Helmarit aloitti pääsiäisleirinsä niukalla 1-0 voitolla Slovakiasta.

Suomi aloitti pääsiäisen maajoukkueleirinsä painostamalla Slovakiaa kovaa. Emma Koivisto oli viedä Helmarit johtoon jo kolmannen peliminuutin kohdalla. Myös Suomen päädyssä nähtiin vaarallisia tilanteita ottelun alkuhetkillä, kun Slovakia osoitti vaarallisuuttaan vastahyökkäyksissä. Tinja-Riikka Korpela piti kuitenkin hienoilla torjunnoilla maalinsa puhtaana.

Avausjakso sujui alusta loppuun Suomen hallinnassa. Maalia Helmarit ei kuitenkaan onnistunut tekemään, sillä Slovakian maalilla torjunut Mária Korenčiová nollasi niin Emmi Alasen, Linda Sällströmin kuin Jutta Rantalankin lähentelyt.

Toinen puoliaika jatkui Helmarien komennossa, mutta edelleen joko Korenčiová tai Slovakian uhrautuvasti vetoja blokannut puolustus piti maalin ovet suljettuina. Ensimmäisellä puoliajalla pahasti jalkoihin jäänyt Slovakia aktivoitti peliään selvästi, mikä avasi maalipaikkoja kumpaankin päähän. Slovakian aktiivinen prässi oli myös Helmareille uudenlainen haaste, mikä näkyi pelin avaamisen tahmeutena.

Reilun tunnin jälkeen Helmarit onnistuin kuitenkin rikkomaan ottelun kuparisen. Katariina Kosola lähetti rangaistusalueen oikean rajan tuntumasta noston, joka leijaili lopulta aina maaliin asti.

Kosolan maajoukkueuran ensimmäinen maali jäi myös voittomaaliksi, kun Jana Vojteková ampui Natalia Kuikan aiheuttaman rangaistuspotkun suoraan Korpelan syliin.

Suomi ja Slovakia kohtaavat uudestaan pääsiäismaanantaina klo 14:00.

Slovakia – Suomi 0-1 (0-0)

69′ Katariina Kosola 0-1

Suomen kokoonpano

Maalivahti:
23 Tinja-Riikka Korpela (C)

Puolustus:
11 Nora Heroum >> 46′ Elli Pikkujämsä
3 Eva Nyström
15 Natalia Kuikka
5 Emma Koivisto

Keskikenttä:
25 Katariina Kosola
20 Eveliina Summanen
8 Olga Ahtinen >> 85′ Heidi Kollanen
10 Emmi Alanen >> 65′ Ria Öling

Hyökkäys:
18 Linda Sällström >> 85′ Emma Peuhkurinen
22 Jutta Rantala >> 79′ Adelina Engman


Paraguay - Venezuela