Qatarin MM-kisojen lohkot arvottiin perjantaina Qatarissa. MM-kisojen 32 joukkueesta on tiedossa 29.
Marraskuun 21. päivä alkavien Qatarin MM-kisojen lohkot arvottiin perjantaina Dohassa järjestetyssä arvontatilaisuudessa. Turnaukseen osallistuvat 32 joukkuetta jaettiin kahdeksaan alkulohkoon, joissa jokaisessa pelaa neljä maata.
Kaikki MM-kisojen 32 maata eivät kuitenkaan ole vielä tiedossa. Alkulohkoihin arvottiin 29 lopputurnaukseen jo selvinnyttä joukkuetta, sekä 3 vielä jaossa olevaa paikkaa. Kolme viimeistä joukkuetta ratkeaa kesäkuussa, jolloin pelataan maanosien väliset MM-jatkokarsinnat sekä viimeinen Euroopan MM-jatkokarsintapoluista.
Euroopan MM-karsinnat oli tarkoitus pelata myös loppuun tällä viikolla. Jatkokarsintapolku A:n toinen välierä ja finaali päätettiin kuitenkin siirtää pelattavaksi kesäkuulle, koska sotaa käyvä Ukraina on yksi polun joukkueista.
Maanosien väliset MM-jatkokarsinnat oli alun perinkin tarkoitus järjestää vasta kesäkuussa. Niihin osallistuu yksi maa Aasian, yksi Oseanian, yksi Etelä-Amerikan ja yksi Pohjois- ja Väli-Amerikan karsinnoista. Aasian edustaja ratkeaa kesäkuussa Australian ja Arabiemiraattien välisessä pudotuspeliottelussa. Muut jatkokarsintoihin osallistuvat joukkueet ovat Peru, Uusi-Seelanti ja Costa Rica.
Jatkokarsintoihin osallistuvat joukkueet on jaettu alkulohkoihin niin, että ne tietävät, missä lohkossa tulevat pelaamaan, jos selviytyvät lopputurnaukseen.
Qatarin MM-kisat pelataan poikkeuksellisesti keskellä eurooppalaista jalkapallokautta. Turnaus alkaa 21. marraskuuta ja päättyy 18. joulukuuta. Syynä ovat Lähi-Idän rajut ilmasto-olosuhteet, jotka eivät mahdollista lopputurnauksen pelaamista normaalisti kesäaikaan.
Suomi tuli oman karsintalohkonsa kolmanneksi, eikä näin ollen selviytynyt MM-kisoihin.
Qatarin MM-kisojen lohkot
Lohko A: Qatar, Ecuador, Senegal, Hollanti
Lohko B: Englanti, Iran, USA, Wales/Skotlanti/Ukraina
Lohko C: Argentiina, Saudi-Arabia, Meksiko, Puola
Lohko D: Ranska, Arabiemiraatit/Australia/Peru Tanska, Tunisia
Lohko E: Espanja, Uusi-Seelanti/Costa Rica, Saksa, Japani
Lohko F: Belgia, Kanada, Marokko, Kroatia
Lohko G: Brasilia, Serbia, Sveitsi, Kamerun
Lohko H: Portugali, Ghana, Uruguay, Etelä-Korea
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti