Alexander Ring nauttii suurta arvostusta Pohjois Amerikan MLS-sarjassa. Miehen seurasiirto valittiin kahdeksan parhaan traden joukkoon.

Suomen maajoukkueen entinen vakiokasvo ja keskikenttäpelaaja Alexander Ring on sopeutunut loistavasti Yhdysvaltoihin. Mies jätti viime vuonna New Yorkin taakseen ja siirtyi laajennusseura Austin FC:n riveihin. Mies nauttii uudessa joukkueessaan suurta vastuuta ja toimi viime kaudella myös joukkueen kapteenina.

Suomalaisen seurasiirtoa pidetään erittäin onnistuneena Austinin kannalta. Hänen myyntinsä valittiin kahdeksan parhaan MLS-traden joukkoon. New York City FC luopui pelaajasta yhteensä noin 1,3 miljoonalla dollarilla. Texaxilaisseura sai ensimmäiselle kaudelle luotettavan pelimiehen kelpo hintaan.

– Jymykauppa laajennusjoukkueelle. Austin FC sai kapteeninsa ja tukipilarin, joka tuli määrittelemään heidän kulttuurinsa ensimmäisestä päivästä lähtien. Ja – ai niin – hän on myös hemmetin hyvä pelaaja, MLS kertoi tiedotteessaan.

– Austin selvisi puolustuspelinsä puutteista ensimmäisen vuoden aikana, ja Ring vaihteli keskikentällä eri rooleissa, mutta hän on edelleen olennainen pelaaja tälle joukkueelle ja parhaassa iässään. 30-vuotias suomalainen ei ollut halpa, mutta laajennusseurat saavat ylimääräistä allokaatiorahaa, joten se tekee hankinnasta helpommin hyväksyttävän.

Ring tuntuu löytäneen pelillisen kotinsa Yhdysvalloista, johon hän siirtyi vajaa viisi vuotta takaperin. Monikäyttöinen pelaaja, jonka tärkein ominaisuus on periksiantamattomuus. Urallaan mies on ehtinyt pelata Suomen ja Yhdysvaltojen lisäksi myös Saksan kentillä. Maajoukkueuransa mies päätti runsaan matkustamisen takia, mutta taitojensa puolesta hänelle olisi luultavasti ollut vielä käyttöä Markku Kanervan miehistössä.

Lähde: SuomiFutis