisojen C-lohkon viimeisellä kierroksella keskiviikkoiltana. Kumpikin joukkue oli tilanteessa, jossa se voisi voitolla edetä pudotuspeleihin. Saudi-Arabia voitto olisi riittänyt varmasti, Meksikolla taas riippuen Argentiinan ja Puolan välisen ottelun tuloksesta. 

Heti ottelun alusta asti oli selvää, että Meksiko tulee dominoimaan peliä. Joukkue oli parempi jokaisella mahdollisella osa-alueella, eikä antanut Saudi-Arabialle mitään saumaa. Meksiko voitti ottelun laukaukset lopulta 26-10.

Jatkopaikka näyttikin jo oleven lähellä, kun Meksiko meni toisella jaksolla 2-0 johtoon. Samaan aikaan Argentiina johti Puolaa 2-0, joten Meksikolle olisi riittänyt pudotuspelipaikkaan vain yksi lisämaali. Vapauttavan maalin sijasta verkko heilui toisessa päässä, kun Saudi-Arabia iski toisen puoliajan lisäajalla ottelun ensimmäisestä maalipaikastaan pallon Meksikon maaliin. Kavennusosuma hyydytti meksikolaisten kirin ja murskasi haaveet pudotuspeleistä.

Meksikon 2-1 voitto tiesi sitä, että myös Saudi-Arabian turnaus päättyi alkulohkoon.

Meksiko selvästi parempi ensimmäisellä jaksolla

Ottelun ensimmäinen tilanne aukesi Meksikolle, kun Jesus Gallardo lähetti keskityksen kohti Henry Martinia, johon Saudi-Arabian maalivahti Mohammed Al-Owais ei uskaltanut tulla vastaan. Saudi-Arabian maali kuitenkin varjeltui.

Meksiko aloitti joukkueista aktiivisemmin, mikä oli ottelun luonteen kannalta odotettua, sillä se oli kahdesta joukkueesta se, joka oli pakkovoiton edessä. Suurta eroa joukkueiden välisissä panoksissa ei kuitenkaan ollut, sillä Saudi-Arabialle tiesi tasapelin riittävän vain silloin, jos Puola onnistuisi voittamaan Argentiinan.

Meksiko sai seuraavan hyvän maalintekopaikan 25 minuutin jälkeen, kun Hirving Lozanon keskitys putosi kimmokkeen jälkeen Orbelin Pinedalle. Tämä ei kuitenkaan onnistunut saamaan kunnon laukausta aikaiseksi. Vain hetkeä myöhemmin Pineda sai uuden huippupaikan, kun Lozanon keskitys tavoitti hänet takatolpalta. Jälleen viimeistely-yritys jäi kuitenkin vajaaksi.

Huolimatta maalittomasta tasatilanteesta Meksiko sai lähteä tauolle suhteellisen tyytyväisenä. Joukkue oli ensimmäisellä puoliajalla monin verroin Saudi-Arabiaa parempi ja olisi voinut paremmalla viimeistelyllä johtaa parillakin maalilla.

Meksiko meni menojaan, mutta heikko viimeistely vei jatkopaikan

Meksikon hallinta palkittiin heti toisen jakson alkuun. Joukkue sai kulmapotkun, jonka César Montes jatkoi hienosti Saudi-Arabian maalin eteen. Siellä päivysti Martin, joka pääsi siirtämään ottelun avausmaalin tyhjiin.

Hetkeä myöhemmin Meksiko sai vapaapotkun noin kolmestakymmenestä metristä ja Luis Chávez painoi vasemmalla jalallaan yhden kisojen upeimmista maaleista Saudi-Arabian maalin yläkulmaan. Lisää meinasi tulla vain pari minuuttia myöhemmin, kun Lozano pääsi tuikkaamaan pallon kolmannen kerran Saudi-Arabian maaliin. Tilanne oli kuitenkin paitsio.

Koska Argentiina johti samaan aikaan Puolaa kahdella maalilla, oli Meksiko tilanteessa, jossa 3–0 voitto veisi sen pudotuspeleihin. Tiesivät Meksikon pelaajat tätä tai eivät, tuntui joukkue saaneen vain lisää energiaa johtomaaleistaan. Peli jatkui täysin Meksikon hallussa.

70. minuutin kohdalla Martin sai loistavan sauman lisätä Meksikon johtoa, ja saikin aikaan tulisen laukauksen, mutta Al-Owais torjui tilanteen upeasti. Minuuttia myöhemmin Meksiko sai taas vapaapotkun kolmestakymmenestä metristä, ja jälleen Chávez lähetti tulisen vedon kohti Saudi-Arabian maalin yläkulmaa. Tällä kertaa Al-Owais kuitenkin torjui.

Vartti ennen ottelun loppua Meksiko pääsi rakentamaan vastahyökkäyksestä jo lähes tyhjän maalin, mutta Saudi-Arabian puolustaja ehti kuin ihmeen kaupalla liukua vedon tielle. Hetki myöhemmin Lozano karkasi Saudi-Arabian puolustuslinjalta, mutta rike juuri rangaistusalueen ulkopuolella tarjosi tilanteesta Meksikolle vian vapaapotkun. Tällä kertaa Chávezin veto ei edennyt maalille asti.

Kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Uriel Antuna pääsi läpiajoon ja ohitti Al-Owaisin Saudi-Arabian maalilla. Meksikon riemunräjähdys muuttui kuitenkin ulospuhallukseksi, kun avustava erotuomari liputti tilanteen paitsioksi.

Totaalisesta hallinnasta huolimatta Meksikon taivas tummui lisäajan alkuminuuteilla, kun Salem Al-Dawsari pääsi kuin puolivahingossa nokikkain Guillermo Ochoan kanssa ja upotti pallon Meksikon maaliin. Maalin myötä Meksiko olisi tarvinnut itse vielä kaksi maalia edetäkseen MM-kisojen pudotuspeleihin.

Lisämaaleja ei ottelussa nähty, joten kummankin joukkueen turnaus päättyi alkulohkovaiheeseen.


Kanada - Uusi-Seelanti