Torstaina pelattiin Afrikan mestaruusturnauksen lohkovaiheen viimeiset ottelut. Norsunluurannikko voitti Algerian, mikä tarkoitti hallitsevan mestarin jäämistä alkulohkoon. Lohkon toisessa ottelussa Päiväntasaajan Guinea pelasi itsensä pudotuspeleihin voittamalla Sierra Leonen. F-lohkossa Mali ja Gambia voittivat omat ottelunsa.

Norsunluurannikko – Algeria 3–1

Hallitseva Afrikan mestari Algeria oli esiintynyt turnauksessa vaisusti. Kahdesta ensimmäisestä ottelusta oli jäänyt käteen vain maaliton tasapeli ja yllätystappio Päiväntasaajan Guinealle. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa Algeria ei ollut hallinnasta huolimatta tehnyt maaliakaan. Norsunluurannikko sen sijaan oli esiintynyt turnauksessa vakuuttavasti, ja johti lohkoa ennen päätöskierrosta.

Norsunluurannikko aloitti myös tämän ottelun terävästi. Elefantit siirtyivät johtoon jo 22 minuutin pelin jälkeen, kun Franck Kessié viimeisteli maalin edestä Nicolas Pépén hienosta esityöstä. Joukkue tuplasi johtonsa vielä ennen taukoa Ibrahim Sangarén maalilla. Keskikenttäpelaaja nousi vapaapotkutilanteessa korkeimmalle ja viimeisteli vakuuttavasti.

Pépé lisäsi Norsunluurannikon johdon jo kolmeen toisen jakson alussa upean yksilösuorituksen päätteeksi. Äärimmäisen viihdyttävästä ottelusta ei paikkoja puuttunut, ja Arsenalin laiturin maalin jälkeen myös Algeria alkoi nostaa koneessa kierroksia. Riyad Mahrez kuitenkin tuhri mahdollisuuden nopeaan kavennukseen, kun hän laukoi rangaistuspotkun tolppaan vain hetkeä Pépén maalin jälkeen.

Algeria onnistui laittamaan kirivaihteen silmään, ja joukkueella oli paikkansa etenkin erikoistilanteista. Sofiane Bendebka tekikin Algerian turnauksen ensimmäisen maalin kulmapotkukuvion päätteeksi.

Enempää maaleja ei ottelussa kuitenkaan nähty, mikä tarkoitti hallitsevan mestarin jäämistä alkulohkoon. Algerian saldoksi jäi yksi tasapelipiste ja nolla avoimesta pelistä tehtyä maalia. Norsunluurannikko kohtaa neljännesvälierissä Egyptin.

Sierra Leone – Päiväntasaajan Guinea 0–1

Sierra Leone ja Päiväntasaajan Guinea lähtivät lohkovaiheen päätösotteluun selkeistä asetelmista: kumpikin joukkue etenisi voitolla pudotuspeleihin huolimatta siitä, kuinka lohkon toisessa pelissä kävisi.

Tasaisuudesta ei joukkueiden välillä voi torstain perusteella kuitenkaan puhua. Päiväntasaajan Guinea hallitsi ottelua selvästi ja saneli pelin rytmin alusta loppuun. Vain heikko viimeistely piti lukemat tasaisina.

Ottelun ainoa maali nähtiin hieman ennen taukovihellystä, kun Pablo Ganet latasi näyttävän laukauksen noin kahdestakymmenestä metristä ohi Mohamed Kamaran.

Ottelun sankariksi nousi kuitenkin Päiväntasaajan Guinean maalivahti Jesús Owono, joka torjui aivan ottelun lopussa Sierra Leonen saaman rangaistuspotkun.

Päiväntasaaja Guinea jatkaa pudotuspeleihin lohkokakkosena. Sierra Leonelle tappio puolestaan tiesi turnauksen päättymistä tähän.

Gambia – Tunisia 1–0

Gambia yllätti F-lohkon ennakkosuosikin Tunisian totaalisesti viime hetken dramaattisella maalilla. Gambia oli ennen ottelua pisteen Tunisiaa edellä, mutta joukkueet tiesivät, että tasapeli riittäisi kummallekin jatkoon.

Tunisia otti ottelun hallintaansa heti alussa ja vei ensimmäistä jaksoa lähes miten halusi. Maalinteossa joukkue ei kuitenkaan onnistunut. Puoliajan loppu oli Tunisialle erittäin kohtalokas, sillä ensin Seifeddine Jaziri tuhri rankkarin, minkä jälkeen joukkueen maalivahti Farouk Ben Mustapha lensi suihkuun suoralla punaisella.

Punakortti luonnollisesti muutti ottelun asetelmia, ja Gambia pääsi toisella jaksolla peliin paremmin mukaan. Pitkään näytti kuitenkin siltä, että ottelu päättyisi pistejakoon. Lisäajan kolmannella minuutilla Ablie Jallow kuitenkin päätti toisin. Gambialainen sai pallon rangaistusalueen rajalla ja laukoi millimetrin tarkasti Tunisian maalin yläkulmaan.

Gambia jatkoi lohkostaan lohkokakkosena ja kohtaa neljännesvälierissä Guinean. Myös Tunisia saattoi kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä E-lohkon tulokset tiesivät sitä, että joukkue selvisi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle Nigeriaa vastaan yhtenä parhaista lohkokolmosista.

Mali – Mauritania 2–0

Mali otti vakuuttavan voiton nollaan pisteeseen jääneestä Mauritaniasta ja marssi ehkä hieman yllättäenkin F-lohkon voittoon.

Maalihanat aukesivat jo ottelun toisella peliminuutilla, kun Massadio Haïdara vei Malin johtoon jäätyään vapaaksi Mauritanian rankkarialueella. Toisen jakson alussa Ibrahima Koné turnauksen kolmannella rankkarimaalillaan.

Ottelua suvereenisti hallinnut Mali pelasi upean lohkovaiheen ja voitti oman lohkonsa. Neljännesvälierissä joukkue kohtaa Päiväntasaajan Guinean.


Wolverhampton Wanderers - AFC Bournemouth