Suomen kaikkien aikoihin jalkapalloilijaan lukeutuva Linda Sällström lopettaa pelaajauransa tämän maajoukkueikkunan jälkeen.

Linda Sällström on sekä kaikkien eniten maaotteluita pelannut että eniten maaottelumaaleja iskenyt suomalainen jalkapalloilija. Hyökkääjä on tähän mennessä pelannut 155 A-maaottelua, joissa on syntynyt 64 maalia.

Lukemat saattavat kuitenkin vielä kasvaa, sillä Sällströmillä on edessään vielä viimeinen palvelus Suomen maajoukkueelle. Helmarit pelaa perjantaina ja tiistaina Tanskaa vastaan noususta A-liigaan ensi vuoden MM-karsintoihin. Perjantain kotiottelu Tammelassa jää samalla Sällströmin viimeiseksi kotiyleisön edessä.

– Perjantain kotipeli tulee olemaan viimeinen kotipelini Helmarit-paidassa. Ja tähän kauteen päättyy myös futisurani, kyynelehtivä Sällström kertoi medialle tiistai-iltapäivänä.

– Tämä on aika tunteikas päätös. Olen mielessäni pyöritellyt tätä jonkn aikaa. Nyt yhtäkkiä onkin syksy ja viimeinen tapahtuma, hyökkääjä jatkoi.

Sällström myönsi, että päätös on kypsynyt jo useamman vuoden, mutta aina on löytynyt uusi motivaattori uran jatkumiselle. Nyt hän kuitenkin koki, että on urallaan saavuttanut kaiken sen, mitä voi realistisesti odottaa.

– Minulla oli nuorempana tavoitteena jättää jälkeni suomalaisen jalkapallon historiaan. Nyt olen melko varma siitä, että Suomen historian suurimmista jalkapalloilijoista puhuttaessa ei voida jättää minun nimeäni keskustelun ulkopuolelle, Sällström sanoi.

Sällströmin elämä jatkuu uran jälkeen lääkäriopintojen parissa. Niiden jälkeen hän haluaisi tehdä paluun urheilun pariin, esimerkiksi joukkueen lääkärin roolissa.

Lisäksi hän haluaa pitäytyä roolissaan heikompiosaisten puolestapuhujana. Sällström on tullut vuosien varrella tunnetuksi siitä, että hän ottaa aktiivisesti kantaa esimerkiksi eri ihmisryhmiä kohdistuvaa syrjintää vastaan.

Myös uran viimeisen tiedotustilaisuuden hän hyödynsi tyylilleen uskollisena huono-osaisten asemaa parantaakseen. Vaikka mittavasta urasta olisi liittynyt puhuttavaa vaikka kuinka paljon, päätti Sällström tiedotustilaisuuden ottamalla kantaa Gazaan kohdistuvia iskuja vastaan.

– Suomi on historian väärällä puolella. Hallitus seuraa sivusta, kun tuhannet lapset ja siviilit kuolevat.

Sällströmin mielestä Suomen hallitus on liian myönteinen Israelia kohtaan. Suomi on Tanskan ohella ainoa Pohjoismaa, joka ei ole tunnustanut Palestiinan valtiota.

– Minun mielestäni on tärkeää nostaa esille, etteivät kaikki hyväksy tällaista, vaikka Suomen hallitus niin tekee. Kaikki eivät suostu olemaan hiljaa ja seuraamaan vierestä, Sällström päätti.


Andorra - Serbia