Kuva: Bildbyrån

Huuhkajien luottotoppari ja monivuotinen puolustuksen lukko Joona Toivio, 33, siirtyy MTV Urheilun saamien tietojen mukaan ensi kaudeksi HJK:n paitaan. Kolme edellistä kautta Toivio on pelannut Ruotsin Allsvenskanissa BK Häckenin joukkueessa. Sopimusta HJK:n kanssa ei olla vielä julkistettu, mutta tämä todennäköisesti tapahtuu joulukuussa Allsvenskan-kauden päättymisen jälkeen.

Toivio on Klubi 04 -taustainen pelaaja, joten hänellä on edessä paluu tuttuun ympäristöön. Mies lähti Helsingistä yli viisitoista vuotta sitten pitkälle ulkomaankiertueelle, jonka aikana hän ehti pelata Ruotsin lisäksi Hollannissa, Norjassa, sekä Puolassa.

Huuhkajissa Toivio on muodostanut viime vuosina varsin toimivan toppariparin Paulus Arajuuren kanssa. Miesten yhteistyö on ollut parhaimmillaan saumatonta, molempien tuntiessa toistensa liikkeet.

Toivio on monipuolinen pelaaja, joka harvoin sortuu virheisiin

Myös laitapuolustajan tontilla urallaan pelannut sipoolainen on teknisesti taitava. Toivio pystyy avaamaan peliä oikea-aikaisesti ja hän näkee tyhjät tilat kentällä. Mies oli erittäin tärkeässä roolissa auttamassa Huuhkajia ensimmäistä kertaa EM-kisoihin ja pelasi turnauksen jokaisessa ottelussa.

Viimeisissä maaotteluissa Toivion rooli on pienentynyt, päävalmentaja Markku Kanervan luottaessa toisiin pelaajiin joukkueen puolustuslinjassa. On kuitenkin luultavaa, että pitkän uran tehnyt Toivio saa vielä mahdollisuutensa maajoukkuepaidassa.

Toteutuessaan hankintaa voidaan pitää Klubin kannalta todella onnistuneena ja se saa erittäin rutinoituneen pelaajan riveihinsä. Vaikka Toivion jalka on alkanut viime vuosina hieman painaa, miehen sijoittuminen ja pelinlukutaidot ovat edelleen huippuluokkaa.

HJK johtaa tällä hetkellä Veikkausliigaa pisteen erolla toisena olevaan KuPSiin. Joukkueet kohtaavat kauden viimeisellä kierroksella Kuopiossa tämän viikon sunnuntaina.