Jalkapallon naisten alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut pelataan tänä vuonna 11. kertaa. Ikäluokan huiput yhteen keräävä turnaus järjestetään Kolumbiassa ja luvassa on toinen toistaan kiinnostavampia otteluita.
Kolumbia isännöi elokuun viimeisenä päivänä käynnistyneitä naisten alle 20-vuotiaiden MM-kisoja. Kyseisen turnauksen 11. painos järjestetään 24 joukkueen voimin, ja ottelurupeaman päätteeksi joku mukana olevista maista pääsee juhlimaan maailmanmestaruutta.
Kyseessä on kolmas kerta, kun Kolumbiassa järjestetään FIFA:n alaisuuteen kuuluvat kisat. Maassa ei ole kuitenkaan koskaan aiemmin pelattu lajin kattojärjestön masinoimaa naisten turnausta, joten käynnissä on historiallinen tapahtuma.
Kolumbia pääsi automaattisesti mukaan kisojen järjestäjämaana ja loput 23 joukkuetta selvittivät tiensä kuuden eri maanosan karsintojen kautta. Aasialle myönnettiin neljä kisapaikkaa, jotka menivät Japanille, Australialle, Pohjois-Korealle sekä Etelä-Korealle.
Kamerun, Ghana, Marokko ja Nigeria nappasivat puolestaan Afrikan neljä kisalippua. Pohjois, -Väli ja Kariban maiden paikat menivät Kolumbian lisäksi Argentiinalle, Brasilialle, Paraguaylle ja Venezuelalle.
Oseanian maille jaettiin kaksi kisalippua, jotka päätyivät Fijille ja Uudelle-Seelannille. Euroopasta mukaan pääsivät Itävalta, Ranska, Saksa, Hollanti ja Espanja.
Kaikki lopputurnaukseen edenneet joukkueet jaettiin neljään alkulohkoon, joiden kaksi parasta jatkaa automaattisesti pudotuspeleihin. Myös neljä parasta lohkokolmosta etenevät alkulohkoista jatkoon.
Pudotuspelivaiheessa, jos ottelu on tasan varsinaisen peliajan päätyttyä, pelataan jatkoaika (kaksi viiden minuutin mittaista jaksoa), jonka jälkeen voittaja ratkaistaan tarvittaessa rangaistuspotkukilpailussa.
Pronssiottelussa (21. syyskuuta) ei kuitenkaan pelata jatkoaikaa, vaan voittaja ratkaistaan rangaistuspotkukilpailussa. Sekä pronssiottelu että 22. syyskuuta pelattava turnauksen finaali pelataan Bogotan kaupungissa.
Kaikki maat ovat kirjoitushetkellä pelanneet yhden ottelun ja toinen kierros on luvassa varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa.
Jätä kommentti