Jalkapallon MM-kisojen 2022 finaali pelataan sunnuntaina klo 17:00. Turnauksessa nähdyistä yllättävistä tuloksista huolimatta finaalissa kohtaavat kolmen suurimman mestarisuosikin joukkoon kuuluneet Ranska ja Argentiina.
Argentiina voitti Qatarin MM-kisojen ensimmäisessä välierässä Kroatian jo melko tapahtumaköyhäksi jääneessä ottelussa 3–0 tiistai-iltana ja eteni historiansa kuudenteen MM-finaaliin.
Joukkue koki kisojen avausottelussaan shokkitappion Saudi-Arabialle, mutta on sen jälkeen parantanut pelaamistaan kierros kierrokselta ja on ansainnut voiton jokaisessa turnauksen ottelussaan. Voittojen takuuna on ollut etenkin kivenkova puolustus, johon Argentiinan pelaaminen perustuu. Joukkueen maalia kohti on lauottu koko turnauksessa vain kahdeksan kertaa.
Argentiina lähtee sunnuntaina jahtaamaan historiansa kolmatta maailmanmestaruutta ja ensimmäistä sitten vuoden 1986. Sen lisäksi Qatarin MM-kisoja pidetään yleisesti Lionel Messin viimeisenä mahdollisuutena voittaa MM-kultaa ja sementoida paikkansa argentiinalaisten jumaloimana legendana Diego Maradonan rinnalla.
Ranska puolestaan selvisi MM-finaaliin kaatamalla MM-kisojen välieriin ensimmäisenä afrikkalaisena maana selvinneen Marokon 2–0. Joukkue ei edelleenkään dominoinut kenttätapahtumia, mutta se kontrolloi pelin virtausta itselleen sopivalla tavalla joko pallottomana tai pallollisesti ja pakotti Marokon alueille, joilta ei ole välitöntä maalintekouhkaa.
Samalla tavalla Ranska on pelannut sekä koko tämän turnauksen että koko edellisen MM-turnauksen, jossa se voitti lopulta MM-kultaa. Sen pelaaminen näyttää aika ajoin jotenkin puolivillaiselta ja ehkä jopa flegmaattiselta, mutta siitä huolimatta joukkue onnistuu aina tekemään riittävästi ollakseen yhden napsun vastustajaansa parempi. Myös Ranska koki lohkovaiheessa tilastotappion, kun se hävisi täysin kakkoskokoonpanolla pelaamassa päätöskierroksen ottelussa Tunisialle.
Ranskalla on niin ikään haussa historian kolmas MM-kulta. Joukkue voitti maailmanmestaruuden myös neljä vuotta sitten, mutta on sittemmin uusiutunut melko paljon. Maailmanmestaruus olisikin monelle Ranskan pelaajalle ensimmäinen.
Ranska ja Argentiina kohtasivat myös vuoden 2018 MM-kisoissa, neljännesvälieräottelussa, joka oli mahdollisesti koko kisojen mieleenpainuvin. Ranska voitti ottelun lopulta 4–3.
Jalkapallon MM-kisojen 2022 finaali
Sunnuntaina 18.12.2022 klo 17:00: Ranska – Argentiina
Mikä kanava näyttää jalkapallon MM-kisojen 2022 finaalin?
Qatarin MM-kisojen finaali näytetään Ylen kanavilla. Ottelu on katsottavissa maksutta sekä Yle TV2 -kanavalta että Yle Areena -suoratoistopalvelusta.
Kumpi joukkue on suosikki voittamaan MM-kultaa?
Lähtökohdat MM-finaaliin ovat melko tasaiset, eikä selkeää suosikkia voi nimetä. Ranska kuitenkin lähtenee otteluun lievänä ennakkosuosikkina.
🇦🇷 Onko Argentiina voittanut ennen MM-kultaa?
Argentiina on voittanut aiemmin kaksi maailmanmestaruutta. Ensimmäinen tuli vuonna 1978 kotikisoissa. Joukkue voitti finaalissa Hollannin jatkoajan jälkeen 3–1 ja Mario Kempes iski kaksi maalia. Toinen MM-kulta tuli kahdeksan vuotta myöhemmin Meksikon kisoissa, jotka muistetaan ennen kaikkea Diego Maradonan dominanssista. Finaalissa kaatui Länsi-Saksa.
🇫🇷 Onko Ranska voittanut ennen MM-kultaa?
Myös Ranskalla on kaksi jalkapallon MM-kultaa, ja myös Ranska voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa kotikisoissa, kun Brasilia kaatui vuoden 1998 kisojen finaalissa 3–0. Zinédine Zidane tahditti ottelua kahdella maalillaan. Toinen MM-kulta tuli neljä vuotta sitten, jolloin Ranska peittosi finaalissa näiden kisojen välieriin selvinneen Kroatian.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti