Pohjois- ja Väli-Amerikan MM-karsinnat jatkuvat tällä viikolla. Kanada johtaa karsintasarjaa ennen USA:ta ja Meksikoa, mutta yhtään paikkaa MM-kisoissa ei ole vielä jaettu.
MM-karsinnat Qatarin MM-kisoihin ovat edenneet loppusuoralle. Eurooppaa lukuun ottamatta jokaisen maanosaliiton MM-karsinnat pelataan loppuun seuraavan viikon aikana. Maaliskuun loppuun mennessä 29 maata on varmistanut paikkansa vuoden 2022 jalkapallon MM-kisoissa.
Pohjois- ja Väli-Amerikan MM-karsinnoissa yhtään paikkaa ei ole vielä jaettu. Kolme Qatarin MM-kisoihin etenevää joukkuetta ratkeaa kuitenkin ensi viikon torstaihin mennessä, minkä lisäksi yksi maa jatkaa maanosien välisiin MM-jatkokarsintoihin.
Pohjois- ja Väli-Amerikan MM-karsinnat
Pohjois- ja Väli-Amerikan maanosaliitolla Concacafilla on yhteensä kolme ja puoli paikkaa Qatarin MM-kisoissa. Puolikas paikka on seurausta siitä, että kolme maanosan joukkuetta selviää MM-kisoihin suoraan, ja neljäs karsii paikastaan Qatarissa maanosien välisissä MM-jatkokarsinnoissa. Täten maanosaa edustaa MM-kisoissa kolme tai neljä maata. Qatarissa pelattavissa jatkokarsinnoissa Concacafin edustaja kohtaa Oseanian MM-karsintojen voittajan.
Pohjois- ja Väli-Amerikan MM-karsintojen viimeisessä vaiheessa kahdeksan karsintojen parasta joukkuetta pelaa keskenään kaksinkertaisen runkosarjan. Kun otteluita on jäljellä enää kolme, on sarjaa johtavalla Kanadalla toinen jalka jo tukevasti MM-kisoihin johtavan oven välissä.
Kanada johtaa sarjaa neljällä pisteellä ennen tasapisteissä olevia USA:ta ja Meksikoa. Vieläkin merkityksellisempää on kahdeksan pisteen ero neljäntenä olevaan Panamaan. Kun kolme sarjan parasta etenee suoraan Qatarin MM-kisoihin, riittää Kanadalle kolmesta viimeisestä ottelusta yksi voitto tai kaksi tasapeliä kisapaikan varmistamiseen. Jopa otteluohjelma on Kanadalle melko suotuisa, sillä joukkue kohtaa viimeisillä kierroksilla viidentenä olevan Costa Rican, vasta seitsemäntenä olevan Jamaikan – ja viimeisellä kierroksella Panaman. Todella hienot karsinnat pelannut joukkue siis varmasti jo ainakin osittain haaveilee historiansa toisen MM-kisapaikan juhlistamisesta.
Myös USA ja Meksiko ovat suhteellisen lähellä paikkaa Qatarin MM-kisoissa, ja kumpikin tietää, että kisapaikka on täysin omissa käsissä. Karsintojen loppuvaiheen otteluohjelma tekee kuitenkin tilanteesta todella mielenkiintoisen. USA ja Meksiko kohtaavat torstain ja perjantaina välisenä yönä toisensa, minkä jälkeen USA:lla on edessään ottelu Panamaa vastaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Yhdysvallat voi siis vielä pullahtaa ulos kolme parhaan joukosta kahdelle pahimmalle kilpakumppanilleen häviämällä. Viimeisessä ottelussaan USA kohta Costa Rican.
Meksiko pelaa USA:n jälkeen ensin Hondurasia ja sitten El Salvadoria vastaan. Yksi voitto ei vielä riitä takaamaan kisapaikkaa, vaikka se siitä todennäköisen tekeekin. Kahdella voitolla Meksikon on varmasti kisoissa, voitolla ja tasapelillä taas vähintään jatkokarsinnoissa. Panama taas voi nousta suoraan kisakoneeseen, jos se kerää vähintään viisi pistettä USA:ta tai Meksikoa enemmän.
Paikkaa vähintään jatkokarsinnoissa kyttää myös pisteen päässä Panamasta oleva Costa Rica. Kanadaa, El Salvadoria ja USA:ta vastaan päätöskierroksilla pelaava joukkue mielii varmasti Qatariin, ja voi kaikki ottelunsa voittamalla hyvinkin sinne selviytyä. Otteluiden mennessä sopivasti ristiin voi käydä jopa niinkin, että sarjan päätöskierroksella Costa Rica ja USA pelaavat keskenään jatkokarsintapaikasta.
Pohjois- ja Väli-Amerikan MM-karsinnat jatkuvat torstain ja perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa. Viimeinen kierros pelataan ensi viikon torstain vastaisena yönä.
Pohjois- ja Väli-Amerikan MM-karsintojen tilanne
Kanada
Meksiko
USA
Costa Rica
Panama
Jamaika
El Salvador
Honduras
Pohjois- ja Väli-Amerikan MM-karsintojen otteluohjelma








Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti