Suomen alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selvitti tiensä vuoden 2023 U17 EM-kisojen jatkokarsintaan tulemalla toiseksi omassa lohkossaan EM-karsintojen ensimmäisellä kierroksella.
Minihelmarit päätti Pohjois-Irlannin Belfastissa pelatun EM-karsintaturnauksen upeaan 1-0 voittoon Itävallasta torstai-iltana Suomen aikaa. Tasaisen ottelun alku oli vauhdikasta jalkapalloa ja vaarallisia tilanteita nähtiin molemmissa päissä.
Ottelun ensimmäiset huippupaikat olivat Itävallalla, mutta Suomi kesti sekä uhrautuvan puolustuksen että itävaltalaishyökkääjien heikohkon viimeistelyn ansiosta. Alun jälkeen Minihelmarit alkoi päästä peliin mukaan. Etenkin erikoistilanteissa Suomi oli vaarallinen. Iiris Holmströmin ensimmäinen kulmapotku oli jo livahtaa Itävallan maalivahdin käsien kautta maaliin, mutta pysähtyi ylärimaan. Seuraavasta kulmasta Suomi kuitenkin iski, kun Anelma Lahikainen jatkoi Holmströmin keskityksen voimalla Itävallan maaliin.
Osuma jäi lopulta ottelun ainoaksi, vaikka kumpikin joukkue jahtasi vielä toisella jaksolla lisämaaleja. Tulos nosti Suomen EM-karsintalohkon toiselle sijalle, mutta lohkovoittoon se ei riittänyt, kun Irlanti kaatoi samaan aikaan omassa ottelussaan Pohjois-Irlannin niin ikään 1–0.
Lohkovoitto oli kuitenkin enää kosmetiikkaa, sillä niin Suomi, Itävalta kuin Irlantikin oli varmistanut paikkansa EM-karsintojen toisella kierroksella jo ennen päätöskierrosta. Kaikki kolme joukkuetta päätyivät tasaisessa lohkossa kuuteen pisteeseen. Lohkojumboksi nollalla pisteellä jäänyt Pohjois-Irlanti sen sijaan putoaa karsintojen seuraavassa vaiheessa B-sarjaan.
Hatunnosto joukkueelle
Minihelmarit aloitti karsintaurakkansa viime viikon perjantaina Pohjois-Irlantia vastaan. Tasaisesti alkanut ottelu alkoi ensimmäisen jakson loppua kohden kääntyä selväksi Suomen hallinnaksi, mutta karsintaturnauksen emäntämaa onnistui, muutamasta vaarallisesta paikasta huolimatta, pitämään suomalaiset nollilla tauolle asti.
Heti toisen jakson alussa Kerttu Sarelius kuitenkin iski vapauttavan maalin Sofia Jahnukaisen hienosta läpisyötöstä. Sarelius nousi lopulta ottelun avainhahmoksi, sillä vain kaksi minuuttia myöhemmin hän vei Suomen kahden maalin johtoon yllättämällä Pohjois-Irlannin maalilla torjuneen Ellie Scottin rangaistusalueen rajalta lähteneellä vedolla.
Seuraavassa ottelussaan Suomi sai vastaansa lopulta lohkovoittoon marssineen Irlannin. Irlanti aloitti ottelun terävästi ja laittoi Minihelmarit ahtaalle aktiivisella prässillään. Karsintaturnauksessa upeita torjuntoja esittänyt Venla Roine joutui antautumaan ensimmäistä kertaa ottelun kymmenennellä minuutilla, kun Aiofe Kelly jatkoi sivuvapaapotkun päällään Suomen maaliin. Puolen tunnin kohdalla Ruby Callagher laukoi pienestä kulmasta Irlannin 2-0 johtoon.
Steffi Hassinen toi Suomen maalin päähän vain muutamaa minuuttia myöhemmin, mutta kavennus toi iloa vain hetkeksi, sillä Irlanti nousi uudestaan kahden maalin johtoon jo kolme minuuttia Hassisen maalin jälkeen. Ottelun lopussa Sarelius hankki Suomelle rangaistuspotkun, josta kapteeni Milja Kiviranta iski Minihelmarien toisen maalin. Kello kuitenkin lopetti Suomen takaa-ajon kesken.
Suomen päävalmentaja Akan Okomoh oli tyytyväinen karsintaturnauksen antiin.
– Pelaajille hatunnosto. Tämä joukkue on todella oppimishaluinen. Pelaajat sekä taustat tekivät ammattimaisesti hommia aamusta iltaan – meillä on kymmenkunta ihmistä taustalla auttamassa pelaajia, ja kaikki toimivat ihan viimeisen päälle. Se antoi meille mahdollisuuden pärjätä näissä peleissä, Okomoh kertoi Palloliitolle.
– Olemme tehneet yhdessä kaiken niin hyvin kuin pystymme näiden kymmenen päivän aikana. Nousu lohkon kakkossijalle oli hieno palkinto työstämme. Lähdimme tietenkin hakemaan lohkovoittoa, mutta kakkospaikasta saa olla tyytyväinen.
EM-jatkokarsinta ensi vuonna, arvonta joulukuun alussa
U17-tyttöjen EM-karsinnat jatkuvat keväällä. Nykyisin käytössä olevan formaatin mukaan kaikki A-sarjassa säilyneet – Suomi mukaan lukien – sekä B-sarjasta sinne nousseet joukkueet jaetaan uudestaan seitsemään neljän joukkueen lohkoon, joiden joukkueet pelaavat toisiaan vastaan kertaalleen. Jokaisen lohkon voittaja etenee lopputurnaukseen. A-sarjan jumbot putoavat jälleen B-sarjaan.
Toisen karsintakierroksen lohkot arvotaan 7. joulukuuta. Ottelut pelataan turnausmuotoisesti ensi vuoden puolella.
Vuoden 2023 U17-tyttöjen EM-kisat pelataan toukokuussa Virossa. Tarkat päivät eivät ole vielä tiedossa.
Suomen joukkue U17-tyttöjen EM-karsintaturnauksessa (aiemmat seurat Suomessa)
Venla Roine (mv), TPS (KaaNa)
Viivi Mäki-Kamppi (mv), SJK (SeMi, KaNu)
Anelma Lahikainen, HJK (SAPA)
Pinja Turkia, FC Peltirumpu (MyPa)
Nanna Nyman, ONS (OrPa, Oulu Blue Cats)
Sanni Kouva, ONS
Edit Mare, HJK
Ida Heikkinen, FC Honka (FC WILD)
Linda Nurmi, HJK
Bettina Aho, FC Peltirumpu (MyPa, Sudet, Valkealan Kajo)
Ellen Ainasoja, KPV (HBK)
Milja Kiviranta, HJK (KTP, Jäntevä)
Steffi Hassinen, PK-35 (PuiU, IF Sibbo-Vargarna, FC Kontu)
Anela Ljesnjanin, KaaPo (TPS, EuPa, Lauttakylän Luja)
Iiris Holmström, Valtti
Tilda Råtts, FC Sport
Sofia Jahnukainen, PKKU (TuPS)
Kerttu Sarelius, HJK
Neea Tähtisaari, ONS (RoPS)
Emilia Laiho, FC Peltirumpu (SiU, IPS)
U17-tyttöjen ottelut EM-karsintaturnauksessa
21.10. klo 21:00: Suomi – Pohjois-Irlanti 2–0
24.10. klo 14:00: Suomi – Irlanti 2–3
27.10. klo 16:0: Itävalta – Suomi 0–1
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti