Expekt

Marokko ja Kroatia jäivät maalittomaan tasapeliin melko tylsässä päivän avausottelussa Qatarissa. Toinen peli sen sijaan tarjosi uskomatonta draamaa, kun Japani iski pöytään jo kisojen toisen jättiyllätyksen kaatamalla Saksan. Saksa hallitsi peliä pallollisena lähes miten halusi, mutta aivan kuten Argentiina Saudi-Arabiaa vastaan, se ei onnistunut iskemään yhtään pelitilannemaalia. Espanja puolestaan löi pöytään melkoisen näytteen joukkueen mestaruusvalmiudesta murskaamalla Costa Rican peräti 7-0. Iltapelissä Kanada puolestaan pisti pystyyn todellisen vauhtiklinikan Belgiaa vastaan, mutta ei onnistunut aiheuttamaan uutta jättiyllätystä.

Marokko – Kroatia 0-0

Ottelun ensimmäinen jakso eteni todella tasaisissa merkeissä, vaikka ennakkosuosikkina peliin lähtenyt Kroatia pitikin joukkueista enemmän palloa hallussaan. Marokko onnistui kuitenkin nopealla pelinkääntämisellään aiheuttaman ajoittain ongelmia Kroatian puolustuksella. Ensimmäinen huippupaikka nähtiin kuitenkin vasta vain hetki ennen puoliajan päättymistä, kun Nikola Vlašić pääsi nokikkain Yassine Bounoun kanssa. Marokon maalivahti venyi kuitenkin loistavaan torjuntaan ja tauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen jaksoi alkoi melkoi samanlaisena kuin ensimmäinenkin. Kroatia piti palloa, mutta ei sen hyökkäyspeli oli hidasta, eikä kunnon murtautumismalleja oikein löytynyt. Marokko puolestaan puolusti tiiviisti ja hyökkäsi nopeasti, kun paikka avautui. Pariin otteeseen Kroatia pääsi puolittaiseen maalipaikkaan, mutta todellista uhkaa Bounoun vartiomalle maalille ei joukkue onnistunut luomaan. Tunnin pelin kohdala Achraf Hakimi pääsi kokeilemaan Dominik Livakovićin refleksejä vapaapotkusta, mutta Kroatian maalivahti selvitti tilanteen ilman ongelmia. Ottelu päättyi maalittomana ja melko tapahtumaköyhänä.

Saksa – Japani 1-2

Ottelu alkoi odotetusti. Saksa piti palloa ja Japani yritti höykyttää ennakkosuosikkia nopeilla vastaiskuilla. Vartin pelin jälkeen Antonio Rüdiger pääsi kokeilemaan kulmapotkusta, mutta topparin pusku suuntautui kevyesti ohi Japanin maalin. Hetkeä myöhemmin Joshua Kimmich laukoi terävästi noin kahdestakymmenestä metristä, mutta Shūichi Gonda venyi hyvään torjuntaan ja Japanin maali pysyi varjeltuna. Puolen tunnin pelin jälkeen Kimmich löysi hienolla vapauttavalla syötöllä David Raumin vasemmalta laidalta. Gonda kompuroi Raumin jalkoihin ja pallo tuomittiin pilkuilta. İlkay Gündoğan vei Saksan varmati johtoon yhdestätoista metristä. Aivan jakson lopussa Jamal Musiala sai vielä luotuaan itselleen vetopaikan, mutta laukaus karkasi korkeuksiin. Tämä ei kuitenkaan jäänyt ensimmäisen puoliajan viimeiseksi tilanteeksi, sillä Kai Havertz kävi siirtämässä pallon toisen kerran Japanin maaliin lisäajan lisäajalla. Maali kuitenkin tuomittiin paitsioksi.

Toisen jakson alussa Musiala osoitti jälleen vaarallisuutensa, mutta ei onnistunut suuntaamaan vetoaan kohti maalia. Tunnin pelin jälkeen Gündoğan pääsi etenemään täysin vapaasti Japanin kuudentoista-alueen rajalle, mutta Manchester Cityn pelaajan laukaus pysähtyi tolppaan. Kymmenen minuuttia myöhemmin Serge Gnabry järjesteli ensin aivan vapaan maalintekopaikan Jonas Hofmanille ja pääsi sen jälkeen yrittämään itse kahdesti aivan lähietäisyydeltä, mutta Ghonda piti Japanin pelissä mukana. Hetkeä myöhemmin Japani pääsi kuitenkin kokeilemaan Manuel Neuerin päivän kuntoa ensimmäistä kertaa. Saksan kokenut ykkösvahti veti kuitenkin pidemmän korren.

Vartti ennen varsinaisen peliajan loppua Japani murtautui hienosti Saksan boksiin vasemman laidan kautta. Neuer torjui ensimmäisen yrityksen lähietäisyydeltä, mutta irtopalli putosi suoraan Ritsu Dōanille, joka toi Japanin tasoihin. Reilut viisi minuuttia myöhemmin Japani yllätti kaikki. Niklas Süle nukahti täydellisesti ja X nosti vapaapotkun omalta kenttäpuoliskolta Saksan puolustuslinjan yli. XX Asano karkasi puolustajilta ja iski pallon Saksan maalin etukulmaan. Lisäajalla Leon Goretzka pääsi saksalaisista parhaaseen tekopaikkaan, mutta laukaus rangaistusalueen rajalta viuhui Japanin maalin ohi.

Espanja – Costa Rica 7-0

Heti ottelun alussa Espanjan nuoret pelaajat osoittivat potentiaaliaan, kun Pedri löysi ovelalla nostolla Costa Rican linjan takaa Dani Olmon, jonka jatko painui kuitenkin maalin ohi. Hetkeä myöhemmin Pedri pelasi Marco Asension aivan vapaaksi Costa Rican maalin eteen, mutta jälleen ruuti oli märkää. Kymmenen minuutin pelin jälkeen Costa Rican verkko lopulta heilui. Gavin avaussyöttö kimposi puolustajan polven kautta maalin eteen nousseelle Olmolle, joka nappasi pallon mukaansa taitavalla pyörähdyksellä ja nosti sen yli Keylor Navasin. Kahdenkymmenen minuutin kohdalla Jordi Alba nousi tutusti vasemmalta laidaltaan ja pelasi pallon matalana Costa Rican rangaistusalueelle, missä Marco Asensio viimeisteli sen ensimmäisellä kosketuksella maalin alakulmaan. Kymmenen minuuttia myöhemmin Alba nousi röyhkeästi Costa Rican boksiin ja sai jaloilleen osuman, jonka myötä pallo tuomittiin pilkulle. Ferran Torres ohitti Navasin täplältä varmasti.

Heti toisen puoliajan alussa nähtiin Costa Ricalta todella löysää puolustamista. Ferran Torres ajoi joukkueen rangaistusalueen sisään, ja Costa Rican puolustajat näyttivät jo pääsevän tilanteeseen väliin, mutta innottomuus purkaa tilanne kostautui ja pallo löytyi neljännen kerran Costa Rican verkosta. Vartti ennen varsinaisen peliajan loppumista Espanja iski jo illan viidennen osumansa, ja todella näyttävällä osumalla. Hieno avaussyöttö vapautti Alvaro Moratan, joka löysi keskityksellään Gavin, joka iski pallon suoraan ilmasta Costa Rican maaliin. Yhdeksänkymmen minuutin jälkeen Nico Williams kiihdytti laitaan oikealla laidalla ja lähetti matalan keskityksen, joka päätyi Navasin käsien kautta Carlos Solerille. Valencian pelaajalla oli helppo työ iskeä Espanjan kuudes tyhjiin. Kaksi minuuttia myöhemmin Alvaro Morata pelasi hienon seinäsyötön Olmon kanssa ja viimeisteli hienosti Costa Rican maalin alanurkkaan.

Belgia – Kanada 1-0

Selvänä altavastaajana peliin lähtenyt Kanada pisti totaalisen hurmoksen pystyyn ensimmäisessä MM-pelissään 36 vuoteen. Jo yhdeksännellä peliminuutilla pallo laitettiin Belgian pilkulle Yannick Carrascon käsivirheen seurauksena. Thibaut Courtois kuitenkin veti Alphonso Daviesia pidemmän korren. Kanadan hurma ei laantunut takaiskusta, vaan joukkue vyörytti vauhtihyökkäyksiään Belgian päätyyn kerta toisensa jälkeen. Sekä Kanadan nopeat täsmähyökkäykset että ääriaggressiivinen prässipelaaminen laittoi Belgian todella ahtaalle, eikä paremmasta joukkueesta ensimmäisen puolituntisen aikana ollut mitään epäselvyyttä. Sekä Alistair Johnstonilla että Junior Hoilettilla oli hyvät maalipaikat Daviesin pilkun lisäksi. Jakson lopussa se oli kuitenkin Belgia, joka iski. Toby Alderweireld lähetti pitkän avauksen yli kaikkien 20 kenttäpelaajan ja Michu Batshuayi juoksi viimeistelemään.

Toiselle jaksolle Belgia sai parempaa kontrollia pelistä, eikä Kanada onnistunut luomaan enää samanlaisia huippupaikkoja kuin ensimmäisellä jaksolla. Kanadan nostaessa riskitasojaan Belgialle alkoi siunaantua ratkaisupaikkoja, mutta Kanadan todella uhrautuva puolustaminen piti maalieron yhdessä. Belgia kuitenkin myös puolusti paljon ensimmäistä jaksoa paremmin, eikä Kanada päässyt enää murtautumaan vaara-alueille. Kanadan parhaat paikat tulivat keskityksillä, joihin Cyle Larin pääsi pariin otteeseen vaarallisen oloisesti. Tasoihin Kanada ei kuitenkaan onnistunut kiipeämään.

Keskiviikko oli puuduttavaan tasapeliin päättyneen Kroatian ja Marokon välisen ottelun jälkeen todennäköisesti kisojen tähän asti viihdyttävin päivä. Huomenna pelit jatkuvat jälleen neljällä ottelulla, kun toisensa kohtaavat Sveitsi ja Kamerun, Uruguay ja Etelä-Korea, Portugali ja Ghana sekä Brasilia ja Serbia. Torstain jälkeen jokainen joukkue on pelannut vähintään yhden ottelun.