Jalkapallon naisten olympiakulta ratkesi lauantaina, kun Brasilia ja USA asettuivat vastakkain.

Brasilia sai peliin hienon startin ja oli lähellä maalintekoa jo vajaan parin minuutin kohdalla. Gabi Portilhon yritys jäi kuitenkin puolittaiseksi, joten jenkkien maali varjeltui tässä vaiheessa.

USA oli ensimmäisen vartin ajan telineissä ja Brasilia hallitsi pelin virtausta. Pikkuhiljaa myös sinipaitainen Yhdysvallat sai juonesta paremmin kiinni. Viimeiset syötöt eivät kuitenkaan napsuneet kohdilleen ja parhaalle maalintekosektorille murtautuminen tuotti tuskaa.

Tempo pysyi suhteellisen korkeana ensimmäisellä puoliajalla ja parhaat tekopaikat siunaantuivat Brasilialle. Etenkin vasemmalla laidalla pelannut Ludmila oli jatkuvasti vaarallinen aiheuttaen harmaita hiuksia USA:n puolustukselle.

Aivan jakson lopulla nähtiin koko avauspuolikkaan paras tilaisuus. Portilho pääsi ohjaamaan lähietäisyydeltä, mutta USA:n maalia vartioinut Alyssa Naeher venyi paraatipelastukseen.

USA oli ensimmäisellä puoliajalla suhteellisen passiivinen ja suurissa ongelmissa fyysisesti pelanneen Brasilian kanssa. Toisella jaksolla Emma Hayesin valmentama USA oli kuitenkin selkeästi paremmin mukana. Peli tasoittui huomattavasti ja sai uuden käänteen vajaan tunnin kohdalla.

Mallory Swanson vei USA:n johtoon Korbin Albertin esityöstä. Brasilia reagoi lähes välittömästi ja suoritti kolme pelaajavaihtoa. Kentälle kirmasi muun muassa Marta, joka pelasi suurella todennäköisyydellä uransa viimeisen maaottelun.

Brasilia pääsikin vaihtojen myötä jälleen paremmin peliin mukaan ja painoi hurjasti päälle ottelun lopussa. Brasilia kävi lähellä tasoitusta lopussa, kun sille tuomittiin vapaapotku rangaistusalueen tuntumasta. Martan laukaus leijaili kuitenkin taivaan tuuliin.

USA keskittyi lopussa rikkomaan peliä ja puolustamaan omaa aluettaan tiiviisti. Brasilia ei pystynyt murtamaan vastustajansa puolustusmuuria, joten USA:lle olympiakultaa tasaisen kamppailun jälkeen.

Brasilia – USA 0-1 (0-0)

57’ 0-1 Mallory Swanson