Afrikan mestaruusturnaus sai toisen ottelupäivänsä päätökseen eilisiltana. Senegal otti dramaattisen voiton Zimbabwesta, Guinea voitti Malawin, Marokko peittosi Ghanan kahden suurmaan välienselvittelyssä ja Gabon kaatoi Komorit. Jokainen otteluista päättyi 1–0 voittoon.

Senegal – Zimbabwe 1–0

Afrikan mestaruusturnauksen kenties suurin mestarisuosikki Senegal aloitti oman turnauksensa Zimbabwea vastaan. Zimbabwella oli omat paikkansa ensimmäisellä puoliajalla, mutta suurin osa ottelusta sujui kuitenkin ennakkosuosikkien hallinnassa. Hyvin puolustanut Zimbabwe piti lukemat kuitenkin nollissa aivan ottelun viimeiselle minuutille saakka.

Ensimmäisen puoliajan paras paikka siunaantui PSG:n Idrissa Gueyelle, kun Liverpoolin Sadio Mané pelasi tämän vapaaksi Zimbabwen rangaistusalueen sisällä. Senegalilaisen kosketus oli kuitenkin liian kova, ja pallo karkasi suoraan Petros Mharin hyppysiin. Hetkeä myöhemmin Pape Abou Cissé oli viedä Senegalin johtoon, mutta topparin pusku avopaikasta suuntautui Zimbabwen maalin ohi. Toisella puoliajalla varsinaisia huippupaikkoja ei nähty, vaan Zimbabwen tiivis puolustus piti. Kunnes lisäajan viimeisellä minuutilla vaihdosta sisään tulleen Pape Gueyen laukaus osui zimbabwelaispuolustajan käteen, ja Senegalille tuomittiin rangaistuspotku. Mané ei pilkulta erehtynyt, joten turnauksen mestarisuosikki aloitti turnauksensa nihkeällä voitolla.

Guinea – Malawi 1–0

Guinean ja Malawin välinen ottelu Afrikan mestaruusturnauksen lohkovaiheen ensimmäisellä kierroksella alkoi vauhdikkaasti. Ottelun ensimmäisen paikan loi Malawin Mician Mhone, jonka kaukaa lähtenyt laukaus oli tuottaa vaikeuksia Allsvenskanissa työkseen torjuvalle Aly Keitalle. Guinea vastasi vaarallisesti, kun Ibrahima Conté nousi kulmapotkussa kaikkein korkeimmalle, mutta pusku pysähtyi Malawin maalin tolppaan. Puolen tunnin pelin jälkeen kuparinen kuitenkin rikkoontui. Guinean suurin tähti Naby Keïta vapautti vasemmalle laidalle   José Kantén. Hyökkääjä onnistui jatkamaan pallon maalin eteen Issiaga Syllalle, jolla oli helppo työ viimeistellä tyhjiin. Malawin hyökkäyspeli piristyi maalin jälkeen hieman, mutta Keita venyi jälleen upeaan torjuntaan Peter Bandan lähettämään kaukolaukaukseen. Maalivahdit nousivatkin ottelun suurimmiksi sankareiksi, sillä toisella puoliajalla Malawin Ernest Kakhobwe otti vielä upean kaksoistorjunnan Aguibou Camara yrityksen päätteeksi, ja Keita venyi hienoon jalkatorjuntaan ottelun viimeisessä maalipaikassa.

Marokko – Ghana 1–0

Marokko aloitti ottelun terävämmin. Heti alussa joukkueen kapteeni Romain Saïss pääsi yrittämään onneaan vapaapotkusta, mutta pusku suuntautui Ghanan maalin yli. Ghana piristyi ensimmäisen jakson edetessä, mutta Joseph Paintsilin yli viuhunutta kaukolaukausta lähemmäs maalintekoa Mustat Tähdet eivät päässeet. Toisella jaksolla Marokko otti pelin takaisin hallintaansa. Ensin Sofiane Boufal pääsi yrittämään jatkoa aivan maalin edestä, sitten Zakaria Aboukhlal pääsi kokeilemaan viuhuvaa laukaustaan rangaistusalueen rajalta. Kumpikaan tilanne ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Ghanan paras paikka siunaantui taas Paintsilille, jonka hienon yläkulmaan suuntautuneen laukauksen Yassine Bounou torjui vielä hienommalla venytyksellä. Vain seitsemän minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Marokko iski. Aboukhlal toi pallon hienosti Ghanan rangaistusalueelle, jossa se kimposi pienoisella onnellakin maalin edessä olleelle Boufalille. Tämä ei erehtynyt, ja Marokko aloitti Afrikan mestaruusturnauksen voitolla.

Komorit – Gabon 0–1

Gabon avasi ottelun maalihanat jo vartin pelin jälkeen. Pitkä maalipotku vapautti Louis Ameka Autchanga, joka sitoi Komorien puolustuksen itseensä ja pelasi hienon läpisyötön Aaron Boupendzalle. Hyökkääjä ei turhia säästellyt, vaan pamautti pienestä kulmasta upean laukauksen maalin yläkulmaan. Ensimmäisellä jaksolla nähtiin vielä melko kiistanalainen tilanne, kun Gabonin maalivahti Jean-Noël Amonome näytti pelanneen palloa kädellään rangaistusalueen ulkopuolella. Tilanne ei kuitenkaan tuomarien mielestä aiheuttanut jatkotoimenpiteitä. Komorit hallitsi selvästi toista puoliaikaa, ja vyörytti hyökkäyksiä kohti ilman suurinta tähteään Pierre-Emerick Aubameyangia pelanneen Gabonin maalia. Aidosti vaarallisille maalipaikoille joukkue ei kuitenkaan päässyt.


Paraguay - Venezuela