Euroopan MM-karsinnat jatkuvat tänään pudotuspelivaiheella. 12 joukkueesta vain kolme selviää ensi talvena pelattaviin Qatarin MM-kisoihin. 

MM-karsinnat Qatarin MM-kisoihin ovat edenneet loppusuoralle. Eurooppaa lukuun ottamatta jokaisen maanosaliiton MM-karsinnat pelataan loppuun seuraavan viikon aikana. Maaliskuun loppuun mennessä 29 maata on varmistanut paikkansa vuoden 2022 jalkapallon MM-kisoissa.

Euroopassa karsinnat ovat edenneet pudotuspelivaiheeseen. Suurin osa kisapaikoista on jo jaettu, mutta kolme paikkaa on vielä jakamatta. Nämä kolme paikkaa selviävät 12 joukkueen jatkokarsinnassa, joka alkaa tänään illalla.

Euroopan MM-karsinnat

Euroopan mailla on yhteensä 13 paikkaa Qatarin MM-kisoihin. Näistä kymmenen jaettiin jo MM-karsintojen lohkovaiheen perusteella, kun jokaisen karsintalohkon voittaja varmisti itselleen paikan urheilumaailman suurimmassa tapahtumassa.

Lohkokakkoset sen sijaan kohtaavat MM-jatkokarsinnoissa, joissa jaossa on enää kolme paikkaa Qatariin. Lisäksi jatkokarsintaan osallistuu kaksi Uefa Nations Leaguen kautta sinne selvinnyttä joukkuetta.

Nämä 12 maata on jaettu neljän joukkueen polkuihin, jotka pelataan pudotuspelimuotoisesti. Tänään pelataan yksiosaiset välieräottelut, joiden voittajat jatkavat tiistaina pelattaviin finaaleihin. Jokaisen finaalin voittaja etenee MM-lopputurnaukseen.

Suurinta mielenkiintoa on herättänyt C-polku, jossa pelaavat Italia, Pohjois-Makedonia, Turkki ja Portugali. Italia ja Portugali ovat kaksi edellistä Euroopan mestaria ja perinteisiä jalkapallon suurmaita, mutta nyt vähintään jompikumpi jää ilman paikkaa Qatarin MM-kisoissa. Polun välierissä Italia kohtaa Pohjois-Makedonian ja Portugali Turkin.

Kiinnostava on myös polku B, jossa paikastaan MM-kisoihin taistelee Ruotsi, Tšekki ja Puola. Ruotsin ja Tšekin välinen välierä pelataan Tukholmassa tänään klo 21:45 alkaen. Voittaja kohtaa finaalissa Puolan, joka eteni finaaliin suoraan, kun Venäjä suljettiin kansainvälisen jalkapallotoiminnan ulkopuolelle.

Polku A on ainoa, jonka voittaja ratkeaa vasta kesäkuussa. Walesin ja Itävallan välinen välierä pelataan normaalisti tänään, mutta Ukrainan ja Skotlannin välinen välieräottelu siirrettiin kesäkuulle Ukrainassa vallitsevan sotatilan johdosta. Myös polun finaali pelataan kesäkuussa.

Euroopan MM-karsintojen pudotuspelipolut

Ajat Suomen aikaa.

Polku A: 

Skotlanti – Ukraina              Tiedotetaan myöhemmin
Wales – Itävalta                    24.3. klo 21:45

Finaali                                     Tiedotetaan myöhemmin

Polku B:

Venäjä – Puola                       24.3. klo 21:45
Ruotsi – Tšekki                      24.3. klo 21:45

Finaali                                      29.3. klo 21:45

Polku C:

Italia – Pohjois-Makedonia     24.3. klo 21:45
Portugali – Turkki                     24.3. klo 21:45

Finaali                                          29.3. klo 21:45

Euroopan MM-karsintojen otteluohjelma

Skotlanti - Ukraina