Etelä-Korea ja Iran etenivät Aasian MM-karsinnoista Qatarin MM-kisoihin. Myös Saudi-Arabia ja Japani selvittivät tiensä lähelle suoraa MM-kisapaikkaa helmikuun ensimmäisellä viikolla pelatuissa karsintaotteluissa.

Iran ja Etelä-Korea varmistivat paikkansa vuoden 2022 jalkapallon MM-kisoissa helmikuun ensimmäisellä viikolla pelatuissa Aasian karsintaotteluissa.

Iran varmisti paikkansa, kun se voitti Arabiemiraatit 1–0 Mehdi Taremin maalilla. Iran on nyt pelannut Aasian karsintojen kolmannessa vaiheessa kahdeksan ottelua, joista se on voittanut seitsemän. Vain Etelä-Koreaa vastaan joukkue on jäänyt tasapeliin.

Etelä-Korean paikka MM-kisoissa puolestaan varmistui 0–2 voitolla Syyriasta. Joukkueen maalit iskivät Kim Jin-Su ja Kwong Changhoon. Etelä-Korea on lohkossa Irania kaksi pistettä perässä. Joukkueella on kahdeksasta ottelusta kasassa kuusi voittoa ja kaksi tasapeliä.

Kaikilla Aasian karsintojen A-lohkon joukkueilla on vielä kaksi ottelua pelaamatta. Etelä-Korea ja Iran ovat kaukana karussa muilta joukkueilta, mutta kolmannesta sijasta ja paikasta jatkokarsinnoissa käydään vielä kova taistelu.

Arabiemiraatit ovat lohkon kolmantena yhdeksällä pisteellä, mutta Libanon ja Irak vaanivat perässä kuudessa ja viidessä pisteessä. Arabiemiraatit joutuvat pelaamaan lohkon päätöskierroksella Etelä-Koreaa ja Libanon Irania vastaan, kun taas Irak kohtaa lohkojumbona majailevan Syyrian.

Libanonin ja Irakin asetelmat kuitenkin huononivat merkittävästi, kun joukkueista kumpikin onnistui keräämään alkuvuoden maaotteluissa kuudesta mahdollisesta pisteestä vain yhden.

B-lohkossa Japani voitti lohkoa johtavan Saudi-Arabian ja nousi vain pisteen päähän lohkon kärkisijasta. Kaksikon takana suorasta paikasta Qatarin MM-kisoissa haaveilee Australia, joka on Japania kolme pistettä perässä.

Australialla on kuitenkin MM-kisapaikan suhteen avaimet vielä omissa käsissään, sillä joukkue kohtaa kahdessa viimeisessä ottelussaan juuri Saudi-Arabian ja Japanin. Japani kohtaa lisäksi Vietnamin, joko on lohkon jumbona, ja Saudi-Arabia Kiinan, joka on lohkon toiseksi viimeisenä.

Lohkon muut joukkueet eivät voi saada Australiaa enää kiinni, joten joukkue on varmasti vähintään jatkokarsinnoissa. Aasian MM-karsintojen jatkokarsinnassa kummankin lohkon kolmanneksi tulleet joukkueet pelaavat vastakkain, ja voittaja etenee maanosien välisiin jatkokarsintoihin, joissa määritetään viimeiset paikat Qatarin MM-kisoissa.

Australian taivalta vaikeutti Omanin päästäminen viime hetkellä tasoihin helmikuun MM-karsintaotteluissa.

Aasian MM-karsintojen viimeiset ottelut pelataan maaliskuun 24. ja 29. päivä.

Aasian MM-karsintojen viimeisten kierrosten ottelut

Ilmoitetaan myöhemmin
Jemen - Sri Lanka
Myanmar - Macao
Chinese Taipei - Itä-Timor
Malediivit - Bangladesh
Nepal - Laos
Singapore - Guam
Kambodža - Pakistan
Hong Kong, China - Bhutan
Indonesia - Brunei
Afganistan - Mongolia
Sri Lanka - Jemen
Macao - Myanmar
Itä-Timor - Chinese Taipei
Bangladesh - Malediivit
Laos - Nepal
Guam - Singapore
Pakistan - Kambodža
Bhutan - Hong Kong, China
Brunei - Indonesia
Mongolia - Afganistan
Ilmoitetaan myöhemmin
Kuwait - Intia
Ilmoitetaan myöhemmin
Korea DPR - Syyria
Ilmoitetaan myöhemmin
Thaimaa - Kiina
Ilmoitetaan myöhemmin
Malesia - Kyrgyz Republic
Ilmoitetaan myöhemmin
Turkmenistan - Uzbekistan
Ilmoitetaan myöhemmin
Filippiinit - Vietnam
Ilmoitetaan myöhemmin
Tadžikistan - Jordania
Ilmoitetaan myöhemmin
Libanon - Palestiina
Ilmoitetaan myöhemmin
Intia - Qatar
Ilmoitetaan myöhemmin
Syyria - Japani
Ilmoitetaan myöhemmin
Kiina - Etelä-Korea
Ilmoitetaan myöhemmin
Kyrgyz Republic - Oman
Ilmoitetaan myöhemmin
Uzbekistan - IR Iran
Ilmoitetaan myöhemmin
Vietnam - Irak
Ilmoitetaan myöhemmin
Jordania - Saudi-Arabia
Ilmoitetaan myöhemmin
Bahrain - UAE
Ilmoitetaan myöhemmin
Palestiina - Australia
Ilmoitetaan myöhemmin
Qatar - Kuwait
Ilmoitetaan myöhemmin
Japani - Korea DPR
Ilmoitetaan myöhemmin
Etelä-Korea - Thaimaa
Ilmoitetaan myöhemmin
Oman - Malesia
Ilmoitetaan myöhemmin
IR Iran - Turkmenistan
Ilmoitetaan myöhemmin
Irak - Filippiinit
Ilmoitetaan myöhemmin
Saudi-Arabia - Tadžikistan
Ilmoitetaan myöhemmin
Australia - Libanon
Ilmoitetaan myöhemmin
Kuwait - Qatar
Ilmoitetaan myöhemmin
Korea DPR - Japani
Ilmoitetaan myöhemmin
Thaimaa - Etelä-Korea
Ilmoitetaan myöhemmin
Malesia - Oman
Ilmoitetaan myöhemmin
Turkmenistan - IR Iran
Ilmoitetaan myöhemmin
Filippiinit - Irak
Ilmoitetaan myöhemmin
Tadžikistan - Saudi-Arabia
Ilmoitetaan myöhemmin
Libanon - Australia
Ilmoitetaan myöhemmin
Intia - Kuwait
Ilmoitetaan myöhemmin
Syyria - Korea DPR
Ilmoitetaan myöhemmin
Kiina - Thaimaa
Ilmoitetaan myöhemmin
Kyrgyz Republic - Malesia
Ilmoitetaan myöhemmin
Uzbekistan - Turkmenistan
Ilmoitetaan myöhemmin
Vietnam - Filippiinit
Ilmoitetaan myöhemmin
Jordania - Tadžikistan
Ilmoitetaan myöhemmin
Palestiina - Libanon
Ilmoitetaan myöhemmin
Qatar - Intia
Ilmoitetaan myöhemmin
Japani - Syyria
Ilmoitetaan myöhemmin
Etelä-Korea - Kiina
Ilmoitetaan myöhemmin
Oman - Kyrgyz Republic
Ilmoitetaan myöhemmin
IR Iran - Uzbekistan
Ilmoitetaan myöhemmin
Irak - Vietnam
Ilmoitetaan myöhemmin
Saudi-Arabia - Jordania
Ilmoitetaan myöhemmin
UAE - Bahrain
Ilmoitetaan myöhemmin
Australia - Palestiina