Helmarien väliaikainen päävalmentaja Marko Saloranta on nimennyt maajoukkueen kokoonpanon syyskuun ratkaiseviin MM-karsintaotteluihin Irlantia ja Ruotsia vastaan. Joukkueessa on mukana neljä debytanttia.

Suomen naisten maajoukkueen väliaikaiseksi päävalmentajaksi kesän EM-kisojen jälkeen noussut Marko Saloranta on nimennyt ensimmäisen joukkueensa uudessa roolissaan. Helmarien joukkue syyskuussa pelattaviin MM-karsintaotteluihin julkistettiin tiistaina Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa.

Salorannalla on pitkä kokemus Suomen eri juniorimaajoukkueista, mikä näkyy myös Helmarien pelaajavalinnoissa. Vuodesta 2011 lähtien Suomen U16- ja U17-maajoukkueita valmentanut Saloranta nimesi syyskuun otteluihin peräti neljä nuorta maajoukkuedebytanttia.

Lisäksi EM-kisajoukkueesta ulos jätetty puolustaja Emma Nyström nousee takaisin maajoukkueeseen. Helmarien pitkäaikaisista runkopelaajista poissa ovat Essi Sainio ja Anna Auvinen, jotka ovat ilmoittaneet päättävänsä maajoukkueuransa.

Suomella on jäljellä vielä kaksi karsintaottelua vuoden 2023 MM-kisoihin. Helmarit kohtaa Irlannin Dublinissa torstaina 1. syyskuuta klo 21:00 ja Ruotsin Tampereella tiistaina 6. syyskuuta klo 19:00.

Helmarit on tällä hetkellä karsintalohkonsa kolmantena. Ruotsi on jo varmistanut lohkovoiton, mutta toisena oleva Irlanti on vain pisteen Suomea edellä. Lohkovoittajat etenevät suoraan vuoden 2023 MM-kisoihin, kun taas lohkojen kakkoset jatkavat MM-jatkokarsintaan.

Saloranta myönsi aiemmin kesällä, että työmaa kisoihin pääsemiseksi on suuri, sillä vastassa on vielä lohkon kaksi kovinta joukkuetta. Myös Irlannilla on jäljellä kaksi ottelua – Suomen lisäksi joukkue kohtaa 6. syyskuuta lohkokolmosena olevan Slovakian vieraissa.

Vuoden 2023 MM-kisat pelataan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa 20. heinäkuuta – 20. elokuuta.

Suomen joukkue syyskuun MM-karsintaotteluihin

Tinja-Riikka Korpela, Tottenham Hotspur FC
Anna Tamminen, Hammarby IF
Katriina Talaslahti, FC Fleury 91
Natalia Kuikka, Portland Thorns
Elli Pikkujämsä, KIF Örebro
Anna Westerlund, Åland United
Eva Nyström, Hammarby IF
Emma Koivisto, Liverpool FC
Joanna Tynnilä, HJK
Nora Heroum, Parma Calcio 1913
Eveliina Summanen, Tottenham Hotspur FC
Olga Ahtinen, Linköpings FC
Emma Peuhkurinen, KuPS
Ria Öling, FC Rosengård
Emmi Alanen, Kristianstads DFF
Emmi Siren, KuPS
Oona Siren, KuPS
Adelina Engman, Hammarby IF
Sanni Franssi, Real Sociedad
Linda Sällström, Vittsjö GIK
Amanda Rantanen, KIF Örebro
Jutta Rantala, Vittsjö GIK
Jenny Danielsson, Glasgow Rangers
Juliette Kemppi, Kalmar FF
Heidi Kollanen, KIF Örebro


Wolverhampton Wanderers - AFC Bournemouth