Kuva: Kevin Hodgson / Bildbyrån

Helmarit kohtaavat tämän vuoden viimeisessä MM-karsintaottelussaan Ruotsin tänään klo 19:30 Suomen aikaa. Ottelu pelataan Göteborgissa.

Suomi taistelee lohkovoitosta

Helmarit kohtaavat Ruotsin vuoden viimeisessä MM-karsintaottelussaan Gamla Ullevilla tänä iltana. Panokset otteluun ovat suuret, sillä Ruotsi johtaa karsintalohkoa yhdeksällä pisteellä, Suomen ollessa lohkon toisena kolmen pisteen päässä.

Tämäniltaisen ottelun jälkeen Helmarit ovat pelanneet puolet MM-karsintaotteluistaan. Karsinnat jatkuvat vuoden 2022 puolella, jolloin joukkue pelaa kaksi ottelua huhtikuussa ja kaksi ottelua syyskuussa. Matkaa siis MM-kisoihin vielä on, ja paljon ehtii karsintalohkossa tapahtua myös ensi vuoden aikana. Voitolla Suomi kuitenkin pitäisi lohkovoiton avaimet täysin omissa käsissään.

Altavastaaja-asema sopii Suomelle

Suomella on edessään todella haastava ottelu, sillä Ruotsi on voittanut kaikki aiemmat karsintaottelunsa päästämättä vielä maaliakaan. Joukkue ei itse asiassa ole hävinnyt ainuttakaan karsintaottelua 39 vuoteen. Fifan virallisella ranking-listalla Ruotsi on toisena, edellään vain hallitseva maailmanmestari USA.

Suomen ykkösmaalivahti Tinja-Riikka Korpela on kuitenkin luottavainen Helmarien mahdollisuuksiin länsinaapuria vastaan.

– Totta kai edessä on haastava ottelu, mutta kaikki putket katkeavat joskus. Ihmiset odottavat, että Ruotsi vie pelin. Voin kuitenkin luvata, että teemme kaikkemme, ettei heillä tule siitä helppoa. Tavoitteenamme on haastaa Ruotsi täysillä ja saada pitkä tappioton putki poikki, Tottenham Hotspuria edustava maalivahti sanoo Palloliiton kotisivuilla.

Korpelan mielestä altavastaaja-asema saattaa jopa kääntyä Suomen eduksi.

– Olimme suosikkeja kotikentällä Irlantia vastaan ja se näkyi varsinkin ottelun alussa, sillä jännitimme hieman emmekä onnistuneet tekemään paikoista maaleja. Nyt tilanne on kuitenkin toisin päin, sillä olemme Ruotsin kotikentällä ja pääsemme altavastaajana hakemaan yllätystä.

Lokakuussa Georgiaa vastaan uransan sadannen A-maaottelun pelannut maalivahti luottaa siihen, että omiin vahvuuksiinsa luottamalla Suomi voi horjuttaa yhtenä maailman parhaista joukkueista pidettyä Ruotsia.

– He tulevat otteluun aggressiivisesti ja se sopii meille paremmin, sillä pääsemme käyttämään meidän vahvuutta eli vastahyökkäyspeliä. Toki myös pallollinen pelaamisemme on mennyt selkeästi eteenpäin.

Suomen joukkue MM-karsintaotteluun Ruotsia vastaan

Tinja-Riikka Korpela, Tottenham Hotspur FC
Anna Tamminen, Hammarby IF
Paula Myllyoja, RCD Espanyol
Natalia Kuikka, Portland Thorns
Anna Westerlund, Åland United
Anna Auvinen, UC Sampdoria
Elli Pikkujämsä, KIF Örebro
Eva Nyström, Hammarby IF
Emma Koivisto, Brighton and Hove Albion
Tuija Hyyrynen, Juventus FC
Nora Heroum, SS Lazio
Eveliina Summanen, Kristianstads DFF
Emmi Alanen, Växjö DFF
Ria Öling, FC Rosengård
Olga Ahtinen, Linköpings FC
Essi Sainio, HJK
Julia Tunturi, Vittsjö GIK
Adelina Engman, Växjö DFF
Iina Salmi, Valencia CF
Juliette Kemppi, Växjö DFF
Jutta Rantala, Kristianstads DFF
Sanni Franssi, Real Sociedad
Amanda Rantanen, KIF Örebro
Linda Sällström, HJK
Kaisa Collin, AIK


Everton - Liverpool
Brighton & Hove Albion - Chelsea