Suomen miesten futsalmaajoukkueen oli määrä kohdata Armenia MM-karsintojen Elite Roundin viimeisessä ottelussa Vantaalla 20. joulukuuta. Ottelu on kuitenkin peruttu Armenian Jalkapalloliiton aloitteesta.

MM-kisapaikasta taistelevan Suomen miesten futsalmaajoukkueen oli tarkoitus päättää MM-karsintaurakkansa Armeniaa vastaan kotikentällä keskiviikkona 20. joulukuuta. Armenian Jalkapalloliitto on kuitenkin ilmoittanut, ettei Armenia tule osallistumaan otteluun, minkä takia ottelu on nyt peruttu.

Armenian luovutuksen vaikutuksesta lohkon tilanteeseen ei ole vielä ilmoitettu, mutta todennäköisesti Suomelle tuomitaan ottelusta luovutusvoitto. Armenian Jalkapalloliitto joutunee lisäksi maksamaan Uefalle sakkoja jättäessään kilpailullisen ottelun väliin ilman hyvää syytä.

Armenian päätöksen voi nähdä takaisinmaksuna Suomen suuntaan. Suomi voitti maiden ensimmäisen kohtaamisen Jerevanissa maalein 3-2, mutta Palloliitto jätti jälkikäteen Uefalle valituksen Armenian edustusoikeudettomista pelaajista. Uefa hyväksyi valituksen ja tuomitsi Suomelle ottelusta 5-0 voiton.

Palloliitto teki vastaavan valituksen myös kahdesta Georgiaa vastaan pelatusta MM-karsintaottelusta. Uefa katsoi, että niin ikään Georgia oli peluuttanut Suomea vastaan edustusoikeudettomia pelaajia, joten Suomi tuomittiin kummankin ottelun voittajaksi 5-0 lukemin. Itse kentällä Suomi hävisi vieraissa pelatun ottelun 5-2. Turussa pelattu jälkimmäinen kohtaaminen päättyi 3-3 tasapeliin.

Uefan antamat tuomiot ovat nostaneet Suomen E-lohkon toiselle sijalle, vain kolmen pisteen päähän Portugalista. Olettaen, että Suomi tuomitaan voittajaksi myös toisesta ottelusta Armeniaa vastaan, voivat futsalmiehet siis nousta jopa lohkovoittoon kaatamalla Portugalin Coimbrassa pelattavassa ottelussa perjantaina 15. joulukuuta. Ottelun voi katsoa suorana Yle TV2:lta.

Portugalin Vantaalla ottaman 5-1 voiton myötä Suomen pitäisi napata hallitsevasta maailman- ja Euroopan mestarista vähintään neljän maalin voitto, jotta lohkovoitto olisi mahdollinen myös tasapisteissä. Portugali kohtaa Elite Roundin päätöskierroksella vielä Georgian.

Jokainen lohkovoittaja etenee ensi vuoden syksynä pelattaviin MM-kisoihin. Lisäksi neljä parasta lohkokakkosta jatkaa MM-jatkokarsintaan, jonka kautta MM-kisoihin etenee vielä kaksi joukkuetta.

Suomi on tällä hetkellä lohkokakkosten vertailussa ykkösenä. Muita joukkueista Italia ja Ukraina ovat seitsemässä pisteessä ja Hollanti sekä Kroatia kuudessa pisteessä. Kaikilla joukkueilla on jäljellä vielä kaksi karsintaottelua.

Palloliitto on yhteydessä Suomi – Armenia otteluun lipun ostaneisiin rahojen palautuksiin liittyen ensi viikolla.

Futsalin MM-karsinnat, Elite Round E-lohko

  1. Portugali, 12p (+20)
  2. Suomi, 9p (+11)*
  3. Georgia, 3p (-14)
  4. Armenia, 0p (-17)*

Suomen ja Armenian peruutetun ottelun vaikutuksia ei ole otettu huomioon sarjataulukossa.


Kanada - Uusi-Seelanti