Historian kymmenennet alle 20-vuotiaiden naisten MM-kisat alkavat tänään. Turnaus järjestetään tänä vuonna Costa Ricassa.

Naisten U20 MM-kisat pyörähtävät käyntiin tänä iltana klo 20:00 Suomen aikaa. Turnauksen avauspelissä kohtaavat B-lohkossa pelaavat Saksa ja Kolumbia. Kolme tuntia myöhemmin tulessa ovat B-lohkon kaksi muuta joukkuetta, Uusi-Seelanti ja Meksiko.

Avajaispäivänä pelataan myös kaksi A-lohkon kamppailua. Klo 02:00 Suomen aikaa yhteen ottavat Espanja ja Brasilia. Ensimmäinen kisapäivä huipentuu emäntämaa Costa Rican otteluun, kun joukkue kohtaa Australian klo 05:00 Suomen aikaa.

MM-kisoihin osallistuu yhteensä 16 maata, jotka on jaettu neljän joukkueen alkulohkoihin. Euroopasta mukana ovat Ranska, Saksa, Hollanti ja Espanja. Kisapaikat jaettiin vuoden 2019 alle 19-vuotiaiden EM-kisojen perusteella, joihin Suomi ei selvinnyt mukaan.

Aasiasta MM-kisoihin etenivät hallitseva maailmanmestari Japani, Australia ja Etelä-Korea. Afrikasta mukana ovat Ghana ja Nigeria. Pohjois- ja Väli-Amerikan karsinnoista lopputurnaukseen pääsivät Kanada, Meksiko ja USA, minkä lisäksi kotijoukkue Costa Rica osallistuu MM-kisoihin maanosan neljäntenä joukkueena. Lisäksi mukana ovat Uusi-Seelanti Oseaniasta ja Brasilia sekä Kolumbia Etelä-Amerikasta.

Turnaus on ensimmäinen alle 20-vuotiaiden naisten lopputurnaus neljään vuoteen. Normaalisti kahden vuoden välein pelattava turnaus jouduttiin perumaan vuonna 2020, minkä vuoksi hieman yllättäenkin MM-kultaa vuonna 2018 juhlinut Japani on saanut pitää kruunuaan poikkeuksellisen pitkään.

Loputa joukkueet saavat tulikasteensa turnauksessa päivää myöhemmin. C-lohkossa pelaavat Ranska, Nigeria, Kanada ja Etelä-Korea. D-lohkossa pudotuspelipaikoista puolestaan kamppailevat USA, Ghana, Japani ja Hollanti.

Jokaisen lohkon kaksi parasta joukkuetta etenee puolivälieriin, jotka pelataan elokuun 20. ja 21. päivä. Välierät pelataan torstaina 25. elokuuta ja mitalipelit sunnuntaina 28. elokuuta.


Wolverhampton Wanderers - AFC Bournemouth