Senegal pelaa Afrikan mestaruusturnauksen finaalissa toista kertaa peräkkäin. Egypti puolestaan oli finaalissa kahta vuotta aiemmin.

Afrikan mestaruusturnauksen finaali alkaa tänään klo 21:00 Suomen aikaa. Finaalissa ovat vastakkain Senegal ja Egypti. Finaalipari ei ole yllättävä, sillä kumpikin kuului jo ennen turnausta suurimpien mestarisuosikkien joukkoon. Molempien turnaukset lähtivät kuitenkin hieman yskähdellen käyntiin.

Senegalin matka Afrikan mestaruusturnauksen finaaliin

Senegal aloitti turnauksen kenties sen suurimpana mestarisuosikkina. Joukkueen lohkovaihe ei kuitenkaan ollut mitään riemumarssia. Avausottelussa paperilla selvästi heikompi Zimbabwe oli jo ottaa Senegalilta pisteen, kunnes Sadio Manén rangaistuspotku lisäajan seitsemännellä minuutilla toi Terangán Leijonille helpottavan voiton.

Tuttu sävel kuitenkin jatkui kahdessa seuraavassa pelissä. Niin Guineaa kuin Malawiakin vastaan Senegal jäi nollille, vaikka hallitsikin ottelutapahtumia kumpaakin joukkuetta vastaan. Tiiviin puolustuksensa ansiosta verkko ei kuitenkaan heilunut myöskään omassa päässä, ja Senegal eteni pudotuspeleihin lohkovoittajana yhden voiton ja kahden tasapelin turvin.

Se, ettei joukkue nimekkäästä hyökkäyskalustostaan huolimatta onnistunut tekemään lohkovaiheessa yhtään pelitilannemaalia, herätti varmasti huolta päävalmentaja Aliou Cisséssä.

Senegal – Kap Verde 2–0

Neljännesvälierissä Kap Verde helpotti Senegalin urakkaa ottamalla yhden punaisen jo 21 minuutin kohdalla, ja vielä toisen 57 minuutin pelin jälkeen. Senegal toki hallitsi ottelua lähes miten tahtoi, mutta oli vaikea sanoa, oliko kyse Senegalin hyvyydestä vai miesylivoimasta. Maalinteossa joukkue kuitenkin onnistui vasta kahden miehen ylivoimalla, kun Mané teki helpottavan 1–0 maalin reilun tunnin pelin jälkeen. Bamba Dieng viimeisteli loppulukemat aivan ottelun lopussa.

Senegal – Päiväntasaajan Guinea 3–1

Puolivälierissä Cissén ryhmä kuitenkin osoitti, mihin sen eväät riittävät, ja miksi sitä on pidetty turnauksen mestarisuosikkina. Päiväntasaajan Guinea jäi jalkoihin, kun Senegal rummutti hyökkäyksiään usealla sylinterillä. Famara Diedhiou aloitti maalinteon 28. minuutilla. Päiväntasaajan Guinea tuli vielä tasoihin ensimmäisellä Senegalin verkkoon tässä turnauksessa tehdyllä maalilla, mutta Terangán Leijonat menivät lopussa menojaan Cheikhou Kouyatén ja Ismaïla Sarrin osumilla.

Burkina Faso – Senegal 1–3

Myös Burkina Faso oli välierissä pelkkä suupala matkalla kohti finaalia. Abdou Diallon ja Diengin maalit veivät joukkueen finaaliin ilman suuria ongelmia, vaikka Burkina Faso onnistuikin tulemaan ottelussa maalin päähän vielä viimeisen kymmenminuuttisen aikana. Mané lopetti Burkina Fason pyristelyn kuitenkin alkuunsa iskemällä loppulukemat hetki kavennusmaalin jälkeen.

Vaikka oma maali ei säilynytkään pudotuspeleissä enää koskemattomana, sai Senegal hyökkäykseensä aivan uutta puhtia aneemisen lohkovaiheen jälkeen, mikä voi olla ratkaisevassa osassa tämän illan finaalissa.

Egyptin matka Afrikan mestaruusturnauksen finaaliin

Myös Egyptillä oli lohkovaiheessa omat ongelmansa. Joukkueen avausottelu Nigeriaa vastaan oli todella heikko esitys, ja vei jo hieman pohjaa mestaruuspuheilta. Nigeria laukoi ottelussa yli kolme kertaa enemmän ja oli muutenkin vaarallisempi, ja oli ihme, että ottelu päättyi vain 1–0.

Tämän jälkeen Egypti kuitenkin paransi merkittävästi. Lohkovaiheen toisessa ottelussa kaatui Guinea-Bissau 1–0 ja päätöskierroksella Sudan samoin lukemin. Tuloksiakin merkittävämpää oli se, että joukkue hallitsi otteluita lähes dominoivasti ja näytti selvästi vastustajiaan paremmalta. Myös keskeltä laitaan siirretty Mohamed Salah löysi pelinsä paremmin ja tekikin ratkaisumaalin Guinea-Bissauta vastaan.

Norsunluurannikko – Egypti 0–0 (4–5 rp.)

Koska Egypti ei onnistunut voittamaan omaa lohkoaan, oli sen tie pudotuspelien ensimmäisillä kierroksilla huomattavasti Senegalia vaikeampi. Heti neljännesvälierissä joukkue kohtasi todella vahvoja otteita alkulohkossa esittäneen Norsunluurannikon.

Egyptin peli oli kuitenkin löytänyt uomansa. Joukkue laukoi Norsunluurannikkoa enemmän ja puolusti hyvin. Ottelu oli tasainen, eikä ratkaisun venyminen aina rankkareille asti ollut molempien joukkueiden maalivahtien pelatessa upeaa ottelua mitenkään kohtuutonta. Pilkuilla sankariksi nousi Egyptin maalille kesken ottelun vaihdettu Mohamed Abou Gabal, joka pysäytti Eric Baillyn yrityksen.

Egypti – Marokko 2–1 (ja.)

Puolivälierissä haaste koveni entisestään, kun vastaan asettui turnauksen kenties parasta peliä esittänyt Marokko. Ottelussa ei ollut selkeää hallitsijaa, mutta Egypti osoitti, että se pystyy toteuttamaan pelityyliään ketä tahansa vastaan ottamalla pallonhallinnan itselleen. Egypti myös puolusti hyvin, eikä Marokko päässyt rokottamaan kertaakaan avoimesta pelistä. Ainoa takaisku tuli Sofiane Boufalin rankkarista heti ottelun alkuminuuteilla.

Salah toi pelin kuitenkin varsinaisella peliajalla tasoihin ja rakensi jatkoajalla upeasti maalintekopaikan Trézéguetille, joka ei epäonnistunut lähietäisyydeltä. Näin Faaraot saivat turnauksen tiukimmassa paikassa apuja juuri siltä tähdeltä, johon katseet ratkaisuhetkillä kääntyvät.

Kamerun – Egypti 0–0 (1–3 rp.)

Välierissä Egypti tuhosi kotifanien unelmat pudottamalla kisaisännän äärimmäisen tasaisen ottelun päätteeksi rankkareilla. Jälleen ratkaisun venyminen rankkareille oli jokseenkin oikeutettua, sillä niin tasaisia joukkueet ottelun aikana olivat.

Sankariin asemaan nousi jälleen turnauksen kakkosmaalivahtina aloittanut Gabal, joka torjui Kamerunin pilkuista kaksi. Kun egyptiläiset viimeistelivät kaikki omansa kylmänviileästi, ei paremmuudesta jäänyt epäselvyyttä.

Mistä voin katsoa Afrikan mestaruusturnauksen finaalin?

Suomessa Afrikan mestaruusturnauksen TV-oikeudet omistaa Viaplay. Yhtiö näyttää finaalin suorana Viaplay-suoratoistopalvelussaan ja V Sport 2 -TV-kanavalla.

Egyptin ja Senegalin aiemmat Afrikan mestaruusturnaukset

Senegal ei ole koskaan aiemmin voittanut Afrikan mestaruutta. Joukkue on selvinnyt finaaliin vuosina 2019 ja 2002, mutta molemmilla kerroilla tuloksena on ollut hopeaa. Toisaalta Senegalia voi silti pitää Afrikan mestaruusturnauksen kestomenestyjänä, sillä joukkue on selvinnyt lopputurnaukseen 14 kertaa ja jäänyt vain neljästi alkulohkoon.

Egypti taas puolestaan on Afrikan mestaruusturnauksen historian menestynein joukkue. Faaraot ovat voittaneet Afrikan mestaruuden peräti seitsemän kertaa, mikä on kaksi enemmän kuin toiseksi eniten juhlineella Kamerunilla.

Egypti voitti historian kaksi ensimmäistä turnausta 1950-luvulla, minkä lisäksi se juhli mestaruutta 1986 ja 1998. 2000-luvun lopussa joukkue käynnisti Afrikan mestaruusturnauksen pitkäaikaisimman dynastian, kun se voitti mestaruuden kolme kertaa peräkkäin vuosina 2006, 2008 ja 2010. Lisäksi Egypti on tullut kahteen kertaan turnauksen hopealle.