Palloliitto julkaisi Suomen jalkapalloperheen maajoukkueiden uudet pelipaidat tiistaina. Päivitettyjä pelipaitoja käyttävät Huuhkajien ja Helmarien lisäksi kaikki futsalmaajoukkueet sekä eri juniorimaajoukkueet.
Suomen jalkapalloperheen maajoukkueet saivat uudet pelipaidat tiistaina. Palloliitto julkisti paidat näyttävällä videolla, jonka voit katsoa tästä linkistä tai tämän jutun lopusta.
– Suomen pelipaidat ovat maajoukkuebrändeillemme tärkeitä symboleita ja iso osa jalkapallokulttuuriamme. Uusien pelipaitojen lanseeraaminen on merkityksellinen hetki, johon haluamme panostaa. Pelipaitojen inspiraation lähteistä halusimme kertoa vaikuttavan ja tunteikkaan lanseerausvideon muodossa. Toivomme, että lanseeraus ja pelipaitojen designit herättävät paljon keskustelua, Palloliiton markkinointipäällikkö Mikko Laitinen kertoi liiton tiedotteessa.
Palloliton mukaan Suomen uudet pelipaidat toimivat kunnianosoituksena sekä Suomen 111-vuotiselle maajoukkuehistorialle että suomalaisten läheiselle luontosuhteellekin.
Uusi kotipaita on samankaltainen kuin Suomessa ja maailmalla mainetta niittänyt edeltäjänsä. Tuossa paidassa siniristi koristi muutoin valkoisen paidan etuosaa. Uudessa kotipaidassa sama risti nähdään hieman vaaleampana, minkä lisäksi paidassa on tuore pohjakuviointi.
– Uuden kotipelipaidan designissa halusimme kunnioittaa vanhaa, mutta tuoda ilmeeseen sopivasti uuttakin. Maajoukkueidemme edelliset pelipaidat, etenkin kotipaita, olivat monellakin mittarilla ennenkuulumattomia menestyksiä. Kotipaidan tyyliä ylistettiin laajalti, ja myyntimäärät rikkoivat ennätyksiä. Näin ollen olemmekin erittäin innoissamme tuomassa markkinoille pelipaitojen seuraavia luomuksia, Palloliiton myynti- ja markkinointijohtaja Mikko Varis kertoi.
Vieraspelipaita puolestaan eroaa aiemmasta versiosta selvästi. Päävärinä toimii edelleen tuttu sininen, mutta paita ei ole enää yksivärinen. Salmiakkiruudullinen metsäkuviointi tekee uudesta pelipaidasta aiempaa rohkeamman.
– Uuden vieraspelipaidan osalta lähestymisemme oli täysin uudenlainen ja rohkeampi. Yhdessä uudet koti- ja vieraspaitamme muodostavat eheän kokonaisuuden ja viestivät siitä, mitä me suomalaiset rakastamme ja mistä meidät myös maailmalla tunnetaan: puhtaasta luonnosta, sekä tuhansista metsistä ja järvistä. Kuten miesten EM-kisat viime vuonna osoittivat, maajoukkueemme ovat kannattajineen todellisia positiivisen Suomi-kuvan sanansaattajia maailmalla ja tänä kesänä on Helmareiden vuoro astua Euroopan parrasvaloihin, Varis sanoo.
Paitojen debyytti tapahtuu lauantaina 4. kesäkuuta, jolloin Huuhkajat kohtaa Uefa Nations Leaguen ottelussa Bosnia ja Hertsegovinan Helsingissä. Nations League jatkuu Suomen osalta kolmella muullakin ottelulla kesäkuussa. Arvokisadebyyttinsä paidat tekevät heinäkuussa, jolloin Helmarit osallistuu Englannissa järjestettäviin EM-kisoihin.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti