Irlannin kypsä pelaaminen hyydytti Helmarit torstai-iltana Dublinissa. Kotijoukkue vetäytyi nöyrästi matalaan puolustusblokkiin ja piti Suomen hyökkäykset kurissa. Erikoistilanteissa Irlanti oli vaarallinen, ja onnistui iskemään ottelun ainoan maalin vapaapotkusta.

Ensimmäinen puoliaika pelillisesti Suomen hallussa

Suomi murtautui heti ottelun alussa hienosti Irlannin boksiin. Ria Öling pääsi yrittämään vapauttavaa syöttöä kotijoukkueen maalin eteen, mutta Irlannin puolustus ehti syötön tielle. Myös seuranneesta kulmapotkusta Helmarit kävi lähellä maalia, kun Anna Westerlund pääsi rangaistusalueen keskelle pudonneeseen irtopalloon. Jälleen Irlannin puolustajat olivat viimeisen ratkaisun edessä.

Helmarien terävän alun jälkeen peli vähän rauhoittui. Irlanti puolusti syvältä ja antoi Suomen pitää palloa, mutta iski tiukasti kiinni puolenkentän jälkeen ja piti etäisyydet pelaajien välillä tiiviinä. Hyökkäyshaluja Irlannilla ei juuri ollut, mutta oman kenttäpuoliskonsa joukkue tilkitsi tiiviisti.

Parinkymmenen minuutin jälkeen Öling pääsi kokeilemaan kahdestakymmenestä metristä, mutta laukaus suuntautui päin Courtney Brosnania.

Jakson puolenvälin jälkeen Irlanti näytti, että erikoistilanteet tulisivat olemaan sen ase tänään. Megan Campbellin pitkää rajaheittoa seurasi kulmapotku, josta Irlanti sai jo pelattua pallon Helmarien maalin ylärimaan. Pallo oli kuitenkin ehtinyt käydä jo päätyrajan väärällä puolella.

Vajaan puolentunnin kohdalla Brosnanilta vaadittiin jo ensimmäinen huippupelastus. Olga Ahtinen vaihtoi pelin painopisteen upeasti Heidi Kollaselle, joka pelasi pallon Irlannin boksiin. Öling pääsi Irlannin purun väliin ja sai pelattua pallon Linda Sällströmille, jonka laukaus kimposi Irlannin puolustajan kautta kohti maalin nurkkaa, josta Brosnan sen kuitenkin poimi.

Jakson viimeisen viiden minuutin aikana Irlanti pääsi ensimmäistä kertaa vähän hyökkäämäänkin, ja saikin luotua yhden vaarallisen maalipaikan, kun Campbellin keskitys löysi vapaana olleen Denise O’Sullivanin. Pusku suuntautui kuitenkin Tinja-Riikka Korpelan ulottuville.

Irlanti jatkoi kypsää puolustamista ja hyödynsi erikoistilanteensa

Heti puoliajan aluksi Irlanti oli lähellä rikkoa ottelun kuparisen. Joukkue hyökkäsi taas Campbellin pitkän rajaheiton kautta. Elli Pikkujämsä ei saanut suunnattua puskuaan poispäin maalilta, vaan pallo kimposi todella vaarallisesti kohti Suomen maalin alakulmaa, mutta Korpela venyi huipputorjuntaan.

Hetkeä myöhemmin Irlanti onnistui erikoistilanteissaan. Megan Connolly lähetti pitkän vapaapotkun lähes puolesta kentästä kohti Helmarien maalia. Suomen puolustuksen boksipuolustus petti täysin ja Lily Agg jäi täysin vapaaksi pilkun kohdalle. Korpela tuli vastaan, mutta epäonnistui nyrkkeilyssään ja Agg pääsi nikkaamaan pallon tyhjään maaliin.

Helmarien kiri ei oikein ottanut alkaakseen ja Irlannin toinen maali näytti jopa todennäköisemmältä kuin tasoitus. Reilun tunnin jälkeen Heather Payne vapautettiin puolittaiseen läpiajoon, mutta Korpelan torjunta piti Suomen mukana pelissä.

Helmarien väliaikainen päävalmentaja Marko Saloranta haki piristystä vaihtamalla kentälle sekä Sanni Franssin että Jenny Danielssonin, mutta merkittävää parannusta ei Suomen hyökkäämisessä tapahtunut.

Ottelun lopussa vaihdot alkoivat kuitenkin purra. 80. minuutin jälkeen Emmi Koivisto pääsi Danielssonin hyvän pelaamisen seurauksena leikkaamaan pallon kanssa kentän keskustaan ja laukomaan paristakymmenestä metristä, mutta veto suuntautui päin Brosnania.

Täyttä aikaa lähestyttäessä Irlanti hyydytti pelin täysin ja onnistui pitämään palloa pitkiä jaksoja Suomen päädyssä. Lopussa Helmarit ei saanut enää kunnon kiriä aikaan, ja niinpä paikka vuoden 2023 MM-kisoissa jäi haaveeksi.

Irlanti – Suomi 1–0

’54 Lily Agg 1-0


Tottenham Hotspur - Nottingham Forest
Manchester City - Aston Villa