Helmarit nappasi toisen peräkkäisen voittonsa Slovakiasta Senecissä.

Joukkueet eivät selvästikään olleet tulleet pääsiäisleirille lomailemaan, sillä maanantaina pelatun ottelun tempo oli perjantain ensimmäisen kohtaamisen tapaan todella korkealla. Slovakian fyysisestä pelaamisesta huolimatta jälleen kerran edettiin Helmarien komennossa.

Heidi Kollanen oli lähellä viedä Suomen johtoon, mutta ensimmäisen ottelun maalillaan ratkaisseen Katariina Kollasen syöttö ei aivan tavoittanut Örebron pelaajaa maalin edustalta. Painostus kuitenkin jatkui, ja seuraavat paikat siunaantuivat Ria Ölingille ja Natalia Kuikalle. Kummankaan yritys ei kuitenkaan osunut maalipuiden väliin.

Reilun puolen tunnin jälkeen Suomi siirtyi lopulta johtoon. Elli Pikkujämsä vapautti Adelina Engmanin vauhtiin ja Engmanin keskitys kimposi slovakialaispuolustuksen kautta maaliin.

Myös toinen jakso alkoi Helmarien komennossa. Slovakia kuitenkin onnistui paitsioansassaan ja Suomen hyökkääjät löysivät itsensä kerta toisensa jälkeen laittomasta asemasta. Vajaan tunnin kohdalla Slovakialla oli oma etsikkoaikansa, jonka aikana se sai luotua useampaan kertaan painetta Anna Tammisen maalille. Helmarien maali pysyi kuitenkin suojattuna.

Tunnin kohdalla Slovakian tehottomuus kostautui. Vaihdosta kentälle tullut Linda Sällström käynnisti hyökkäyksen ja toinen vaihtopelaaja Jutta Rantala viimeisteli, kun Helmarit siirtyi 2-0 johtoon.

Slovakia – Suomi 0-2 (0-1)

34′ Oma maali 0-1
64′ Jutta Rantala 0-2

Suomen kokoonpano

Maalivahti:
12 Anna Tamminen

Puolustus:
2 Elli Pikkujämsä >> 83′ Nea Lehtola
3 Eva Nyström
15 Natalia Kuikka
5 Emma Koivisto

Keskikenttä:
25 Katariina Kosola
20 Eveliina Summanen
8 Olga Ahtinen (C) >> 30′ Oona Siren
4 Ria Öling

Hyökkäys:
7 Adelina Engman >> 58′ Jutta Rantala
14 Heidi Kollanen >> 58′ Linda Sällström


Paraguay - Venezuela