Suomen miesten futsalmaajoukkue selvisi MM-karsintojen viimeiselle kierrokselle Elite Roundille. Päätöskierroksella futsalmiehet saavat vastaansa Portugalin, Georgian ja Armenian.

Suomen futsalmiehet pelaavat tulevana syksynä futsalin MM-karsintojen viimeisellä kierroksella eli Elite Roundilla. Karsintojen päätöskierroksella pelataan viisi lohkoa, joiden jokaisen voittaja etenee suoraan Uzbekistanissa pelattaviin vuoden 2024 MM-kisoihin.

Lisäksi neljä parasta lohkokakkosta etenevät MM-jatkokarsintaan, jonka kaksi parasta maata selviää niin ikään MM-kisoihin. Futsalmiesten päävalmentaja Sergio Gargelli sanoo kuitenkin suoraan, ettei kakkospaikka kiinnosta Suomea.

– Minulla oli ennen unelma, mutta nyt minulla on tavoite: haluan meidän pelaavan MM-kisoissa. Tavoitteemme ei ole päästä jatkoon lohkokakkosena, vaan lähdemme pelaamaan lohkon voitosta. Tiedän, että se ei ole helppoa, mutta mikä elämässä olisi, Gargelli kertoi Palloliiton tiedotteessa.

Elite Roundin ottelut pelataan syyskuun ja joulukuun välisenä aikana. Suomi avaa karsintojen päätöskierroksen kotonaan Vantaan Energia Areenalla Portugalia vastaan lauantaina 16. syyskuuta. Muut syksyn kotiottelut pelataan Georgiaa vastaan keskiviikkona 11. lokakuuta Turussa ja keskiviikkona 20. joulukuuta Armeniaa vastaan Vantaalla. Liput Suomen kotiotteluihin tulevat myyntiin elokuussa.

Ennen ratkaisevia MM-karsintaotteluita futsalmiehet leireilevät Eerikkilässä heinä-elokuun vaihteessa. Leirityksen aikana joukkue kohtaa kahdesti tulevan MM-kisaisännän Uzbekistanin. Harjoitusottelut pelataan 6. ja 7. elokuuta.

Suomen otteluohjelma MM-karsintojen Elite Roundilla

Suomi – Portugali la 16.9. (Energia Areena, Vantaa)
Armenia – Suomi ke 20.9.
Georgia – Suomi la 7.10.
Suomi – Georgia ke 11.10. (Kupittaan palloiluhalli, Turku)
Portugali – Suomi pe 15.12.
Suomi – Armenia ke 20.12. (Energia Areena, Vantaa)


Wolverhampton Wanderers - AFC Bournemouth