Afrikan mestaruusturnauksessa pelattiin lauantain ja sunnuntain aikana peräti kuusi ottelua. Nigeria jatkoi ensimmäiseltä kierrokselta tuttuja vahvoja otteitaan. Egypti puolestaan otti turnauksen avausvoittonsa, ja hallitsevaa mestaria Algeriaa uhkaa alkulohkoon jääminen.

Nigeria – Sudan 3–1

Ensimmäisellä ottelukierroksella Egyptin voittanut Nigeria jätti Sudanin täysin jyrän alle. Samuel Chukwueze aloitti maalinteon jo kolmen minuutin pelin jälkeen, eikä Superkotkat päästänyt Sudania enää missään vaiheessa peliin mukaan. Taiwo Awoniyi tuplasi johdon hieman onnekkaasti, kunnes Moses Simon vei Nigerian jo kolmen maalin johtoon upealla yksilösuorituksella. Sudanin kavennus ottelun lopussa oli joukkueelle laiha lohtu.

D-lohkoa johtava Nigeria on pelannut itsensä potentiaalisesta mustasta hevosesta yhdeksi Afrikan mestaruuskisojen varteenotettavimmista mestarikandidaateista.

Guinea-Bissau – Egypti 0–1

Ensimmäisessä ottelussaan Nigeriaa vastaan nollille jäänyt Egypti paransi otteitaan merkittävästi toiseen otteluunsa. Faaraot dominoi ottelua Guinea-Bissauta vastaan käytännössä täysin, ja onnistui lopulta ottamaan voiton Mohamed Salahin toisella jaksolla iskemällä maalilla.

Ensimmäisessä ottelu kärjessä pelannut Salah siirtyi tähän otteluun laidalle, ja osallistui huomattavasti Nigeria-peliä enemmän pelinrakenteluun. Liverpoolin tähtipelaaja olikin ensimmäistä ottelua paremmin pelin sisässä, mikä on erittäin hyvä uutinen egyptiläisille. Muutenkin Egypti vaikutti huomattavasti paremmalta joukkueelta, kun se sai itse kontrolloida pelin tempoa.

D-lohkon toisena oleva Egypti kohtaa lohkovaiheen päätöskierroksella lohkon jumbona olevan Sudanin.

Algeria – Päiväntasaajan Guinea 0–1

Algerian vaikeudet turnauksessa jatkuvat. Avauskierroksella hallitseva mestari jäi maalittomaan tasapeliin Sierra Leonea vastaan siitä huolimatta, että hallitsi peliä täysin, piti palloa tuplasti enemmän kuin vastustaja ja voitti laukaukset maalia kohti 8–1.

Päiväntasaajan Guineaa vastaan sama tarina jatkui. Algeria voitti laukaukset ja hallitsi palloa 70-prosenttisesti, mutta ei onnistunut tekemään turnauksensa avausmaalia. Päiväntasaajan Guinea sen sijaan osui toisella jaksolla kulmapotkusta, ja nappasi ottelusta täyden pistepotin.

Ennen lohkovaiheen päätöskierrosta Algeria on E-lohkon viimeisenä yhdellä pisteellä. Joukkue kohtaa lohkonsa toisen voittajasuosikin, Norsunluurannikon, jolla on myös jatkopaikka pelissä. Vain voitolla Algeria pääsee pudotuspeleihin.

Norsunluurannikko – Sierra Leone 2–2

Ensimmäisen ottelunsa voittanut Norsunluurannikko otti pelillisen niskalenkin vastustajastaan, mutta joutui tyytymään tasapeliin lisäajan viimeisen minuutin maalilla. Wilfried Zaha hankki heti ottelun alussa joukkueelleen rangaistuspotkun, jonka Franck Kessié kuitenkin tuhri. Hetkeä myöhemmin Zaha kuitenkin syötti Sebastian Hallerin maalintekoon. Toisella jaksolla Sierra Leone nousi hetkeksi tasoihin, ennen kuin Nicolas Pépé vei joukkueensa uudestaan johtoon tarkalla viimeistelyllä. Norsunluurannikko jatkoi hyökkäysten vyöryttämistä, mutta ilman merkittävää tulosta. Aivan ottelun lopussa joukkueen maalivahti Badra Ali Sangaré pudotti hänelle puskemalla palautetun pallon, ja Alhaji Kamara pääsi pilaamaan Norsunluurannikon juhlat tyhjään maaliin.

Norsunluurannikko johtaa lohkoaan pisteen erolla Päiväntasaajan Guineaan ennen lohkovaiheen päätöskierrosta.

Gambia – Mali 1–1

Avausottelunsa voittaneet Gambia ja Mali kohtasivat F-lohkon kärkikamppailussa. Ottelun pelillisesti parempi osapuolisko oli selvästi Mali, joka voitti pelin laukaukset 19–6 ja pallonhallinnan 68%-32%. Gambia osoitti kuitenkin vaarallisuutensa erikoistilanteissa laukomalla pallon kaksi kertaa suorasta vapaapotkusta tolppaan ensimmäisellä jaksolla.

Lukuisista huippupaikoista huolimatta vaadittiin rankkaria, että ottelun kuparinen saatiin rikottua. Malin Ibrahima Koné vei joukkueensa johtoon pilkulta kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Mali joutui kuitenkin pettymään, sillä Gambia tasoitti, niin ikään rankkarista, varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Musa Barrow’n toimesta.

Joukkueet jatkavat tasapisteissä F-lohkon kärjessä ennen viimeistä kierrosta.

Tunisia – Mauritania 4–0

Avauspelissään yllättäen Malille hävinnyt Tunisia osoitti, miksi sitä pidettiin ennen turnausta lohkonsa suurimpana suosikkina. Joukkue jätti Mauritanian täysin jyrän alle viimeistelemällä kaksi maalia jo ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin. Mauritania ei tästä noussut, vaan Tunisia tuplasi johtonsa vielä kahdella toisen puoliajan maalilla, joiden väliin jäi alle kaksi minuuttia.

Tunisia nousi kolmeen pisteeseen, pisteen päähän Malista ja Gambiasta. Mauritania puolestaan on tappion myötä varmuudella ulkona pudotuspeleistä.