Afrikan MM-karsinnat jatkuvat tänään. Yhtään joukkuetta Qatarin MM-kisoihin ei vielä tiedetä, sillä kaikki maanosan edustajat ratkaistaan viimeisessä vaiheessa. Jompikumpi tämän vuoden Afrikan mestaruuskisojen finalisteista jää ulos MM-kisoista.
MM-karsinnat Qatarin MM-kisoihin ovat edenneet loppusuoralle. Eurooppaa lukuun ottamatta jokaisen maanosaliiton MM-karsinnat pelataan loppuun seuraavan viikon aikana. Maaliskuun loppuun mennessä 29 maata on varmistanut paikkansa vuoden 2022 jalkapallon MM-kisoissa.
Afrikalla on jalkapallon MM-kisoissa viisi paikkaa, joista kaikki ovat vielä ratkaisematta. Maanosan MM-kisapaikat jaetaan kaikki karsintojen viimeisessä vaiheessa, jossa kymmenen lohkovoittajaa on jaettu ottelupareihin, joiden voittajat etenevät MM-kisoihin.
Afrikan MM-karsinnat
Afrikan MM-karsinnoissa tilanne on harvinaisen selkeä. Kymmenen maata on selvittänyt tiensä karsintojen viimeiselle kierroksella. Joukkueet on jaettu viiteen ottelupariin, jotka pelataan kaksiosaisina. Jokaisen otteluparin voittaja etenee varmuudella vuoden 2022 MM-kisoihin.
Suurin mielenkiinto kohdistuu Egyptin ja Senegalin väliseen ottelupariin. Maat kohtasivat jo Afrikan mestaruuskisojen finaalissa tämän vuoden tammikuussa, jolloin Senegal oli parempi. Joukkueita voi perustellusti pitää Afrikan kahtena parhaana, ja kummallekin jääminen MM-kisojen ulkopuolelle olisi valtava takaisku. Tällä kertaa arpaonni oli kuitenkin raadollinen, ja joko Sadio Manen Senegal tai Mohamed Salahin Egypti saa luvan katsoa MM-kisat televisiosta.
Myös Kamerunin ja Algerian sekä Ghanan ja Nigerian välisissä ottelupareissa kohtaavat perinteiset Afrikan mantereen mahtimaat. Näistä kuitenkin Ghanan tähti on ollut jo pitkään laskeva, ja Nigeria lähtee ottelupariin melko selvänä ennakkosuosikkina. Myös Algerian meno on ollut viime aikoina hieman alavireistä, mutta vuoden 2019 Afrikan mestaruusturnauksen voittaja laittaa tämän vuoden Afrikan mestaruusturnauksen pronssimitalistin varmasti koville.
Kahdessa viimeisessä parissa lähtökohdat ovat hieman enemmän toiselle joukkueelle kallellaan. Marokko pelasi Afrikan mestaruusturnauksessa mahtavaa jalkapalloa, ja lähtee selvänä suosikkina ottelupariin Kongoa vastaan. Tunisian pitäisi puolestaan pystyä kaatamaan Mali matkalla kohti MM-kisoja.
Otteluparien ensimmäiset osat pelataan tänään. Toiset osat ovat edessä ensi viikon tiistaina. Afrikalla on MM-kisoissa viisi paikkaa, joten yksikään afrikkalainen joukkue ei jatka maanosien välisiin MM-jatkokarsintoihin.
Afrikan MM-karsintojen pudotuspeliparit
Egypti – Senegal
Marokko – Kongon Demokraattinen Tasavalta
Ghana – Nigeria
Kamerun – Algeria
Mali – Tunisia
Jätä kommentti