Marokko järjesteli Qatarin MM-kisoissa uuden jättiyllätyksen kaatamalla Belgian 2-0 ja tekemällä F-lohkon päätöskierroksesta todella mielenkiintoisen. Lohkon toisessa ottelussa Kroatia voitti Kanadan selvin numeroin ja teki itsestään suosikin voittamaan lohkon. E-lohkon tilanne on sen sijaan vielä kimurantimpi, sillä jokaisella joukkueella on ainakin teoreettiset mahdollisuudet sekä lohkovoittoon että jatkosta putoamiseen sen jälkeen, kun Costa Rica yllätti Japanin ja Saksa tasasi pisteet Espanjan kanssa.
Japani – Costa Rica 0–1
Japanin ja Costa Rican välisessä ottelussa pelattiin hyvin tunnusteleva ja jopa melko tylsä avauspuoliaika. Costa Rica puolusti kärsivällisesti syvältä ja Japani piti palloa, mutta todellista vaaraa kumpikaan joukkue ei pystynyt luomaan.
Ensimmäinen maalipaikka nähtiin vasta toisen jakson alussa, kun Hidemasa Morita pääsi laukomaan Costa Rican rangaistusalueen rajalta. Keylor Navas kuitenkin torjui hyvin. Kuten Saksa-ottelussa, myös Costa Ricaa vastaan Japanin tauolla tekemät muutokset piristivät joukkueen peliä. Costa Rican puolustusmuoto oli kuitenkin vaikea murtaa, eikä Japani pallonhallinnasta huolimatta onnistunut murtautumisyrityksissään. Ottelun lopussa nähtiin yllätys, kun Japanin purku onnistui ja pallo ajautui Keysher Fullerilla Japanin rangaistusalueen rajalle. Kierteinen laukaus yllätti Japanin maalivahdin Shuichi Gondan helpon oloisesti. Costa Rica siirtyi johtoon ensimmäisellä laukauksellaan maalia kohti koko turnauksessa.
Belgia – Marokko 0–2
Suuryllätykset jatkuivat Qatarin MM-kisoissa, kun Marokko kaatoi edellisten MM-kisojen pronssimitalistin Belgian. Tappiostaan huolimatta Belgia aloitti ottelun varsin hyvin, ja oli odotetusti hallitsevampi osapuoli ensimmäisen puolituntisen aikana. Myös maalintekoyritykset menivät Belgialle selvästi ensimmäisen puolen tunnin aikana, vaikka todella vaarallisia paikkoja ei nähtykään. Belgian hidas hyökkäyspelaaminen ei riittänyt Marokon kurinalaisen puolustusmuodon murtamiseen. Ensimmäisen jakson lopussa Marokko alkoi päästä peliin mukaan, ja saikin luotua jakson parhaan maalintekopaikan Achraf Hakimille.
Heti toisen puoliajan alkuun Marokko sai pallon ensimmäisen kerran Belgian maaliin, mutta tilanne tuomittiin lopulta paitsioksi. Ottelun 73. minuutilla Marokko kuitenkin iski, ja täysin samanlaisella vapaapotkukuviolla kuin edelliselläkin kerralla. Tällä kertaa maali kuitenkin syntyi hyväksytysti. Aneemiselta vaikuttanut Belgia ei saanut hyökkäyspelaamistaan missään kohtaa toimimaan, ja kunnon kirin sijasta nähtiinkin Marokon toinen maali. Belgia puolusti pitkän avauksen todella löysästi, Hakim Ziyech taituroi itselleen tilaa joukkueen rangaistusalueen sisällä ja löysi syötöllään vapaaksi jääneen Zakaria Aboukhalin, joka niittasi pallon Belgian maalin kattoon.
Kroatia – Kanada 4–1
Belgiaa vastaan todellisen pyörremyrskyn pystyyn laittanut Kanada aloitti myös Kroatiaa vastaan tulisesti. Vain minuutti oli pelattu, kun Tajon Buchananin keskitys löysi Alphonso Daviesin, joka puski Kanadan historian ensimmäisen maalin miesten MM-kisoissa. Kanada oli ottelun alussa muutenkin niskan päällä, eikä Kroatia löytänyt aseita joukkueen prässin purkamiseen. Kroatian pallollisen pelaamisen laatu alkoi kuitenkin näkyä ensimmäisen jakson loppupuoliskolla, ja ote alkoi siirtyä koko ajan enemmän ja enemmän eurooppalaisille. Puolen tunnin pelin jälkeen Andrej Kramarić iski pallon Kanadan verkkoon, mutta sai syötön tilanteeseen paitsioasemasta. Kymmenen minuuttia myöhemmin sama mies maalasi taas, tällä kertaa hyväksytysti. Kramarić sai Ivan Perišićin oivaltavan syötön haltuunsa Kanadan rangaistusalueella ja ohitti Milan Borjanin varmasti. Juuri ennen taukovihellystä Josip Juranović teki upean pystyjuoksun, jonka päätteeksi Marko Livaja pääsi laukomaan pallon boksin rajalta Kanadan maalin alakulmaan.
Kroatia jatkoi toisella jaksolla pallollisesti vahvempana. 70. minuutilla Perišić löysi tarkalla keskityksellään Kramarićin, joka oli jäänyt Kanadan rangaistusalueelle aivan yksin. Hyökkääjällä vei Kanadan puolustajan kahville hienolla ensimmäisellä kosketuksella ja viimeisteli varmasti. Ottelun lopussa Kanadalla alkoi jalka selvästi painaa, kun Kroatia puolestaan hallitsi palloa fiksusti ja puolusti johtoaan laskelmoidusti. Lisäajalla Kroatia iski vielä neljännen maalin, kun Kamal Miller menetti pallon keskialueella ja Kroatia pääsi kahdella nollaa vastaan -hyökkäykseen.
Espanja – Saksa 1–1
Espanja oli pelin alussa pirteällä pelipäällä. Jo seitsemän minuutin jälkeen Dani Olmo täräytti pallon Saksan rangaistusalueen rajalta Manuel Neuerin käsien kautta Saksan maalin ylärimaan. Tämän jälkeen ottelu jatkui todella tasaisena ja taktisesti mielenkiintoisena. Espanja yritti pitää palloa ja rakentaa peliä alhaalta, mutta Saksan prässi teki siitä lähes mahdotonta. Kumpikaan joukkue ei onnistunut luomaan kunnon murtautumismalleja. Aivan ensimmäisen jakson lopussa Antonio Rüdiger puski pallon Espanjan maaliin, mutta tilanne oli paitsio.
Toisen jakson alussa Luis Enrique vaihtoi Espanjan piikkiin Alvaro Moratan. Vaihto toi heti tulosta. Jordi Alba sai pallon vasemmassa laidassa ja lähetti matalan keskityksen, jonka Morata nosti ensimmäisellä kosketuksella yli Neuerin. Lopussa Saksa aktivoitti pelaamistaan vaihtojen avulla. Jamal Musiala sai loistopaikan, mutta Unai Simon torjui puolittaisen läpiajon hienosti. Musiala oli kuitenkin rakentamassa Saksan tasoitusta, kun hän otti Leroy Sanen läpisyötön hienolla käännöksellä haltuunsa. Pallo ajautui Niclas Füllkrugille, joka tykitti sen varmasti Espanjan maalin yläkulmaan.
Maanantaina pelataan loppuun MM-kisojen lohkovaiheen toinen kierros. Päivän aloittaa Kamerunin ja Serbian välinen ottelu. Seuraavassa pelissä Etelä-Korea kohtaa Ghanan, minkä jälkeen ilman Neymaria pelaava Brasilia yrittää metsästää lohkovoittoa Sveitsiä vastaan. Päivä päättyy Portugalin ja Uruguayn kohtaamiseen.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti