Miesten futsalmaajoukkue pelaa paikasta ensi vuoden MM-kisoissa, kun se kohtaa Portugalin tämän viikon perjantaina. Joukkueen taustalla kuitenkin kuohuu ennen ratkaisevaa karsintaottelua. Sekä joukkueen kapteeni Jani Korpela että kokeneisiin runkopelaajiin kuuluva Miika Hosio on tiputettu joukkueen kokoonpanosta Portugali-ottelun alla. Päävalmentaja Serhio Gargellin mukaan kaksikko ei ole sitoutunut joukkueen toimintaan ja sen arvoihin.

Suomen miesten futsalmaajoukkue kohtaa tämän viikon perjantaina Portugalin MM-karsintojen Elite Roundin viimeisessä ottelussaan. Vaiherikkaiden karsintojen, joiden aikana Suomelle on tuomittu kolme luovutusvoittoa, joukkue on tilanteessa, jossa riittävän suurinumeroinen voitto Portugalista veisi sen varmuudella MM-kisoihin. Tappiollakin Suomi todennäköisesti jatkaa MM-jatkokarsintaan.

Joukkueen sisältä kuuluu kuitenkin huolestuttavia uutisia. Joukkueen pitkäaikaisiin runkopelaajiin kuuluneet maalivahti Juha-Matti Savolainen, kenttäpelaaja Miika Hosio ja kapteeni Jani Korpela ovat sivussa perjantaisesta Portugali-ottelusta. Etenkin Hosion ja Korpelan puuttuminen huolestuttaa, sillä päävalmentaja Sergio Gargelli on Ylen tietojen mukaan tiputtanut kaksikon joukkueen toiminnan ulkopuolelle kurinpidollisista syistä.

– Vaadin sitoutumista kaikilta pelaajista ja joukkueen jäseniltä tiettyihin arvoihin ja periaatteisiin. Tällä hetkellä hän (Korpela) ei noudata maajoukkueen ja ennen kaikkea ryhmän arvoja, Gargelli kommentoi Ylelle.

Gargellin mukaan myös Hosion poissaolo johtuu samoista syistä. Savolainen sen sijaan on sivussa loukkaantumisen takia. Myös Bene Filpulta jää vuoden viimeinen MM-karsintaottelu väliin loukkaantumisen vuoksi.

– Minulla ei ole mitään henkilökohtaista heitä vastaan. Minulla on 17 pelaajaa joukkueessa, ja minun täytyy kohdella heitä kaikkia samalla tavalla. Pidän oven aina auki pelaajille, jotka ansaitsevat pelata maajoukkueessa ja ovat sitoutuneita joukkueen arvoihin, Gargelli jatkaa.

Korpela ja Hosio kuuluivat molemmat Suomea viime vuonna EM-kisoissa edustaneeseen joukkueeseen.

Suomen joukkue MM-karsintaotteluun Portugalia vastaan

Maalivahdit (3):

Eetu Alalahti FC Kemi
Kasper Kangas Akaa Futsal
Antti Koivumäki S.S. Lazio Calcio A5

Kenttäpelaajat (14):

Henri Alamikkotervo Bisonte Castellon
Jaakko Alasuutari Futsal Cesena
Markus Rautiainen, Akaa Futsal
Jere Intala Akaa Futsal
Tero Intala Akaa Futsal
Justus Kunnas Akaa Futsal
Aleksi Kylmälä Vieska Futsal
Jukka Kytölä KaDy
Vesa Lilja FC Kemi
Lassi Lintula MNK Square Dubrovnik
Tuukka Pikkarainen FC Kemi
Olli Pöyliö Vieska Futsal
Eric Sylla KaDy
Iiro Vanha MNK Olmissum


Wolverhampton Wanderers - West Ham United