MM-karsinnat vuoden 2026 jalkapallon MM-kisoihin potkaistiin käyntiin syyskuussa Etelä-Amerikan joukkueiden voimin. Euroopan osalta karsintojen aloitusta saadaan odottaa vuoden 2025 kevääseen asti.
Samaan aikaan, kun Euroopassa kisataan vielä paikoista vuoden 2024 EM-kisoihin, on MM-karsinnat vuoden 2026 miesten MM-kisoihin saatettu täyteen vauhtiin Etelä-Amerikassa. MM-karsintojen ensimmäinen ottelu pelattiin 7. syyskuuta Paraguayssa, kun isäntäjoukkue pelasi maalittoman tasapelin Perua vastaan.
Myöhemmin samana iltana myös hallitseva maailmanmestari pääsi aloittamaan oman karsintaurakkansa. Maalintekijänä oli tuttu mies, kun Argentiina voitti Ecuadorin Lionel Messin maalilla 1-0 loppuunmyydyn Estadio Monumentalin edessä Buenos Airesissa.
Argentiina voitti myös toisen karsintaottelunsa Boliviaa vastaan, mutta on kahden ottelukierroksen jälkeen vasta sarjataulukon toisena paremman maalieron turvin karsintoja johtavan Brasilian perässä. Brasilia voitti avausottelussaan Bolivian peräti 5-1 Belémissä pelatussa kotiottelussaan, ja nappasi sitten nihkeän 0-1 vierasvoiton Perusta Marquinhosin viime hetken maalilla.
Kolumbia, joka voitti avausottelussaan Venezuelan ja pelasi sen jälkeen tasan Chileä vastaan, on neljällä pisteellä kolmantena. Uruguaylla ja Venezuelalla on puolestaan kahden ottelun jälkeen kasassa kolme pistettä.
Etelä-Amerikan MM-karsinnat jatkuvat lokakuun maaottelutauolla. Karsintoja pelataan aina vuoden 2025 syksyyn asti.
Myös Afrikan ja Aasian MM-karsinnat saadaan käyntiin vielä tämän vuoden puolella. Aasian karsinnoissa pelataan lokakuussa ensimmäinen karsintakierros, jolle osallistuvat maanosan 20 heikoimman rankingsijoituksen joukkuetta. Kaksiosaisten otteluparien voittajat jatkavat lohkovaiheeseen, joka alkaa marraskuussa ja jatkuu ensi vuoden kesään. Tämän jälkeen karsinnat jatkuvat toisella lohkovaiheella.
Afrikassa sen sijaan aloitetaan suoraan lohkovaiheella niin ikään marraskuussa. MM-karsintaotteluja pelataan muiden turnausten takia harvakseltaan, minkä johdosta kymmenes ottelukierros saadaan pakettiin vasta lokakuussa 2025.
Pohjois- ja Väli-Amerikan MM-karsinnat alkavat maaliskuussa 2024, Oseanian MM-karsinnat syyskuussa 2024 ja Euroopan MM-karsinnat vasta maaliskuussa 2025.
Aasian jalkapalloliiton 47 maalle on tarjolla kahdeksan MM-kisapaikkaa, Afrikan 54 maalle puolestaan yhdeksän. Pohjois- ja Väli-Amerikan 41 maata jakavat keskenään kuusi paikkaa, mutta näistä kolme allokoidaan automaattisesti turnauksen isäntämaille Kanadalle, USA:lle ja Meksikolle, joten karsintojen kautta tarjolla on enää kolme kisapaikkaa.
Oseanian 11 maajoukkuetta kisaavat yhdestä paikasta MM-kisoihin, kun taas Etelä-Amerikan kymmenestä maasta vuoden 2026 MM-kisoihin pääsee kuusi. Euroopassa MM-karsintoihin osallistuu 55 jäsenmaata, joille on tarjolla 16 kisapaikkaa.
Lisäksi Eurooppaa lukuun ottamatta kustakin maanosasta voi edetä maanosien välisiin MM-jatkokarsintoihin, joissa on jaossa vielä kaksi paikkaa kesän 2026 MM-kisoihin.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti